Hyppää sisältöön

Suomi ja Viro sopivat väestötietojen sähköisestä vaihtamisesta – uudistus sujuvoittaa erityisesti maasta toiseen muuttavien henkilöiden tietojen päivittämistä

Julkaisuajankohta 22.9.2022 15.00
Tiedote

Kuntaministeri Sirpa Paatero ja Viron sisäministeri Lauri Läänemets allekirjoittivat Helsingissä 21. syyskuuta 2022 maiden välisen valtiosopimuksen väestötietojen vaihtamisesta. Suomessa sopimuksen käytännön toimeenpanosta vastaa väestötietojärjestelmää pitävä Digi- ja väestötietovirasto.

Kun uusi sopimus tulee käytäntöön, päivittyvät Virossa asuvien Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien Viron kansalaisten tiedot yhdellä ilmoituksella molempien maiden väestörekistereihin. Samoin päivittyvät tiedot muutoista maasta toiseen.

Väestötietoja on vaihdettu Suomen ja Viron välillä jo vuodesta 2005 alkaen. Uusi valtiosopimus tekee tietojen vaihtamisesta aiempaa säännöllisempää ja kattavampaa. Suomessa asuu noin 52 000 virolaista ja Virossa yli 5 000 suomalaista.

Maasta toiseen muuttamiseen samankaltainen menettely kuin Pohjoismaiden välillä

Uuden sopimuksen myötä maasta toiseen muuttamiseen tulee Viron ja Suomen välille vastaavanlainen menettelytapa, joka on ollut Pohjoismaiden kesken käytössä jo yli 50 vuotta ja sähköisenä vuodesta 2007 alkaen. Kun henkilö esimerkiksi muuttaa Suomesta Viroon, hänen tarvitsee ilmoittaa muutosta vain Virossa, ja tieto päivittyy automaattisesti myös Suomen väestötietojärjestelmään.

– Näin voimme varmistaa, että Suomesta Viroon muuttavalla henkilöllä on kotipaikka vain yhdessä maassa eikä molemmissa yhtä aikaa, kertoo ylijohtaja Timo Salovaara Digi- ja väestötietovirastosta. Esimerkiksi Suomesta takaisin Viroon palaavat virolaiset eivät aina muista ilmoittaa paluumuutostaan Suomen viranomaisille, mikä vääristää Suomen väestötilastoja. Jatkossa tieto muutosta tulee meille automaattisesti Viron väestörekisteristä, Salovaara jatkaa.

Tietojenvaihto laajenee jatkossa

Koska valtiosopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, on eduskunnan hyväksyttävä sopimus ennen kuin se voi tulla voimaan. Säännöllinen tietojenvaihto aloitetaan ensin toisessa maassa asuvien kansalaisten kuolintiedoilla. Tietojenvaihto laajenee vaiheittain kattamaan osoitteenmuutokset, nimenmuutokset ja avioliittoa sekä lapsen syntymää koskevia tietoja.

Käytännön toteutusten valmistuttua esimerkiksi Virossa asuvien Suomen kansalaisten ei tarvitse enää ilmoittaa henkilötietojensa muutoksista Digi- ja väestötietovirastolle, vaan tiedot saadaan sähköisesti suoraan Viron väestörekisteristä.

Tietojenvaihtoon käytetään Suomi.fi-palveluväylää

Sähköisessä tietojenvaihdossa käytetään Suomi.fi-palveluväylää ja Viron vastaavaa X-tee-ratkaisua. Kyseessä on alun perin Virossa kehitetty teknologia, jota maat kehittävät ja ylläpitävät nykyisin yhdessä.

– Suomi.fi-palveluväylä tarjoaa vakioidun, luotettavan ja tietoturvallisen tavan siirtää henkilötietoa organisaatioiden – ja tässä tapauksessa myös kahden maan – välillä, summaa Salovaara.

Lisätiedot 

Lisätiedot: ylijohtaja, osastopäällikkö Timo Salovaara, Digi- ja väestötietovirasto, [email protected]