Kyber- ja digiturvaseminaarissa jaettiin kaksi VAHTI-tunnustusta
Digi- ja väestötietoviraston kyber- ja digiturvaseminaarissa julkistettiin VAHTI-tunnustusten saajat 13.6.2024. VAHTI-tunnustus voidaan myöntää henkilölle tai organisaatiolle, joka on erityisen ansiokkaasti kehittänyt digitaalista turvallisuutta. Kesäkuun seminaarissa tunnustuksen saivat Nettideittiturva-hanke sekä CitySec-toimijat.
Nettideittiturva-hanke
Romanssihuijaukset ovat yksi ikävimmistä verkkorikollisuuden muodoista. Romanssihuijauksen kohteeksi voi joutua kuka tahansa, mutta usein kohteiksi valikoituvat naiset. Romanssihuijaus on talouspetos, jossa sen tekijällä on tarkoitus huijata rahaa. Suomessa menetettiin vuonna 2023 romanssihuijauksiin ja dokumenttipetoksiin 10,4 miljoonaa euroa (Fi-nanssiala ry).
Sosped-säätiön ja Maria Akatemia ry:n vuonna 2023 käynnistämä Nettideittiturva-hanke on luonut merkittävän tukiverkoston ja palvelun, jonka kautta se on voinut auttaa romanssihuijauksen uhriksi joutuneita ja romanssihuijauksen kohteeksi joutuneiden läheisiä. Lisäksi Nettideittiturva kouluttaa ammattilaisia tunnistamaan ja ottamaan puheeksi romanssihuijauksen kokemusta uhriksi joutuneiden kanssa.
Lisätietoa: https://nettideittiturva.fi/
CitySec-toimijat
Tietoturvallisuuden merkitys on noussut viimeisten vuosikymmenien aikana merkittävästi. CitySec on vapaaehtoinen yhteisön ponnistus, jonka tarkoituksena on oppia ja jakaa tietoa nimenomaan tietoturvallisuudesta teemalla ”yhteisölle, yhteisön toimesta”. Toiminnan tavoitteena on parantaa tietoturvatietämyksen tasoa kaikkialla.
Citysec-toiminta tarjoaa kaikille alasta kiinnostuneille, opiskelijoista ja harrastajista aina alan ammattilaisiin, ainutlaatuisen kanavan Suomessa kasvattaa omaa osaamistaan sekä verkostoitua vertaistuen saamiseksi ja jakamiseksi. CitySec-toimintaa löytyy Suomessa yli kymmeneltä paikkakunnalta.
Lisätietoa: https://citysec.fi/
Tunnustukset myönsi VAHTI-johtoryhmä, ja raati muodostui VAHTI-sihteeristöstä. VAHTI-johtoryhmä onnittelee lämpimästi kaikkia tunnustusten saajia ja kannustaa jatkamaan erinomaista ja tärkeää työtä.
Mikä on VAHTI?
VAHTI-verkosto tuo yhteen digitaalisen turvallisuuden kehittämisestä ja ohjauksesta vastaavien organisaatioiden johdon sekä digiturvasta vastaavat asiantuntijat, jotka työskentelevät yhdessä sujuvamman ja digiturvallisemman yhteiskunnan puolesta.
VAHTIn muodostavat
- julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmä
- laaja verkosto digitaalisen turvallisuuden asiantuntijoita VAHTI-työryhmissä
- valtionhallinnon tietoturvan vastuuhenkilöiden verkosto.
VAHTI-toiminnasta vastaa Digi- ja väestötietovirasto.
Tunnustukset jaettiin vuosittaisessa VAHTI-kyber- ja digiturvaseminaarissa. Seminaarin teemoina olivat tällä kertaa varautuminen, riskienhallinta sekä ihminen ja tekoäly.
Linkit
Lue lisää VAHTI-toiminnasta – ilmoittaudu mukaan!
Lisätiedot:
Kimmo Rousku, VAHTI-pääsihteeri, johtava erityisasiantuntija, Digi- ja väestötietovirasto, [email protected], p. 0295 535 120
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö