Digi- ja väestötietovirasto sujuvoittaa Suomeen saapuvien kansainvälisten opiskelijoiden rekisteröitymistä ja kotikunnan hakemista
Tuhannet kansainväliset vaihto- ja tutkinto-opiskelijat aloittavat jälleen korkeakouluopintonsa Suomessa tänä syksynä. Digi- ja väestötietovirasto (DVV) nopeuttaa heidän asiointiaan tarjoamalla digitaalisen tavan tietojen ilmoittamiseen ja jalkautumalla muun muassa oppilaitoksiin henkilöllisyyden tarkastamista varten.
Kansainvälisen opiskelijan asiointitarpeita Digi- ja väestötietovirastossa voivat olla henkilötunnuksen saaminen ja kotikunnan hakeminen. Maahanmuuttoasioissa DVV on osaltaan tehostamassa viranomaistoimintaa sähköistämällä hakemusprosesseja ja käytössä olevia lomakkeita. Kotikunnan hakemiseen julkaistiin uusi verkkolomake elokuun alussa.
– Kannustamme kansainvälisiä opiskelijoita käyttämään tietojen ilmoittamisessa verkkolomakkeitamme, sillä niiden käyttäminen paperilomakkeiden sijaan on sujuvampaa, käsittely on nopeampaa ja samalla tietojen oikeellisuus paranee, kertoo johtava asiantuntija Maisa Gynther Digi- ja väestötietovirastosta.
Opiskelija tarvitsee suomalaisen henkilötunnuksen opintojaan varten. Jos kansainvälisellä opiskelijalla ei sitä vielä ole, hän tekee DVV:lle ulkomaalaisen rekisteröintipyynnön. Henkilötunnusta voidaan tarvita myös viranomaisten kanssa asiointiin, pankkitilin avaamiseen ja palkan maksuun.
Kotikuntahakemuksen voi tehdä verkossa, kun opiskelijalla on henkilötunnus ja hänellä täyttyvät kotikunnan saamisen lakisääteiset edellytykset. Kotikuntaa ei ole pakko hakea, mutta sitä tarvitaan esimerkiksi suomalaisen henkilökortin tai joukkoliikenteen opiskelija-alennusta varten.
Pop up -tilaisuudet helpottavat niin opiskelijoiden kuin Digi- ja väestötietoviraston toimintaa
Kun opiskelija on tehnyt kotikuntahakemuksen tai ulkomaalaisen rekisteröintipyynnön, DVV:n pitää vielä yleensä tavata hänet henkilökohtaisesti. Tässä DVV on ottanut asiakaslähtöisen roolin.
– Koska Suomeen saapuvien opiskelijoiden määrä on suuri, järjestämme yhteistyössä korkeakoulujen kanssa pop up -tilaisuuksia. Niissä kansainvälinen opiskelija voi käydä tunnistautumassa hakemustaan varten. Tilaisuuksia on muun muassa oppilaitoksissa ja DVV:n tiloissa. Näin toimimalla opiskelijan ei tarvitse varata aikaa DVV:n asiakaspalveluun, ja pystymme palvelemaan muita asiakkaitamme sujuvammin, Gynther kertoo.
Opiskelijat voivat kysyä lisätietoa mahdollisista tilaisuuksista omasta suomalaisesta oppilaitoksestaan.
Näin Suomeen saapuvan opiskelijan asia etenee DVV:ssä
- Opiskelija täyttää verkkolomakkeen dvv.fi:ssa
- Opiskelijan on tunnistauduttava kuukauden sisällä verkkolomakkeen lähettämisestä. Opiskelijoille järjestetään tunnistautumistilaisuuksia yhteistyössä korkeakoulujen kanssa.
- DVV käsittelee asian.
- Opiskelija saa tiedon tapahtuneesta rekisteröinnistä.
Linkki: Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti ja kotikunnan hakeminen DVV:n verkkosivuilla
Lisätietoa: johtava asiantuntija Maisa Gynther, Digi ja väestötietovirasto, puh. 0295 536 355, [email protected].
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Henkilöasiakkaiden käsittelyajat
- Avioliitto ja parisuhde
- Lapsen saaminen ja adoptio
- Nimiasiat
- Muutto
- Edunvalvonta ja toisen asioiden hoitaminen
- Ulkomailla tapahtuneet elämänmuutokset
- Ilmoitus muutosta ulkomailla
- Ulkomailla syntynyt lapsi
- Ulkomailla solmittu avioliitto
- Ulkomailla rekisteröity parisuhde
- Ulkomailla myönnetty avioero
- Ulkomailla muuttunut nimi
- Ulkomailla vahvistettu sukupuoli
- Ulkomailla tapahtunut kuolema
- Kansalaisuuden rekisteröiminen
- Suomen kansalaisuuden säilyttäminen
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Kotikunta
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Todistukset väestötietojärjestelmästä
- Henkilötiedot väestötietojärjestelmässä
- Rakennus- ja huoneistotiedot väestötietojärjestelmässä
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Vaalit ja äänioikeus
- Kansalaisaloite
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Digituki kansalaisille
- Suomi.fi-verkkopalvelu
- Kaikki lomakkeet
- Avoin data
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Digitaalisen henkilöllisyyden uudistus
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta