Hyppää sisältöön

Digituen vakiinnuttamiseen rahoitusta – Tavoitteena palvella sekä kansalaisia että yrittäjiä

Julkaisuajankohta 3.12.2021 9.10
Tiedote

Valtiovarainministeriö on myöntänyt Digi- ja väestötietovirastolle 1,8 miljoonaa euroa digituen valtakunnallisen, vakiinnutettavan toimintamallin kehittämiseen ja pilotointiin vuodelle 2022. Rahoitus myönnettiin Digitalisaation edistämisen ohjelmasta, jonka yhtenä tavoitteena on laajentaa digituen valtakunnallinen toimintamalli kattamaan myös elinkeinotoimintaa harjoittavien digituen kehittämisen. 

”Digitalisaatio muuttaa päivittäistä elämäämme ja mullistaa niin asioinnin tapoja niin viranomaisissa kuin yksityisissä palveluissa. Tästä kehityksestä pitää kaikkien päästä osalliseksi, eikä se saa syrjäyttää ketään. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että digitalisaatiota kehitetään ihmisten ehdoilla ja huolehditaan kaikkien tosiasiallisista mahdollisuuksista käyttää palveluita. Digituen tarjoaminen on tässä merkittävä keino”, kuntaministeri Sirpa Paatero sanoo.

Digi- ja väestötietovirasto vastaa jatkossa digituen kehittämisestä ja laajaa toimijakenttää yhdistävästä verkosto- ja sidosryhmäyhteistyöstä. Digituen kehittämisessä huomioidaan sekä kansalaisten että elinkeinotoimintaa harjoittavien erilaiset digituen tarpeet. 

”Digitalisaation edistämisen ohjelma tukee ja kannustaa viranomaisia tuomaan palvelunsa kansalaisten ja yritysten saataville digitaalisina vuoteen 2023 mennessä. Myönnetyllä digituen rahoituksella pyritään varmistamaan, että kaikki pysyvät mukana digitalisaatiota edistettäessä ja digituen toimintamallin vakiinnuttaminen etenee”, kertoo Heli Hänninen valtiovarainministeriöstä. 

Rahoitus mahdollistaa digituen tarpeiden kartoittamisen ja asiakaslähtöisen kehittämisen 

Digitukea kehitetään ja digitaitoja edistetään useiden toimijoiden yhteistyönä. Digituen toimintamalli pohjautuu jatkossakin valtakunnalliseen verkosto- ja sidosryhmäyhteistyöhön ja paikallistasolla annettaviin digituen palveluihin. Kehitettävässä toimintamallissa digituen tarjoajien roolit säilyvät ennallaan.   

Digi- ja väestötietoviraston saama rahoitus kohdentuu digituen pysyvän toimintamallin valmisteluun yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa. Mallin on määrä tulla käyttöön vuonna 2023. 

”Digi- ja väestötietoviraston digituen tärkeimpiä tavoitteita ovat digituen laadun ja löydettävyyden edistäminen, digituen valtakunnallisten, alueellisten ja paikallisten toimijoiden tukeminen, digituessa tarvittavan osaamisen kasvattaminen ja sekä ajantasaisen tilannekuvatiedon tuottaminen muun muassa digituen tarpeesta ja digiosaamisesta”, kertoo johtaja Mikko Mattinen Digi- ja väestötietovirastosta. 

Digituki kehittää yksilöiden ja yhteisöjen digitaitoja 

Digituki kuuluu hallitusohjelman yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin, jonka avulla pyritään vahvistamaan yksilöiden ja yhteisöjen osallisuutta yhteiskunnassa. Digituki-palvelut auttavat digitaalisten palvelujen ja laitteiden käyttämisessä sekä tukevat yksilöiden ja yhteisöjen digitaitojen kehittymistä. Digitaitojen kehittyminen myös madaltaa kynnystä omaksua ja ottaa käyttöön uusia sähköisiä palveluja. 

”Nyt myönnetty rahoitus mahdollistaa digituen toimintamallin laajentamisen lisäksi sen, että digituen kehittämisessä tarvittavaa tilannekuvatietoa pystytään keräämään ja koostamaan. Tarvitsemme digitalisoituneen yhteiskunnan ja palveluverkoston käyttöön jatkuvasti tietoa siitä, millaisia muutoksia digitaalisten palvelujen ja laitteiden käytössä, käyttömotivaatiossa, asenteissa ja osaamisessa tapahtuu. Samalla kartoitamme, millaisia vaikutuksia palveluiden laadulla ja käyttökokemuksella on digituen tarpeeseen. Digin hyödyntäinen edellyttää riittävän osaamisen lisäksi motivaatiota olla mukana digissä. Silloin digitalisaatio voi tukea toimintaa, eikä aiheuta harmia”, sanoo digituen projektipäällikkö Minna Piirainen Digi- ja väestötietovirastosta.

Valtiovarainministeriö on vuodesta 2018 myöntänyt valtionavustuksia maakuntaliittojen digituen alueellisille hankkeille. Digi- ja väestötietovirasto on vastannut digituen valtakunnallisesta kehittämisestä. Nykyiset maakuntaliittojen digituen valtionavustushankkeet päättyivät lokakuun lopussa 2021, ja digituen valtakunnallinen toimintamallin kehittäminen siirtyy kokonaisuudessaan Digi- ja väestötietovirastolle. 

Lue lisää

Haluatko kuulla lisää?

Digi- ja väestötietovirasto järjestää 10.12.2021 klo 9–12 Digituki 2022 -webinaarin. Tilaisuudessa esitellään digituen kehittämisen teemat vuodelle 2022 ja julkaistaan Yritysten ja yhteisöjen digituen kehittämisen suositukset.

Ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen: dvv.fi/digituki2022-webinaari 

Lisätietoja 

kuntaministerin erityisavustaja Valtteri Aaltonen, p. 029 553 0399, etunimi.sukunimi[at]gov.fi

valtiovarainministeriö, erityisasiantuntija Heli Hänninen, p. 029 553 0255, etunimi.sukunimi[at]gov.fi

Digi- ja väestötietovirasto, digituen projektipäällikkö Minna Piirainen, p. 0295 535 280, etunimi.sukunimi[at]dvv.fi 

digituki