Digitalisaation heikot uhkat ja vahvat mahdollisuudet

Digi- ja väestötietoviraston tulevaisuustyössä tarkastellaan trendejä, ilmiöitä, heikkoja signaaleja ja skenaarioita, joista johdettavat havainnot kytketään niin strategiseen kuin käytännön kehittämistyöhön. Tämä artikkeli täydentää Digi- ja väestötietoviraston vuosittain julkaisemaa Digihumaus-raporttia.

Keväällä 2022 Digihumaus-raportissa julkaistut DVV:n laatimat skenaariot digitalisaation tulevaisuudesta vuoteen 2030 on luettavissa Digihumaus 2022 -raportista.

Miksi heikkoja uhkia tarkastellaan?

Digi- ja väestötietoviraston skenaarioissa ja trendityössä on tunnistettu, kuinka turvallisuusympäristö on monikriisiytynyt, monimutkaistunut ja koetaan myös uhkaavampana. Totutut paradigmat ovat kovasti muutoksessa, eikä paluuta ”normaaliin” ole, ainakaan lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi me olemme kovin riippuvaisia toisistamme tällä pienellä planeetalla, mutta silti globalisaatiota purkavat kehityskulut oirehtivat. Samanaikaisesti teknologialla on entistä isompi rooli suurvaltataisteluissa. Tämänkaltaisia kompleksisia ja kytkeytyviä vyyhtejä ja niistä koituvia kehityskulkuja ei päällekäyvä ekologinen kriisikään helpota.

Samanaikaisesti digitaalisen ja fyysisen maailman rajat ovat alati häilyväisempiä, esimerkkinä metaversumin ja huikeiden tekoälypalveluiden esiinmarssi. Edullisten, jopa ilmaisten laitteiden ja sovellusten vuoksi monesta niin kovin arkisestakin asiasta on tullut reaaliaikaista, hyperkytkeytynyttä, personoitua ja mitattavaa – mutta samalla niin kovin piiloutunutta ja huomaamatonta. Yleisesti ottaen onkin syytä muistuttaa, että digitalisaatio ja teknologiat sosioteknisinä ilmiöinä ja muutosajureina muuttavat meitä ja yhteiskuntia samalla kun me luomme niille uusia merkityksiä ja käyttötapoja.

Heikot uhkat ovat signaaleja mahdollisesti toteutuvista haitallisista tapahtumista tai kehityskuluista. Muuttuneen digitaalisen ympäristön ja turvallisuustilanteen vuoksi olemme tarkastelleet heikkojen signaalien ja digitalisaation tulevaisuuteen liittyvien jännitteiden avulla digitalisaation heikkoja uhkia. Tunnistamamme heikot uhkat ovat jatkotyötä heikoista signaaleista. Uskomme, että ennakoinnin ja kuvittelun avulla heikoista uhkista voidaan tunnistaa myös vahvoja mahdollisuuksia toimia toisin tai luodata tulevaisuutta suotuisaan suuntaan.

Tämän artikkelin avulla haluamme avata ja antaa välineitä tunnistaa keskeisiä digitalisaation tulevaisuuteen liittyviä jännitteitä ja heikkoja uhkia sekä välineitä tarkastella heikkoja uhkia myös muilla alueilla.

Digitalisaation jännitteet

Digitalisaatiokehitykseen liittyy monia jännitteitä. Tässä ajassa käytettävä tulevaisuusvalta jännitteisiin liittyvissä kysymyksissä tulee määrittelemään digitalisaatiota pitkälle eteenpäin. Tässä muutamia keskeisiä digitalisaatioon ja erityisesti julkisiin digitaalisiin palveluihin liittyviä tunnistettuja jännitteitä.

Mitä ovat heikot uhkat?

Heikot uhkat ovat signaaleja mahdollisesti toteutuvista haitallisista tapahtumista tai kehityskuluista. Heikkoja signaaleja keräämällä, tunnistamalla kytköksiä ja yhteisesti tulkitsemalla voidaan tunnistaa erilaisia mahdollisia kehityskulkuja ja myös uhkia. Heikkojen uhkien heikkous on tiedon puutetta ja epävarmuutta kehityksensä aluissa olevista ilmiöistä. Kehityskulkua voi olla vaikea arvioida, mutta ajan myötä vaikutus saattaa olla dramaattinen. Välittömin uhka ei ole välttämättä se kaikkein suurin uhka, vaan heikoissa ja piilevissä uhkissa voidaan tunnistaa niin uhkien kehitys kuin niihin liittyvät vahvat mahdollisuudet toimia toisin.

Heikko uhka voisi olla kuin lampeen uinut uusi tai vieras laji, joka tarttuu tarkkasilmäisen kalastajan koukkuun. Joskus heikko uhka voi vaatia tutun lammen kokonaisvaltaisempaa läpikäymistä, jotta sen voi hoksata.

Toivomme, että heikot uhkat auttavat sanoittamaan jännitteisiin liittyviä kehityskulkuja ja avaamaan keskustelua mahdollisille tulevaisuuksille. Digitalisaation tulevaisuuden kannalta uhkaavinta onkin, jos vastauksia jännitteiden synnyttämiin kysymyksiin ei ole. Heikot uhkat voivat auttaa keskustelun tukena, sillä ne perustuvat systemaattiseen ennakointityöhön. Viestimme onkin, että uhkakuvia ei kannata pelätä, vaan ne kannattaa tunnistaa ja sanallistaa ja siten pohtia mahdollisia toimia, jolla mahdolliset uhkat käännetään suotuisammiksi.

Miten tunnistetaan heikko uhka?

Heikkojen uhkien tunnistus perustuu DVV:n tulevaisuustiimin työhön jännitteiden ja heikkojen signaalien pohjalta. Digitalisaation ja digitaalisten julkisten palveluiden kannalta keskeisiä jännitteitä on tunnistettu DVV:n tulevaisuustyön pohjalta. Heikkoja signaaleja on kerätty kesän ja syksyn 2022 aikana. Signaalien pohjalta on pidetty useampi tulkintatyöpaja, joiden pohjalta on tunnistettu erilaisia mahdollisia kehityskulkuja ja heikkoja uhkia, kun signaaleja on tulkittu myös jännitteiden näkökulmasta.

Seuraavaksi esittelemme kolme digitalisaation heikkoa uhkaa, jotka ovat valikoituneet tähän artikkeliin. Olemme tarkastelleet heikosti uhkaavia kehityskulkuja erityisesti Suomen sekä julkisten digitaalisten palvelujen näkökulmasta osana DVV:n ennakointityötä. Toivomme, että artikkeli innostaa myös muita organisaatioita tunnistamaan heikkoja uhkia ja niihin liittyviä vahvoja mahdollisuuksia. Heikkojen signaalien ja uhkien tulkinta vaatii kuitenkin avointa mieltä ja uteliaisuutta haastaa myös totuttuja käsityksiä. Uhkat ja mahdollisuudet konkretisoituvat, kun ennakointityön tuloksia hyödynnetään esimerkiksi osana strategista suunnittelua tai riskienhallintaa. Esittelemämme heikkoja uhkia on prosessin myötä jatkojalostettu ja uudelleenkytketty eri konteksteihin.

Heikot uhkat 2022

Kukko käskienkin laulaa

Arki on täyttynyt monenlaisista teknologisista apureista. Joihinkin laitteista liitetään myös inhimillisiä ominaisuuksia ja esimerkiksi robotti-imuri saattaa vaikuttaa nimineen ja kömpelyyksineen enemmän lemmikiltä kuin laitteelta. Laitteita ohjataan erilaisin toiminnoin, kuten kosketuksella tai äänellä ja tulevaisuudessa yhä enemmän myös muilla kielillä kuin englanniksi.

Kodin ääniohjattavat apurit toimivat yksinkertaisista käskyistä. Halutun toiminnon aikaansaamiseksi ääniohjattavat laitteet eivät odota kohteliasta lähestymistapaa pyyntöineen ja kiitoksineen. Ääniohjausta koskevissa tutkimuksissa onkin havaittu, että ääniohjattavien apurien yleistyessä tulisi pohtia mahdollisia pitkän aikavälin vaikutuksia lasten sosiaaliseen ja kognitiiviseen kehitykseen. Jos älylaitteen sanallinen tunnistuskehikko on kapea, epäillään sen vaikuttavan myös lasten oppimiseen ja empatiakykyyn. Paljon älylaitteita käyttävien lasten verbaaliset ja non-verbaaliset vuorovaikutustavat saattavat siten kaventua. Mikäli lapset pyrkivät ottamaan mallia laitteista, kopioiden niiden äänensävyä, -voimakkuutta, painotuksia ja intonaatiota, saattavat empatia, myötätunto ja kriittinen ajattelu tutkimusten mukaan heikentyä, 

Käyttäjiltä vaaditaan paljon ymmärrystä siitä, miten teknologiset apurit toimivat. Samalla ihmisten tarpeet ja elämäntilanteet ovat hyvin moninaisia. Jos ääniapurit ymmärtävät vain tietyllä tavalla ilmaistuja asioita, voi laitteisiin liittyvä apu ja automatisaatio kaventaa valinnanvapautta ja sen myötä yksilön autonomiaa, jos voidaan tehdä vain niitä asioita mitä ääniohjattava apuri ymmärtää. Uhkaavaa pitkällä aikavälillä on, jos alamme puhua toisillemme kuin laitteille niin digissä kuin sen ulkopuolella, vaikka helppokäyttöisyys onkin digitalisaation hyve. Samalla on syytä huomioida, että ääniohjauksen kaltaiset apuvälineet eivät ole vain huviksi vaan monille ihmisille myös välttämättömäksi hyödyksi arjessa. Tällöin on tärkeää, että teknologioita kehitetään diversiteettiä laajentaen ja teknologioiden vaikutuksia arvioiden. 

Vahvat mahdollisuudet: Digitalisaatiokehitys onkin entistä enemmän tekstipohjaisuuden sijaan kuva-, ääni- ja merkkivälitteisempi ympäristö. Samalla myös moniaistillisuus ja kokemukset korostuvat. Teknologian, kuten ääniohjauksen, avulla voidaan kasvattaa tapoja toteuttaa autonomiaa ja ratkaista asioita omalla tavalla. Kenties jatkossa näemme entistä enemmän myös ääniohjauksella toimivia digipalveluita Suomessa? 

Joka kodin digimarkkinat

Monen koti on hiljalleen muuttunut älylaiteympäristöksi, jossa laitteet ovat paitsi kauko-ohjattavia, myös autonomisesti toimivia, keskenään kommunikoivia, ympäristöään tarkkailevia ja siitä dataa kerääviä sekä jatkuvasti kytköksissä internetiin. Tällaisten laitteiden määrä kasvaa ja samalla ne sulautuvat ympäristöön ja tavaroihin. Koti ja arki on datatalouden ja alustapalveluiden myötä räätälöitävissä omiin tarpeisiin myös digitaalisesti. 

Personointiin ja profilointiin niin yksilöiden kuin kotitalouden tasolla perustuvat digitaaliset palvelut voivat auttaa erilaisten asioiden mittaamisessa ja ohjaamisessa, mm. käytettävien resurssien kannalta kestävämmällä tavalla. On kuitenkin niin, että "jokaiselle yksilöllisesti omaa" -vaatimus kasvattaa myös datan määrä järjestelmissä ja siten voi kasvattaa myös tietoturva- ja yksityisyysriskejä.  Samalla se voi tuottaa kuplautumista yksilöiden tasolla ja palvelujärjestelmään kasvavia paineita räätälöinnistä ja järjestelmien joustavuudesta. Suurimmillaan digikuilut voivat lisätä eriarvoisuutta ihmisten välillä. 

Vastuu opettelusta ja digimaailmassa luovimisessa on yksilöllä, joka voi muutenkin tarvita apua. Myöskään asiantuntemusta laitteiden dataistuvista vaikutuksista ei välttämättä ole edes siellä missä laitteita myydään. Voidaan myös kuvitella, kuinka kodista tai taloyhtiöistä voi muodostua neuvottelupaikka yksityisyyden ja datapisteiden kerääntymisen lisäksi lisääntyvästä riippuvuudesta teknologiasta ja digijättien palveluista. Jottei kaikkien digiasioiden ratkaiseminen kaatuisi yksilöiden harteille, tarvitaan yksilön ja regulaation välillä uusia välitasoja. Piilevä uhka tulevaisuuden kannalta kodin ja arjen digimarkkinoissa on myös se, että jääkö yksilölle tilaa olla olematta digimaailmassa? 

Vahvat mahdollisuudet: Teknologiset apuvälineet eivät ole vain huviksi vaan monelle ihmiselle myös välttämättömyyksiä. Digitalisaatio ja älyapurit tarjoavat ratkaisuja arjen tueksi, kun on mahdollisuus seurata vaikkapa energian kulutusta, saa tietoa omasta terveydestä tai automatisaatio helpottaa vammaisen ihmisen arkea. Tärkeää on se, että digitaaliset palvelut rakennetaan eettisesti ja henkilötietoja suojaten, mutta kuitenkin niin, että digitalisaation ja mahdollistavien teknologioiden edut hyödynnetään. Täytyykö tulevaisuudessa enää tinkiä arvoista helppouden ja käytettävyyden vuoksi? 

Taidetta nyt, propagandaa myöhemmin

Luovat tekoälyohjelmat mahdollistavat automaattisesti tuotettua tekstiä, kuvaa, ääntä ja verkkosivuja toimijoille, joilla ei ole tarvittavia resursseja niiden tuottamiseen vähäisillä panoksilla. Monien toimialojen markkinoille, erityisesti luoville aloille, tekoäly palveluna (AI as a Service) voi merkitä huomattavaa disruptiota sekä alan työllisyyteen että bisneslogiikkaan. Esimerkkejä AIaaS-palveluista ovat Dall-E, Stable Diffusion, GTP-3 ja AIVA. Ne keskittyvät eri medioihin: kuvaan, videoihin, tekstiin ja ääneen. Taiteelliset tuotokset ovat kiehtovia, mutta yhtä tärkeää on ymmärtää, että taustalla oleva teknologia voi mahdollistaa myös hallinnon ja yhteiskunnan kannalta ongelmallisia tuotoksia.

Uhkaavaa on, että verkkorikolliset, trollit ja pahantahtoiset toimijat voivat käyttää uutta, helppoa ja avointa teknologiaa nopeammin ja sopeutuvammin kuin hallinto. Tekoäly palveluna mahdollistaa AI-menetelmien käytön periaatteessa kenelle tahansa, mikä voi johtaa nykyistä taitavampaan kyberrikollisuuteen, manipulointiin, propagandaan ja disinformaatioon, erityisesti synteettisen median yhteydessä. Samanaikaisesti verkkorikollisuus palveluna (Cybercrime as a Service) toimii verkon pimeillä kujilla vahvempana kuin koskaan. 

Toimijuuden näkökulmasta yksilön vaatimustaso ja valveutuneisuuden tarve kasvaa enemmän myös jatkossa. Tarvittaisiinko tällaisessa virtuaalisen ja reaalimaailman alati hämärtyvällä rajalla tuettua tai avusteista digitaalista medialukutaitoa? 

Vahvat mahdollisuudet: Tekoälypalvelut mahdollistavat paljon apureina, niin luovan työn, hallinnon kuin arjen apuna mutta ei koskaan korvaa ihmistyötä. Onkin syytä miettiä, missä teknologia on parempi, mutta ihminen on paras. Tekoälypalveluiden avulla on matalampi kynnys kokeilla ja yrittää, koska ne eivät vaadi osaamista eivätkä opettelua. Mutta voisivatko ne tarjota mahdollisuuksia julkisille digitaalisille palveluille? Riittääkö hallinnolta osaamista ja mielikuvitusta niiden käyttöön?

Artikkelin kirjoittajat: Joonas Aitonurmi, Maria Laukkanen ja Marko Latvanen DVV:stä.

Kuvitukset: Maria Laukkanen

Erityiskiitos Juho Reivolle DVV:stä ja Sitran Digivalta ja demokratia -tiimille. 

DVV:n tulevaisuustyöstä ja tutkimusyhteistyöstä kiinnostuneet voivat olla yhteydessä erityisasiantuntija Joonas Aitonurmeen, [email protected].