Digi- ja väestötietoviraston Oulun palvelupaikka muuttaa
Digi- ja väestötietoviraston Oulun toimipaikka muuttaa syksyllä. 10. lokakuuta alkaen toimipaikan palvelut tavoittaa osoitteesta Viestikatu 1.
Muutto aiheuttaa poikkeuksia aukioloaikohin
Viimeinen palvelupäivä nykyisessä toimipaikassa Isokadulla on perjantaina 4. lokakuuta. Toimipaikka on suljettuna muuton vuoksi 7.–9.10. Mikäli fyysistä asiointitarvetta ilmenee muuton aikana, voi asiakas jättää asiakirjoja Viestikadun toimipaikan ulkopostilaatikkoon 7.10. alkaen.
Suurin osa asioista ei kuitenkaan edellytä käyntiä Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikassa, vaan asian voi hoitaa sähköisissä asiointikanavissa tai puhelinpalvelussa. Nämä kanavat palvelevat normaalisti eikä asiakaspalvelutilojen uudistuksella ole vaikutuksia niiden palveluaikoihin. Käyntiä vaativissa asioissa suosittelemme tekemään ajanvarauksen, jolloin vältyt jonottamiselta.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö