EU-alueella on toteutettu vuosittaista kyberturvallisuuskuukautta vuodesta 2012 lähtien. Digi- ja väestötietovirasto sekä Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmä (VAHTI) ovat toteuttaneet erilaisia aktiviteetteja henkilöstön digiturvaosaamisen kehittämiseksi viimeisen viiden vuoden aikana. Tänä vuonna käynnistämme uutuuksina digiturvabarometrin ja Digiturvaviikon.
Vastaa digiturvabarometriin 12.10. mennessä
Olemme avanneet kaikille avoimesti vastattavan digiturvabarometrin. Sen avulla selvitämme henkilöstön digiturvaosaamisen tilaa ja luottamusta digitaaliseen maailmaan. Kuten tiedämme, väsyneenä, stressaantuneena tai muuten kiireessä teemme helpommin inhimillisiä virheitä, joiden seurauksena myös tietoturva ja tietosuoja voivat vaarantua. Siksi haluamme selvittää myös tuntemuksia siitä, miten koronaviruspandemia vaikuttaa digitaalisen turvallisuuden toteutumiseen.
Kyselyn tuloksia hyödynnämme Digiturvaviikolla, VAHTI-toiminnassa ja hankkeissamme. Toivomme kyselyyn vastauksia koko julkisen hallinnon henkilöstöltä, yritysten työntekijöiltä ja kansalaisilta. Digiturvabarometriin voit vastata täällä.
Varaa kalenteristasi aikaa digiturvan kehittämiseen 26.–30.10.
Haastamme kaikki julkisen hallinnon organisaatiot ja yritykset osallistumaan kansalliseen Digiturvaviikkoon, jolloin pureudumme siihen, kuinka jokaisella klikkauksella on väliä. Digi- ja väestötietovirasto toteuttaa teemaviikon yhteistyössä Keskusrikospoliisin, Liikenne- ja viestintäviraston, tietosuojavaltuutetun toimiston, Turvallisuuskomitean, Kuntaliiton ja FISC ry:n (Finnish Information Security Cluster) kanssa.
Teemaviikkoon mukaan lähtevät organisaatiot mahdollistavat sen, että niiden henkilöstö voi käyttää yhden tunnin työaikaa oman digiturvaosaamisensa kehittämiseen Digiturvaviikon aikana. Omaa osaamistaan voi parantaa esimerkiksi pelaamalla lokakuussa julkaistavaa Digiturvallinen elämä -peliä, opiskelemalla Digiturvallinen elämä -verkkokoulutuksia tai ottamalla käyttöön laadukkaammat salasanat kansallisena salasanapäivänä 28.10.
Viikon jokaisena päivänä tarjoamme johdolle ja digiturvan asiantuntijoille kaksi suoraa verkkolähetystä; Digiturvallinen aamu klo 9-11 sekä Iltapäiväkahvi digiturvan kera klo 14-15.15. Kutsumme studioon asiantuntijoita eri aloilta ja nostamme esille uudenlaisia, digitaaliseen maailmaan liittyviä ilmiöitä. Viikon aikana tullaan keskustelemaan digiturvabarometrin tuloksista, näkemään KyberVPK:n suorittamaa livehakkerointia sekä vastaamaan meille esitettyihin digiturvaa koskeviin kysymyksiin.
Vaikka oma organisaatiosi ei osallistuisikaan kansalliseen Digiturvaviikkoon, kutsumme sinut joka tapauksessa tutustumaan sivustoon dvv.fi/digiturvaviikko. Sieltä löydät viikon ohjelman ja tarvittavat ohjeet, joiden avulla voit osallistua aktiviteetteihin myös vapaa-ajalla. Tarkennamme ohjelmaa sitä mukaa kun esiintyjät varmistuvat ja lisäämme sivustolle materiaalia vielä ennen teemaviikon alkua.
Otathan #digiturvaviikko-haasteen vastaan?
Lisätietoja:
VAHTI-pääsihteeri Kimmo Rousku, Digi- ja väestötietovirasto, [email protected], puh. 0295 535 120