Vanhuuseläkkeelle? Suomi.fin uusi opas auttaa tekemään fiksuja valintoja
Moni 55–70-vuotias pohtii tulevien eläkepäivien taloutta, työn jatkamista, asumista ja hyvinvointia. Samalla tietoa etsitään useista lähteistä, ja kokonaiskuva voi jäädä epäselväksi. Nyt julkaistu Suomi.fin Vanhuuseläkkeelle siirtyminen -opas kokoaa ensimmäistä kertaa kaikki keskeiset tiedot ja ohjeet yhteen paikkaan.
Opas auttaa hahmottamaan, mitä asioita pitää tehdä ennen eläkkeen alkamista, mitä tietoja liikkuu toimijoiden välillä ja milloin kansalaisen tulee toimia itse.
Oppaasta löytyy vastauksia eläkkeen määrään, verotukseen ja eläkkeen hakemiseen liittyviin kysymyksiin. Oppaassa kerrotaan ymmärrettävästi myös siitä, miten eläkkeellä voi työskennellä, paljonko saa ansaita ja miten se vaikuttaa verotukseen.
Opas vastaa kysymyksiin, joita eläkkeelle siirtyvät pohtivat
– Vanhuuseläkkeelle jääminen on suuri muutos. Halusimme tehdä muutoksesta mahdollisimman selkeän. Opas auttaa suunnittelemaan omaa eläkepolkua hyvissä ajoin, kertoo erityisasiantuntija Marja Vuorikoski Digi- ja väestötietovirastosta.
Oppaan suunnittelua varten on haastateltu yli 40 vanhuuseläkkeelle siirtyvää ja heidän läheisiään sekä sidosryhmiä. Haastatteluissa nousi esiin erityisesti kolme huolta, epävarmuus eläkkeen määrästä ja verotuksesta, tietokatkokset eri toimijoiden välillä sekä uuden arjen ja identiteetin rakentaminen eläkkeellä. Näihin huoliin opas vastaa.
Haastatellut kuvasivat eläkkeelle jäämistä yhtä aikaa odotetuksi ja jännittäväksi. Moni oli huolissaan siitä, miten arki muuttuu ja kuinka talous riittää.
– Tiesin, että eläke vaikuttaa tuloihini, mutta en tiennyt miten paljon. Pelkäsin tekeväni jonkin virheen, kuvaa yksi haastatelluista.
Oppaan valmistelussa on hyödynnetty myös valtiovarainministeriön Elämäntapahtumalähtöisen digitalisaation edistämisohjelman palvelumuotoiluprojektia, jossa tunnistettiin eläkkeelle siirtymiseen liittyvän asioinnin haasteita ja ehdotettiin niihin digitalisaatioratkaisuja.
Laaja asiantuntijaverkosto takaa oppaan luotettavuuden
Oppaan tekemiseen on osallistunut laaja joukko asiantuntijoita keskeisistä organisaatioista, mikä takaa tiedon luotettavuuden ja ajantasaisuuden.
– Eri organisaatiot toivat oppaaseen oman toimialansa keskeisen tiedon. Yhteistyön tuloksena syntyi kattava tietopaketti, joka tarjoaa perustiedon eläkkeelle siirtymisen suunnitteluun ja ohjaa tarvittaessa lisätiedon ja oikean palveluntarjoajan äärelle, sanoo Marjo Skoglund Eläketurvakeskuksesta.
Oppaan laatimisessa ovat olleet mukana Eläkeliitto ry | Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry, Eläketurvakeskus, Kela, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, Keva, Lupa- ja valvontavirasto, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela, Veritas eläkevakuutus ja Verohallinto.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Milloin alamme seurata alaikäisen omaisuuden hoitoa
- Tietoa edunvalvojille
- Alaikäisen edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Milloin alaikäinen tarvitsee edunvalvojan elatusapuasiaa varten
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Ohjeita leskeksi jääneelle lasten huoltajalle
- Usein kysyttyä alaikäisen edunvalvonnasta
- Lapsen syntymä ja tiedot
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet, kortit ja leimat
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Digi- ja väestötietovirasto sosiaalisessa mediassa
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö