Hyppää sisältöön

Haluaisitko oman itsesi pomoksi?

Julkaisuajankohta 23.7.2020 11.43

Se onnea niittää, jolla sisua riittää, lupaa sananlasku. Pelkkä loistava idea ja ahkeruus eivät kuitenkaan aivan riitä aloittelevan yrittäjän eväiksi.

Suomi.fi-verkkopalvelusta löytyy pakillinen luotettavaa tietoa, työkaluja ja hyödyllisiä oikopolkuja oman onnensa sepille. Aloita vaikka testaamalla, onko sinulla yrittäjän persoonallisuus ja yrittäjänä toimimiseen vaadittavia taitoja.

Kun ajatus omasta yrityksestä kiehtoo ja kutkuttaa muulloinkin kuin loman lopussa ja maanantaiaamuisin, kannattaa ottaa hiiri käteen ja ruutulehtiö eteen. Toiveiden, tavoitteiden ja mahdollisuuksien järjestelmällinen jäsentely auttaa tekemään hyviä päätöksiä.

Usein kannattaa miettiä, haluaisitko heti ryhtyä täyspäiväisesti yrittäjäksi vai kokeilisitko ensin keveämpää sivutoimista yrittäjyyttä. Entä onko suunnitelmissasi yksin perustettu yritys vai yhteysyrittäjyys? Se vaikuttaa esimerkiksi valittavanaan yritysmuotoon

Yritystoiminnan suunnittelupolku auttaa kiteyttämään idean

Mihin yritysideasi perustuu? Mistä suunnittelet löytäväsi asiakkaat? Millaiseksi muodostuisi yrityksesi tulo- ja kulurakenne? Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämän Suomi.fi-verkkopalvelun helppokäyttöinen yritystoiminnan suunnittelupolku auttaa sinua kartoittamaan, mitä kaikkea yritystoiminnassa on otettava huomioon.  Etenet polulla ohjatusti ja saat tulokseksi tulostettavan muistilistan asioista, joihin on syytä kiinnittää huomiota.

Jalosta ideasi liiketoiminnaksi

Kun olet saanut yrityksesi suunnittelun hyvään alkuun ja arvelet edelleen hautovasi kelpo ideanpoikasta, on aika ryhtyä tuumasta toimeen ja laatia muun muassa liiketoimintasuunnitelma. Sitä tarvitset, kun esittelet tulevaa yritystäsi vaikkapa pankille tai aiot esimerkiksi hakea starttirahaa.

Suomi.fi-palvelusta löydät myös vastauksia ja vinkkejä aloittelevan yrityksen rahoituskysymyksiin maustettuna ripauksella arkirealismia: innokkaimmankin yrittäjän on hyvä muistaa, että yrityksen alkutaipaleella kuluja syntyy jo ennen tulosta. Siksi kassassa, possussa tai sukanvarressa täytyy olla rahaa laskujen maksamiseen.

Yrityksen perustamispolku muistuttaa välttämättömistä toimista

Luvat, vakuutukset, verot, eläketurva – pienenkin yrityksen perustamiseen liittyy joukko asioita, jotka on lakien mukaan hoidettava kuntoon. Suomi.fi tulee tässäkin aloittelevan yrittäjän avuksi: yrityksen perustamispolku on ketterä työkalu, joka auttaa tarkistamaan yrityksen perustamiseen liittyvät pakolliset asiat. Niistä saat neuvoja myös Suomi.fi-verkkopalvelun tietosisällöistä tai esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön Oma Yrityssuomi -verkkopalvelusta.

Kaikki yritykset ovat esimerkiksi kirjanpitovelvollisia. Hyvin hoidettu kirjanpito ei ole askare helpoimmasta päästä, ja luotettava tilitoimisto onkin yrittäjän tuki. Suomi.fi-palvelussa voit valtuuttaa tilitoimiston hoitamaan yrityksesi asioita esimerkiksi verottajan kanssa. Näin voit käyttää omia lahjojasi – sitkeyttä, ideointikykyä, kunnianhimoa, ahkeruutta – upouuden yrityksesi eteenpäin viemiseen. Onnea matkaan!

Tiedote - VAIN Henkilöasiakkaat-etusivulle