Eronnut voi menettää oikeutensa entisen puolisonsa omaisuuteen – avio-oikeudelle tulee määräaika
Jatkossa avio-oikeus vanhentuu, kun avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättymisestä on kulunut kymmenen vuotta. Tämä tarkoittaa, että oikeus entisen puolison omaisuuteen voi päättyä kokonaan, jos omaisuuden jakoa ei tehdä ajoissa avioeron jälkeen. Muutos perustuu 1.6.2026 voimaan tulleeseen lakimuutokseen.
Avio-oikeus voi nyt vanhentua
Avio-oikeus tarkoittaa, että kummallakin puolisolla on oikeus saada puolet puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta, kun avioliitto päättyy. Avio-oikeuden voi sulkea pois kokonaan tai osittain avioehdolla.
Uuden lain mukaan avio-oikeus vanhentuu 10 vuoden kuluttua avioeropäätöksestä tai avioliiton kumoamisesta. Avio-oikeus ei vanhennu, jos avioliitto päättyy puolison kuolemaan.
Vanhentumisen voi estää sopimuksella
Puolisot voivat sopia pidemmästä avio-oikeuden voimassaoloajasta. Sopimus täytyy rekisteröidä Digi- ja väestötietovirastolle tai Ahvenanmaan valtionvirastolle ennen avio-oikeuden määräajan päättymistä.
”Jos yhteistä omaisuutta on vähän, ositus saattaa olla sujuvampi ratkaisu. Jos yhteistä omaisuutta on enemmän, puolisot voivat haluta sopia avio-oikeuden voimassaoloajan jatkamisesta”, sanoo johtava asiantuntija Paula Ojaniemi Digi- ja väestötietovirastosta.
Tilanne kannattaa selvittää ajoissa
Muutos koskee sekä tulevia että jo aiemmin päättyneitä avioliittoja ja rekisteröityjä parisuhteita. Avio-oikeuden vanhentumisaika riippuu siitä, milloin liitto on päättynyt. Jos liitto on päättynyt ennen 31.5.2021, avio-oikeus vanhentuu viimeistään 31.5.2031.
Jos avio-oikeus vanhentuu eikä omaisuutta ole jaettu, ositusta ei voi enää tehdä. Varakkaamman puolison ei siis tarvitse luovuttaa tasinkoa entiselle puolisolleen. Silloin entinen puoliso ei myöskään ole entisen puolisonsa kuolinpesän osakas.
“Lakimuutoksen tavoitteena on selkeyttää tilanteita, joissa omaisuuden jako jää tekemättä pitkäksi aikaa. Pitkät viivästykset voivat aiheuttaa epäselvyyksiä esimerkiksi uusissa parisuhteissa ja perintötilanteissa”, sanoo Ojaniemi.
Lisätietoja
Lue lisää avio-oikeuden vanhentumisesta sivuiltamme.
Paula Ojaniemi (johtava asiantuntija)
Mitä nyt kannattaa tehdä?
Jos avioliittosi on päättynyt eikä omaisuuden jakoa ole tehty, toimi näin:
- Selvitä, milloin avio-oikeutesi vanhentuu.
- Päätä entisen puolisosi kanssa, miten toimitte: teettekö osituksen eli omaisuuden jaon, annatteko avio-oikeuden vanhentua tai sovitteko avio-oikeuden voimassaoloajan jatkamisesta.
- Jos teette sopimuksen, pyydä sen rekisteröintiä hyvissä ajoin.
Näin teet avio-oikeuden vanhentumista koskevan sopimuksen
Jotta sopimus on pätevä, sen täytyy olla
- kirjallinen
- päivätty
- allekirjoitettu
- kahden esteettömän todistajan todistama
- rekisteröity.
Sopimus pitää rekisteröidä ennen kuin avio-oikeus on vanhentunut
- Jos avioliittosi on päättynyt 1.6.2021 tai sen jälkeen, avio-oikeus vanhentuu 10 vuoden kuluttua siitä, kun lainvoimainen päätös avioerosta tai avioliiton kumoamisesta on annettu.
- Jos avioliittosi on päättynyt ennen 31.5.2021, avio-oikeus vanhentuu viimeistään 31.5.2031.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Milloin alamme seurata alaikäisen omaisuuden hoitoa
- Tietoa edunvalvojille
- Alaikäisen edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Milloin alaikäinen tarvitsee edunvalvojan elatusapuasiaa varten
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Ohjeita leskeksi jääneelle lasten huoltajalle
- Usein kysyttyä alaikäisen edunvalvonnasta
- Lapsen syntymä ja tiedot
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet, kortit ja leimat
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Digi- ja väestötietovirasto sosiaalisessa mediassa
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö