DVV:n palvelumuotoilijat tekevät julkisista palveluista ihmislähtöisiä: Metsähallituksen eräluvat ovat pian sujuvammin tarjolla
Metsähallituksen eräluvat ovat pääsylippu luonnon elämyksiin ja samalla sijoitus luontoon. Erälupia ovat muun muassa valtion alueiden metsästys- ja kalastusluvat ja koko maan kattava kalastonhoitomaksu, eli asiakaskunta on laaja. Kalastus-, metsästys- tai maastoliikennelupaa hankkiva tai tupaa vuokraava asiakas on joutunut siirtymään palvelusta toiseen, kun lupia koskevat tiedot ja verkkokauppa ovat olleet erillään.
Eräluvat-palvelun konseptoinnin tavoitteena oli ymmärtää eri asiakasryhmien tarpeita ja niiden perusteella tuottaa prototyyppi uudesta Eräluvat-verkkopalvelusta. Digi- ja väestötietoviraston palvelumuotoilijat auttoivat Metsähallitusta tunnistamaan eri asiakasryhmien tarpeita ja käyttötilanteita. Käyttäjien tarpeita kartoitettiin haastattelemalla ja havainnoimalla heidän toimintaansa. Asiakasymmärryksen perusteella luotiin prototyyppi uudesta Eräluvat-palvelusta, jota testattiin käyttäjillä.
– DVV:n palvelumuotoilijoiden kanssa toteutettu projekti opetti meille uudenlaista, entistä asiakaslähtöisempää otetta kehittämistyöhön ja tarjosi paljon hyödyllistä tietoa asiakkaidemme tarpeista. Näiden havaintojen ja prototyypin avulla voimme varmoin mielin lähteä uudistamaan Eräluvat-palvelua, projektipäällikkö Tanja Vallo Metsähallituksesta kertoo.
– Asiakkaiden kuuntelua ja ymmärtämistä ei voi korostaa liikaa. Onnistuimme yhteistyössä Metsähallituksen projektiryhmän kanssa muotoilemaan asiakasymmärrykseen perustuvan palvelukonseptin. Lisäksi loimme eri asiakasryhmiä palvelevan vision kehitystyön tueksi. Tästä on hyvä jatkaa uuden palvelun toteutusta, palvelumuotoilija Laura Järveläinen Digi- ja väestötietovirastosta kertoo.
DVV:n palvelumuotoilun asiantuntijapalvelu on tarkoitettu julkishallinnon organisaatioille, jotka tarvitsevat tukea organisaation tai sen palveluiden asiakaslähtöisyyden parantamisessa ja strategisessa uudistamisessa.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Henkilöasiakkaiden käsittelyajat
- Avioliitto ja parisuhde
- Lapsen saaminen ja adoptio
- Nimiasiat
- Muutto
- Edunvalvonta ja toisen asioiden hoitaminen
- Ulkomailla tapahtuneet elämänmuutokset
- Ilmoitus muutosta ulkomailla
- Ulkomailla syntynyt lapsi
- Ulkomailla solmittu avioliitto
- Ulkomailla rekisteröity parisuhde
- Ulkomailla myönnetty avioero
- Ulkomailla muuttunut nimi
- Ulkomailla vahvistettu sukupuoli
- Ulkomailla tapahtunut kuolema
- Kansalaisuuden rekisteröiminen
- Suomen kansalaisuuden säilyttäminen
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Kotikunta
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Todistukset väestötietojärjestelmästä
- Henkilötiedot väestötietojärjestelmässä
- Rakennus- ja huoneistotiedot väestötietojärjestelmässä
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Vaalit ja äänioikeus
- Kansalaisaloite
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Digituki kansalaisille
- Suomi.fi-verkkopalvelu
- Kaikki lomakkeet
- Avoin data
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Digitaalisen henkilöllisyyden uudistus
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta