Digiturvabarometri 2025: Suomalaiset luottavat viranomaisiin, mutta digihuijaukset ja kyberuhat huolestuttavat
Digi- ja väestötietoviraston tuoreen Digiturvabarometrin mukaan suomalaisten luottamus digitaaliseen turvallisuuteen on heikentynyt. Erityisesti kyberhyökkäykset ja digihuijaukset koetaan merkittäviksi uhkiksi. Myös tekoälyn nopea kehitys ja sen kyky käsitellä henkilötietoja herättävät huolta. Luottamus viranomaisiin, finanssialan toimijoihin ja omaan työnantajaan on kuitenkin pysynyt korkeana.
Tulosten mukaan 38 % vastaajista kokee luottamuksensa digiturvaan heikentyneen, kun taas yli puolella (51 %) luottamus on säilynyt ennallaan. Vain 11 % kertoo luottamuksen vahvistuneen.
Suomalaiset kokevat digimaailman edelleen melko turvalliseksi. 91 % kokee osaavansa käyttää digitaalisia laitteita ja -palveluja turvallisesti ja 82 % tuntee olonsa vähintään melko turvalliseksi.
”Verkkorikollisuus, geopoliittinen jännite ja tekoäly näkyvät mediassa ja vaikuttavat arkeen. Noin 60 % kansalaisista on nyt huolissaan yhteiskuntaan kohdistuvista kyberhyökkäyksistä ja digihuijauksista, mutta suomalaiset luottavat edelleen omaan osaamiseensa ja viranomaisiin. Trendi on kuitenkin mielestäni huolestuttava,” sanoo johtava erityisasiantuntija Kimmo Rousku Digi- ja väestötietovirastosta.
Tekoälyn käyttö yleistyy – turvallisuus huolettaa
Tekoälyn käyttö on yleistynyt nopeasti – jo joka kymmenes suomalainen käyttää tekoälyä päivittäin. Samalla luottamus tekoälyn turvallisuuteen on hieman laskenut: vain 20 % uskoo sen käsittelevän henkilötietoja turvallisesti. Eniten tekoälyyn luottavat nuoret (26 %), vähiten yli 65-vuotiaat (14 %).
Kyberuhat huolestuttavat 60 % suomalaisista
Tämän vuoden tutkimuksessa kysyttiin ensimmäistä kertaa suhtautumisesta kyberuhkiin. Kyberuhat huolettavat laajasti: 60 % suomalaisista on melko tai erittäin huolissaan yhteiskuntaan kohdistuvista kyberhyökkäyksistä ja digihuijauksista. Silti vastaajista 51 % uskoo, että Suomi on varautunut niiden torjuntaan hyvin. Kaksi kolmesta arvioi digiturvan olevan paremmalla tasolla Suomessa kuin muissa EU-maissa.
Luottamus viranomaisiin ja työantajiin vahvaa
Vaikka tutkimuksessa nousi esille huolia, luottamus viranomaisiin, finanssialaan ja omaan työnantajaan on säilynyt korkeana. Viranomaisiin luottaa 87 %, työantajaan 82 %, oppilaitoksiin 71 % ja finanssialaan 87 %.
Luottamus on viime vuoteen verrattuna kauttaaltaan pienessä laskussa. Poikkeuksena luottamus kotimaisiin verkkokauppoihin on noussut kaksi prosenttiyksikköä 75 prosenttiin. Ulkomaisiin verkkokauppoihin luottaa vain 23 %.
Tutkimuksen toteutus
Digiturvabarometri 2025 tehtiin Digi- ja väestötietoviraston toimeksiannosta Vastakaiku Oy:n toimesta. Kysely toteutettiin Bilendi Oy:n M3-paneelissa heinä-elokuussa 2025. Tutkimukseen vastasi 1250 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Lisätietoja
Digi- ja väestötietovirasto, johtava erityisasiantuntija,
Kimmo Rousku
puh. 0295 535 120 / 050 566 2986
[email protected]
Tutustu koko tutkimusraporttiin.
Tule kuulemaan lisää tuloksista ja keskustelua aiheesta torstaina 9.10. klo 13.00–16.15 Digiturvatunti- ja VAHTI-ajankohtaiskatsaus -webinaarissa.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Milloin alamme seurata alaikäisen omaisuuden hoitoa
- Tietoa edunvalvojille
- Alaikäisen edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Milloin alaikäinen tarvitsee edunvalvojan elatusapuasiaa varten
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Ohjeita leskeksi jääneelle lasten huoltajalle
- Usein kysyttyä alaikäisen edunvalvonnasta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet, kortit ja leimat
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Digi- ja väestötietovirasto sosiaalisessa mediassa
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö