Hyppää sisältöön

Digitaitoviikko kysyy: Riittävätkö suomalaisten digitaidot?

Julkaisuajankohta 16.5.2022 8.43
Tiedote

Maanantaina 16.5.2022 alkavan Digitaitoviikon aiheena on digitaitojen merkitys Suomen tulevaisuudelle. Voivatko heikot digitaidot murentaa vihdoin kasvuun kääntyneen suomalaisen kilpailukyvyn? Kenen vastuulla taitojen kehittäminen on ja miten asiaan pitäisi tarttua? Aiheesta keskustelemassa ovat maamme eturivin asiantuntijat.

Digi- ja väestötietoviraston kolmatta kertaa järjestämä digituen teemaviikko on saanut uuden nimen. Digitaitoviikolla 16.–20.5.2022 pohditaan tänä vuonna, pitäisikö suomalaisten digitaidoista olla huolissaan. Osaamiseen liittyvät valinnat määrittävät Suomen tulevaisuutta – olipa kyse sitten kilpailukyvystä tai yhdenvertaisuudesta.

Digituen johtavan asiantuntijan Minna Piiraisen mukaan osaamisesta on syytä olla ainakin pikkuisen huolissaan.

– Digitalisaation valtavan nopea tahti haastaa meidät ihmiset. Tarvitaan paljon erilaista osaamista, jotta pärjäisimme myös tulevaisuudessa. Eikä kyse ole pelkästään käyttäjätason taitojen kasvattamisesta. Keskustelua on tärkeä käydä kehittäjäpuolen vastuukysymyksistä lähtien aina rahoitus- ja organisointikysymyksiin sekä teknologiavalintoihin asti.

Samoilla linjoilla on Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Mika Tuuliainen, joka on yksi viikon keskustelijoista.

– Vaikka kilpailukykymme on viime vuosina ollut kasvussa, voivat esimerkiksi osaamisvaje tai laaja digitaalisten toimintaympäristöjen ulkopuolelle jäävä joukko jälleen muuttaa sen suuntaa. On tärkeää, että huolehdimme osaamisen kasvua tukevat rakenteemme ajantasaisiksi ja varmistamme toivotunlaisen tulevaisuuden mahdollisimman monelle.

Tuoretta ja monialaista näkemystä Digitaitoviikolle muodostamaan on koottu maamme eturivin asiantuntijoita niin yritys- ja tiedemaailmasta kuin yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Mukana ovat mm. vaikuttaja Elina Gustafsson, työelämämuotoilija Aku Varamäki, tutkijat Suvi Uski, Minna Huotilainen, Karoliina Talvitie-Lamberg ja Anna-Mari Rusanen, Sitran erityisasiantuntija Tapio Huttunen, professorit Teemu Roos ja Janne Lindqvist, Philipsin Global Head of Portfolio Belinda Gerdt, Chief Sales Marketing Officer Minna Ruusuvuori – sekä monia muita.

Digitaitoviikko tarjoaa herättelevää sisältöä ja keskustelumahdollisuuksia aiheen ympärillä koko viikon ajan. Alkuviikolla tapahtumien pääpaino on sosiaalisessa mediassa, ja keskiviikosta perjantaihin asiantuntijavetoinen, kaikille avoin liveohjelma pyörii verkossa.

Digitaitoviikon koko ohjelma on luettavissa osoitteessa
​​​​​​​https://dvv.fi/digitaitoviikko

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Digi- ja väestötietoviraston viestintään dvv.viestinta[at]dvv.fi viimeistään tapahtumapäivänä klo 9.00 ja kerro haastattelutoiveesta.

Lisätietoja

Digi- ja väestötietovirasto, Johtava asiantuntija Minna Piirainen, p. 0295 535 280 etunimi.sukunimi[at]dvv.fi

Digitaitoviikko

  • Digitaitoviikko on Digi- ja väestötietoviraston vuosittainen digiosaamisen teemaviikko, joka järjestetään kolmatta kertaa 16.–20.5.2022.
  • Digitaitoviikon tavoitteena on kiinnittää huomiota suomalaisten digitaitoihin ja niiden merkitykseen paitsi yksilölle, myös yhteisöille ja yhteiskunnalle. Tätä kautta halutaan tukea taitojen kehittämistä.
  • Viikon päiväkohtaiset teemat ovat
    • opiskelijoiden ja työikäisten digitaitojen kehittäminen (keskiviikko 18.5.),
    • inhimillisyys digitaalisessa maailmassa (torstai 19.5.) ja
    • digiosaamisen strateginen johtaminen (perjantai 20.5.).
  • Digitaitoviikko on kaikille avoin, maksuton tapahtuma
  • Digi- ja väestötietovirasto vastaa digituen valtakunnallisesta koordinaatiosta, toimii digituen valtakunnallisena kehittäjänä ja digituen tuottajien tukiorganisaationa.
  • Digituki kuuluu Sanna Marinin hallituksen ohjelman yhdenvertaisuutta edistäviin toimenpiteisiin, joiden avulla pyritään vahvistamaan yksilöiden ja yhteisöjen osallisuutta yhteiskunnassa.

 

digituki