Hankesalkun hallintapalvelu
Digi- ja väestötietovirasto tukee valtiovarainministeriötä tietohallintoon liittyvien hankintojen ja hankkeiden ohjauksen ja arviointien valmistelussa ja toimintamallien kehittämisessä.
Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämä Hankesalkun hallintapalvelu sisältää perustiedot merkittävistä kehityshankkeista ja -projekteista sekä niihin liittyvän tilanneraportoinnin. Palvelun avulla seurataan hankkeiden etenemistä ja hyötyjen toteutumista.
Ministeriöiden ja virastojen pitää viedä hankesalkun hallintapalveluun tiedot merkittävistä hankkeista ja projekteista, jotka sisältävät tietotekniikan kehittämistä. Lisäksi palveluun voi viedä pienempiä projekteja ja muitakin kuin vain ICT:n kehittämistä sisältäviä projekteja.
Yhteinen Hankesalkun hallintapalvelu luo edellytyksiä salkunhallintaan muun muassa yhtenäistämällä tietosisältöä ja raportointia sekä tarjoamalla kokonaisnäkymän eri vaiheissa oleviin kehityshankkeisiin ja -projekteihin sekä virasto-, hallinnonala- että valtiokonsernitasolla.
Hankesalkun hallinnassa on kyse kehittämiskokonaisuuden ohjauksesta, jonka tukemiseksi ja koordinoinnin helpottamiseksi hankkeita ja projekteja kootaan erilaisiin salkkuihin.
Salkunhallinnan peruskysymyksiä
- Mitä hankkeita ja projekteja organisaatiossa on käynnissä? Miten ne tukevat strategiaa ja tavoitteita?
- Miten kehittämistä priorisoidaan? Mitä kehitetään ja missä järjestyksessä?
- Mikä on yksittäisten hankkeiden ja projektien etenemisen tilanne? Onko niillä keskinäisiä riippuvuuksia, jotka pitää ottaa huomioon?
Hankesalkun hallintapalvelu on tarkoitettu ministeriöiden sekä virastojen ja laitosten käyttöön. Palvelu on käyttäjille maksuton.
Toimi näin
Pyydä käyttäjätunnukset oman organisaatiosi Hankesalkku-pääkäyttäjältä ja kirjaudu Hankesalkun hallintapalveluun.
Tarvittaessa kysy lisätietoja Hankesalkun hallintapalvelusta Digi- ja väestötietovirastosta.
Usein kysytyt kysymykset
Valtuutetun organisaation pääkäyttäjä tilaa uusille käyttäjille käyttöoikeudet ja -tunnukset sekä tarvittaessa käyttöoikeuksien muutokset.
Suositeltavimmat selaimet ovat Firefox ja Chrome. Myös Edge-selain on tuettu, mutta Explorer-selainta ei tueta. Selaimesta kannattaa olla aina käytössä uusin versio.
Hankesalkkupalvelun käyttöohjeet löydät palvelun etusivun "Ohjeet" -osiosta.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö