Janne Viskari
Julkaisupäivä
18.9.2017 8.00
Blogit
Suomi.fi on sivustona jo nettimaailman vanhus - verkko-osoite on rekisteröity lähes 20 vuotta sitten ja palvelun ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 2002. Isompia ja pienempiä kehitysversioita on julkaistu matkan varrella lukuisia, mutta kenties sivuston historian suurin kertauudistus koettiin viime heinäkuussa, kun julkaisimme kokonaan alusta saakka uusiksi rakennetun Suomi.fi-verkkopalvelun.
Uudessa Suomi.fi:ssä julkishallinnon palveluiden kattavuus ja löydettävyys ovat aivan toista luokkaa kuin aiemmin. Palvelusta löytyy jo yli 26 000 julkishallinnon palvelua. Vaikka palvelukuvausten määrä onkin edelleen kasvussa, voidaan jo varsin hyvällä omatunnolla sanoa, että palvelusta löytyy suurin osa julkishallinnon palveluista.
Keskeinen uusi toiminnallisuus on mahdollisuus tarkastella mitä tietoja itsestä löytyy eri julkishallinnon rekistereistä, kun on ensin kirjautunut palveluun pankkitunnisteilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortilla. Vielä tulossa olevia isoja uudistuksia ovat sähköisten valtakirjojen käyttöönotto sekä Viestit-palvelu eli niin sanottu sähköinen postilaatikko. Valtuudet-palvelu on teknisesti jo valmis ja siihen ollaan parhaillaan liittämässä ensimmäisiä muiden virastojen asiointipalveluita. Tämän jälkeen kansalaiset pääsevät antamaan ja vastaanottamaan sähköisiä valtakirjoja näihin asiointipalveluihin. Viestit-palvelu puolestaan tulee olemaan väline, jolla kansalaiset voivat vastaanottaa sähköisesti dokumentteja ja viestejä julkishallinnon organisaatioilta sekä käydä dialogia viranomaisten kanssa.
Vaikka uudistettu Suomi.fi on julkaistu, ei palvelu kuitenkaan ole vielä valmis. Palvelun sisällöt laajenevat jatkuvasti sitä mukaa, kun julkishallinnon organisaatiot liittävät palveluitaan siihen. Myös itse verkkopalvelua kehitetään edelleen. Siihen tulee uusia toiminnallisuuksia ja olemassa oleviakin kehitetään tarvittaessa. Palautetta ja käyttäjäkokemuksia palvelun käytettävyydestä olemme keränneet säännöllisesti jo ensimmäisestä, joulukuussa 2015 julkaistusta beta-versiosta lähtien ja keräämme edelleen. Periaatteena on, että palvelu ei valmistu koskaan ja se on hyvä asia.