Hyppää sisältöön

Kansallinen Digiturvaviikko tuo digitaalisen turvallisuuden työpaikkojen näytöille ympäri Suomen 26.-30.10.2020

Julkaisuajankohta 19.10.2020 13.31
Tiedote

Digi- ja väestötietovirasto (DVV) järjestää kansallisen Digiturvaviikon 26.-30.10.2020 yhdessä digitaalisen turvallisuuden keskeisten toimijoiden kanssa. Digiturvaviikko haastaa kaikki Suomen organisaatiot käyttämään yhden työtunnin digiturvan oppimiseen ja kehittämiseen. Ensimmäistä kertaa järjestettävä virtuaalinen teemaviikko keskittyy arjen pieniin digitaalisiin valintoihin, joiden avulla voimme tehdä Suomesta maailman digiturvallisimman maan.

Digiturvaviikko näyttää, kuinka jokaisella klikkauksella on väliä

Digiturvaviikko haastaa organisaatiot ja niiden työntekijät käyttämään viikon aikana yhden työtunnin digitaalisen turvallisuuden oppimiseen ja kehittämiseen. Haasteen on ottanut vastaan yhä kasvava joukko organisaatioita.

Jo yhden työtunnin panostuksella digiturvaa voi parantaa merkittävästi. Esimerkiksi työelämässä tarvittavia digiturvataitoja voi oppia helpolla ja hauskalla tavalla pelaamalla Digiturvallinen elämä -mobiilipeliä, jonka DVV julkaisi teemaviikon alla.

Digi- ja väestötietovirasto edistää digitaalisen turvallisuuden toteutumista koko julkisessa hallinnossa. ”Meidän jokaisen on entistä tärkeämpää osata toimia turvallisesti digitaalisessa maailmassa. Siksi haluamme tarjota organisaatioille ja niiden henkilöstölle digiturvataitojen kehittämiseen keinoja, joihin on helppo tarttua”, sanoo DVV:n johtava erityisasiantuntija Kimmo Rousku.

”Turvallisuus rakentuu pienistä teoista, joten jokaisella klikkauksella on väliä”, toteaa Rousku, joka toimii julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän pääsihteerinä ja vastaa Digiturvaviikon tuottamisesta.

Kansallista Salasanapäivää vietetään ensimmäisen kerran 28.10.

Digiturvaviikon keskiviikkona 28.10. DVV järjestää kansallisen Salasanapäivän yhdessä Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa. Keskiviikon suorassa verkkolähetyksessä seurataan, miten helposti hakkerilta käy salasanojen murtaminen. Hakkerin päihittämiseen ja turvalliseen salasanojen hallintaan tarjotaan avuksi kätevät ohjeet ja helpot vinkit.

”Tavoitteemme on, että kansallinen Salasanapäivä innostaa jokaista ottamaan käyttöön turvallisemmat keinot tiliensä suojaamiseksi. Vahvat salasanat, monivaiheinen tunnistautuminen ja salasanojen hallintaohjelmat parantavat niin yksittäisen käyttäjän kuin kansallistakin digiturvaa”, sanoo Kyberturvallisuuskeskuksen ylijohtaja Kalle Luukkainen.

Monipuolista live-ohjelmaa digitaalisesta turvallisuudesta

Digiturvaviikko tarjoaa myös organisaatioiden johdolle ja ICT:n asiantuntijoille ohjelmaa digitaalisen turvallisuuden kentältä. Koko viikon ajan luvassa on kaksi päivittäistä livelähetystä verkossa. Lähetyksissä tutustutaan havainnollistaviin casetarinoihin suomalaisten organisaatioiden kanssa, haastatellaan alan asiantuntijoita ja perehdytään tuoreeseen digiturvabarometriin.

Sosiaalisessa mediassa kiinnostusta herättänyt Kimmo vs. huijari -tapaus avataan live-lähetyksessä ti 27.10. klo 15.30-16.15.

Teemaviikko huipentuu perjantaina 30.10. suoraan Digiturvaviikko vastaa -verkkolähetykseen. Digitaalisen turvallisuuden asiantuntijat vastaavat kysymyksiin, joita voi lähettää etukäteen Digiturvaviikon verkkosivuilta tai sosiaalisessa mediassa tunnisteella #Digiturvaviikko.

Lisätiedot:

Digiturvaviikon järjestää Digi- ja väestötietovirasto yhteistyössä Keskusrikospoliisin, Kuntaliiton, Liikenne- ja viestintäviraston, tietosuojavaltuutetun toimiston, Turvallisuuskomitean sekä FISC ry:n kanssa.

Linkit:

Lisätiedot ja Digiturvaviikon ohjelman löydät verkkosivuilta: dvv.fi/digiturvaviikko
Kyberturvallisuuskeskuksen ohjeet ja oppaat: kyberturvallisuuskeskus.fi/fi/ohjeet

Yhteystiedot:

Kimmo Rousku, johtava erityisasiantuntija, Digi- ja väestötietovirasto, [email protected], puh. 0295 535 120

Tunnisteet:

#Digiturvaviikko, #Salasanapäivä

JUDO-hanke VAHTI digiturva