Haemme siviilivihkijöitä Savonlinnan, Pietarsaaren ja Raaseporin alueille
Siviilivihkimisessä avioliiton solmimisen toimittaa siviilivihkijä, ja vihkiseremonia voidaan toteuttaa vihkijän ja vihkiparin sopimalla tavalla niin eleettömästi tai juhlavasti kuin halutaan. Siviilivihkikaava on vain parin minuutin mittainen, mutta toimitukseen voidaan lisätä esimerkiksi musiikkia, runoja tai puhetta. Siviilivihkiminen voidaan toteuttaa missä paikassa tahansa ja koska tahansa, vaikkapa täydenkuun aikaan Saimaan tai meren rannalla. Olisitko sinä halukas ryhtymään toteuttamaan hääparien toiveita unelmahäistä ja osallistumaan hääparien merkittävään ja tärkeään elämäntapahtumaan?
Savonlinnan, Pietarsaaren ja Raaseporin alueilla siviilivihkijöitä ei ole riittävästi kattamaan siviilivihkimisten tarvetta virka-ajan ulkopuolella. Siksi etsimme halukkaita ryhtymään avioliittolain tarkoittamaksi vihkijäksi määräajaksi 1.1.2026-31.12.2028. Vihkijällä tulee olla valmius matkustaa vihkimisiin laajemminkin Etelä-Savon, Pohjanmaan tai Raaseporin ympäristön alueilla. Vihkimiset painottuvat erityisesti viikonloppuihin ja arkipyhiin. Tehtävässä tarvitaan suomen ja ruotsin kielen taidon lisäksi hyvää englannin kielen osaamista. Pietarsaaren ja Raaseporin alueilla ruotsin ja englannin kielen osaaminen on välttämätöntä. Muu kielitaito katsotaan eduksi.
Avioliittolain 17b §:n mukaan Digi- ja väestötietovirasto voi omasta aloitteestaan myöntää vihkimisoikeuden sille, joka on suorittanut oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon ja jonka voidaan työkokemuksensa tai muiden seikkojen perusteella olettaa toimivan tehtävässään moitteettomasti.
Palkkio virka-ajan ulkopuolisesta vihkimisestä on 200 euroa. Lisäksi siviilivihkijälle korvataan valtion matkustussäännön mukaiset matkakustannukset.
Lähetäthän hakemuksen perusteluineen lyhyen CV:n kera ja tiedon siitä, millä alueella voisit toimia siviilivihkijänä (Etelä-Savo, Pohjanmaan tai Raaseporin alue) viimeistään 15.12.2025 klo 16.15 mennessä joko sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai postitse osoitteeseen Digi- ja väestötietovirasto, PL 123, 00531 Helsinki. Otsikoi hakemuksesi ”Siviilivihkijähaku DVV”. Hakemuksia ei palauteta.
Kaikille halukkaille vihkimisoikeutta ei välttämättä myönnetä, vaan Digi- ja väestötietovirasto harkitsee vihkimisoikeuksien määrän sen jälkeen, kun hakemukset on saatu.
Lisätietoja siviilivihkijätehtävistä
- Digi- ja väestötietovirasto, johtava asiantuntija Paula Ojaniemi, p. 0295 539 711
- Digi- ja väestötietovirasto, johtava asiantuntija Tanja Tams, p. 0295 536 347
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Milloin alamme seurata alaikäisen omaisuuden hoitoa
- Tietoa edunvalvojille
- Alaikäisen edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Milloin alaikäinen tarvitsee edunvalvojan elatusapuasiaa varten
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Ohjeita leskeksi jääneelle lasten huoltajalle
- Usein kysyttyä alaikäisen edunvalvonnasta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet, kortit ja leimat
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Digi- ja väestötietovirasto sosiaalisessa mediassa
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö