Kansallisen palveluarkkitehtuurin tekeminen laajenee Väestörekisterikeskuksessa
Vuoden vaihteessa Väestörekisterikeskuksen (VRK) vastuulle siirtyneiden avoindata.fi:n, Suomi.fi-verkkotoimituksen, Katso-palvelun sekä Yhteisen tiedon hallinta eli YTI-hankkeen toimeenpanon myötä Kansallisen palveluarkkitehtuurin, KaPAn, tekeminen laajenee VRK:ssa.
Avoindata.fi:stä ja Suomi.fi-Palveluväylän liityntäkatalogista lähdetään rakentamaan yhtä kansallista hakemistopalvelua, josta tulee tulevaisuudessa löytymään niin palveluväylän rajapinnat, avoimia rajapintoja, avointa dataa, yhteentoimivuusvälineitä ja -ohjeistuksia sekä työkaluja kehittäjille entistä tehokkaampaan rajapintojen hyödyntämiseen.
YTI-hankkeen puitteissa VRK käynnistää myös mm. MyData-pilotin suunnittelun sekä toteuttaa massadatan ja suurten tiedostojen jakeluratkaisun palveluväyläkonseptin yhteyteen.
Vuoden vaihteessa astui myös voimaan VRK:n uusi organisaatio, jossa uuteen Digitaaliset palvelut -yksikköön on keskitetty sekä KaPAn että VRK:n varmennepalveluiden kehittäminen, tuotehallinta ja asiakaspalvelu. Yksikön johtajaksi on nimitetty diplomi-insinööri Janne Viskari, joka on vastannut KaPAsta VRK:ssa tähänkin saakka. Kaikki KaPAn yhteystiedot ja yhteyshenkilöt VRK:ssa pysyvät organisaatiouudistuksen jälkeen ennallaan.
Lisätietoja:
Johtaja Janne Viskari, etunimi.sukunimi(at)vrk.fi, puh. 0295 535 022.
Lue lisää KaPAsta
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö