Vuotivatko henkilötietosi julkisuuteen tai jouduitko identiteettivarkauden uhriksi? Pian saat kootut neuvot Suomi.fi-verkkopalvelusta
Digi- ja väestötietovirasto kehittää Suomi.fi-verkkopalveluun tieto- ja asiointikokonaisuutta, josta kansalainen saa tietoa, kuinka toimia, jos epäilee henkilötietojensa joutuneen vääriin käsiin.
Uusi tieto- ja asiointikokonaisuus on suunnattu henkilöille, jotka ovat joutuneet identiteettivarkauden tai tietomurron uhriksi tai jotka ovat kadottaneet identiteetin todistamiseen tarvittavat tunnistusvälineensä, kuten passin tai henkilökortin.
Hankkeen taustalla on paljon julkisuudessa ollut Vastaamon tietomurto, jonka myötä asiakkaiden henkilötietoja vuoti laajasti internetiin. Vuodon käsittelyn yhtenä jatkotoimenpiteenä hallitus linjasi, että toteutetaan henkilön tietoja koskevien sulkujen ja estojen hallinnointia helpottava kanava. Kokonaisuus suunnitellaan yhteistyössä julkisen hallinnon sekä yksityisen sektorin organisaatioiden kanssa.
Toteutus vuoden 2021 aikana
Ensimmäisessä vaiheessa Suomi.fihin kootaan identiteettivarkauksia ja tietomurtoa koskevat ohjeistukset ja palvelut helppokäyttöiseksi kansalaista toimimaan opastavaksi poluksi. Tämä kokonaisuus valmistuu huhtikuussa 2021 yhteistyössä hankkeessa mukana olevan verkoston kanssa.
Kevään aikana palveluun tuodaan myös mahdollisuus hallinnoida osaa Digi- ja väestötietovi-rastolle tehtävistä kielloista. Tällaisia ovat väestötietojärjestelmään tehtävät tietojenluovutus-kiellot ja osoitteenmuutoksen tekemistä koskevat kiellot (ns. muuttoesto). Kieltojen hallinnointi edellyttää aina vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortin sähköisellä kansalaisvarmenteella.
”Tavoitteenamme on luoda kokonaisuus, josta kansalainen saa yhdestä paikasta toimintaohjeet ja tiedon, kuinka eri kieltoja pääsee hallinnoimaan. Identiteettivarkauden tai tietomurron uhriksi joutunut henkilö joutuu asioimaan usean eri toimijan kanssa suojatakseen omien tietojensa käytön. Haluamme helpottaa tällaiseen vaikeaan tilanteeseen joutuneiden ihmisten elämää siten, että omien tietojen käyttöön liittyvien kieltojen hallinnointi on tehtävissä nykyistä helpommin”, kertoo ylijohtaja Timo Salovaara Digi- ja väestötietovirastosta.
”Digi- ja väestötietovirasto kartoittaa lisäksi sitä, voitaisiinko kansalaisille tuoda myöhemmin mahdollisuus hallinnoida yhdestä paikasta myös muille julkisille ja yksityisille toimijoille tehtäviä kieltoja. Asiassa on kuitenkin muun muassa lainsäädäntöön liittyviä haasteita, jotka selvitämme ensin”, kertoo Salovaara.
Testaa prototyyppiä ja anna palautetta!
Digi- ja väestötietovirasto on julkaissut 1.3.2021 uudesta tietokokonaisuudesta ensimmäisen prototyypin. Sen avulla virasto hakee palautetta suunnitteilla olevasta kokonaisuudesta.
”Uuden tietokokonaisuuden kehittämiseen on osallistunut sekä tietovuodon uhriksi joutuneita henkilöitä että sellaisia, joilla ei ole asiasta aiempaa kokemusta. Lisäksi olemme koonneet tietoa ja kokemuksia laajalta sidosryhmäverkostolta. Nyt toivomme saavamme julkaisemastamme prototyypistä mahdollisimman paljon palautetta. Kaikki palaute auttaa meitä kehittämään tieto- ja asiointikokonaisuutta entistä paremmaksi vielä ennen sen julkaisua”, kertoo Salovaara.
Prototyyppiä voi testata ja antaa palautetta 14.3.2021 saakka osoitteessa: https://response.questback.com/dvv/mhfewn1wuo
Proton alussa joudut odottamaan hetken, että kokonaisuus latautuu. Tämän jälkeen proton käyttö on nopeaa.
Lisätietoja
Digi- ja väestötietovirasto, ylijohtaja Timo Salovaara, p. 0295 535 303, etuni-mi.sukunimi[at]dvv.fi
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö