Väestörekisterikeskus luovutti selvityksen kansalaisten sähköisen tunnistautumisen vaihtoehdoista valtiovarainministeriölle perjantaina 8.3.2019
Väestörekisterikeskuksen selvitys nostaa esille uusia ratkaisuehdotuksia sähköisen tunnistamisen saavutettavuuden ja kattavuuden parantamiseksi
Väestörekisterikeskus toteaa selvityksessään, että nykyisin käytössä olevat tunnistusratkaisut eivät palvele kaikkia julkishallinnossa asioivia ryhmiä. Selvityksessä ehdotetaan, että valtio tuottaisi uuden älypuhelinsovelluksena toimivan tunnistusvälineen, jota voisi käyttää julkishallinnon palveluihin tunnistautumiseen sekä sähköiseen ensitunnistamiseen.
Selvityksen mukaan sähköisen tunnistamisen uudistamiselle on tarvetta myös siksi, että verkkoasioinnin yleistyessä tunnistamisen kustannukset ovat käyttömäärän kasvaessa kohoamassa nykymallilla valtiolle liian korkeiksi. Selvitys hahmottelee myös sitä, miten uudenlaisilla tunnistusratkaisuilla voitaisiin edistää kansalaisen oikeuksia hallita omia tietojaan sekä uudenlaisten digitaalisten palveluiden kehittymistä.
Valtion on taattava erilaisten ryhmien yhdenvertaiset oikeudet asioida digitaalisesti
Kun sähköisten palveluiden käyttö on lisääntynyt, on kansalaisten yhdenvertaisuuteen kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Kaikille kansalaisille tulee taata helppokäyttöinen, turvallinen ja maksuton tunnistautumistapa julkisiin palveluihin.
Erityisesti tunnistuspalvelun saavutettavuuden kehittämiseen tulee kiinnittää huomiota. Viranomaisen on huolehdittava siitä, että erilaisista toimintarajoitteista huolimatta henkilö voi asioida yhdenvertaisesti julkishallinnon palveluissa.
Lisäksi tällä hetkellä monien julkishallinnon sähköisten asiointipalveluiden ulkopuolelle jää alaikäisiä, ulkomailla asuvia suomalaisia, maahanmuuttajia sekä Suomen viranomaisten kanssa asioivia ulkomaalaisia. Alaikäiselle tärkeitä palveluita ovat esimerkiksi omien terveys- ja opiskelutietojen tarkastelu.
Suomalaisten viranomaisten kanssa asioivilta ulkomaalaisilta sekä maahanmuuttajilta voi puuttua sähköinen asioinnin mahdollistava tunnistusväline, koska heillä ei ole suomalaista henkilötunnusta. Myös ulkomailla asuvilta suomalaisilta saattaa puuttua suomalainen tunnistautumisväline asiointipalveluihin, vaikka heillä suomalainen henkilötunnus olisikin.
Valtio voisi tarjota digitaalisen perusinfrastruktuurin: kansalaisten ensitunnistamisen ja tunnistusvälineen
Väestörekisterikeskus ehdottaa selvityksessään, että valtio tuottaisi kansalaisten ensitunnistamisen maksuttomana peruspalveluna osana valtion ylläpitämää yhteiskunnan digitaalista perusinfrastuktuuria. Ensitunnistamisessa kansalainen tunnistetaan luotettavasti, kun hän ottaa käyttöönsä uuden sähköisen tunnistusvälineen. Selvitystä varten tehdyissä haastatteluissa usealta taholta nähtiin tälle tarvetta. Valtion rooli ensitunnistamisen järjestäjänä edistäisi vahvan sähköisen tunnistamisen hyödyntämistä laajemminkin kuin vain julkishallinnon palveluissa.
Ensitunnistusverkoston kivijalkana toimisi jatkossakin poliisin lupahallinto. Selvityksessä esitetään, että jatkossa henkilöllisyystodistuksen myöntämisen yhteydessä kansalainen voisi saada myös sähköisen tunnistusvälineen. Valtion tarjoama sähköinen tunnistamisväline olisi ensisijaisesti älypuhelinsovellus. Sen vaihtoehtona olisi USB-tunnistustikku. Henkilökortissa olevasta kansalaisvarmenteesta luovuttaisiin.
Voimassa olevan passin henkilökortin haltijoille uusi tunnistusväline voitaisiin myöntää automaattisesti ilman erillistä käyntiä asiointipisteessä.
Kansalaisten kannalta valtion tarjoama maksuton ensitunnistaminen helpottaisi myös yksityisen sektorin sähköisissä palveluissa asiointia. ”Hänet voitaisiin luotettavasti tunnistaa verkossa ilman, että hänet olisi tarpeen pyytää käymään tunnistautumassa palveluntarjoajan konttorissa esimerkiksi asiakassuhteen avaamista varten", kertoo Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari.
Väestörekisterikeskuksen mukaan pitkän aikavälin ratkaisu voisi olla ”kansalaisen identiteettilompakko”, jonka avulla kansalainen voisi itse hallita, mitä tietoja hän antaa eri asiointipalveluille. Se sisältäisi henkilön tunnistamisen lisäksi useita erilaisia todentamistietoja sekä lupia kuten esimerkiksi ajo- tai aseluvat.
Väestörekisterikeskuksen selvitys kartoitti vaihtoehtoja kansalaisen vahvaan sähköiseen tunnistamiseen
Valtiovarainministeriö pyysi elokuussa 2018 Väestörekisterikeskusta kartoittamaan, onko syytä uudistaa kansalaisen vahvan sähköisen tunnistamisen periaatteita. Selvitystyössä kartoitettiin vaihtoehtoja, kuinka tunnistautuminen julkisen hallinnon sähköisiin asiointipalveluihin olisi tarkoituksenmukaisinta järjestää.
Samalla haluttiin varmistaa, että tulevaisuudessa käytössä olevat tunnistusratkaisut ovat mahdollisimman saavutettavia ja helppokäyttöisiä kaikille käyttäjille.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Liikenne- ja viestintäministeriö sekä Traficom ovat jättäneet Väestörekisterikeskuksen selvityksessä esitettyihin ehdotuksiin eriävät mielipiteensä.
Lisätietoja
Janne Viskari, ylijohtaja, Väestörekisterikeskus, [email protected], puh. 0295 535 022
Maria Nikkilä, tietohallintoneuvos, yksikön päällikkö, valtiovarainministeriö, [email protected], puh 029 553 0514
Sähköinen tunnistaminen: Selvitys nykytilasta sekä -kehittämistarpeista, Valtiovarainministeriön julkaisuja 2019:20
Liikenne- ja viestintäministeriön eriävä mielipide Väestörekisterikeskuksen selvitykseen
Kilpailu- ja kuluttajaviraston eriävä näkemys ohjausryhmälle
Traficomin eriävä mielipide Väestörekisterikeskuksen selvitykseen
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö