Suunnannäyttäjät-kilpailu etsii yhdenvertaisuutta edistäviä digitekoja - ilmoita tiimisi mukaan 6.4. mennessä!
Vuosittain järjestettävässä Suunnannäyttäjät-kilpailussa etsitään organisaatiosiilottomia ja asiakaslähtöisiä tapoja kehittää julkisia palveluita. Vuoden 2020 kilpailun teemana on Yhdenvertaisuus digitaalisissa palveluissa.
Kilpailussa etsitään kokonaan tai osittain julkisella sektorilla kehitettyjä digitaalisia palveluita, joissa toteutuu yhdenvertaisuus. Kilpailuun voi osallistua myös digitaalisten palvelujen yhdenvertaisuutta edistävällä tai tukevalla toimintamallilla, hankkeella tai kokeilulla.
Kuka voi osallistua?
Vuoden 2020 Suunnannäyttäjäksi voi ehdottaa esimerkiksi:
Hanketta, projektia tai kokeilua, joka edistää digitaalisten palveluiden yhdenvertaisuutta.
Digitaalista palvelua, joka on toteutettu yhdenvertaisuus huomioiden.
Kilpailuun voi ilmoittautua, mikäli vähintää ehdotus on toteutettu kokonaan tai osittain julkisella sektorilla. Ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään ilmoittamaan ehdokkaan toteuttamisessa mukana ollut maksimissaan viisihenkinen ydintiimi. Vähintään yhden ydintiimin jäsenen tulee edustaa julkista sektoria.
Ilmoittautua voi 6.4. saakka
Kilpailuun voi ilmoittaa oman ehdokkaansa 6.4. saakka. Osallistumiskriteerit täyttävät ehdokkaat julkaistaan ennen huhtikuun puoliväliä Suomidigi-sivustolla, jolloin avautuu myös yleisöäänestys. Yleisöäänestyksessä eniten ääniä saaneet ehdokkaat etenevät raadille, joka valitsee voittajan. Raatiin kuuluvat kuntaministeri Sirpa Paatero, Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari, Vammaisneuvoston pääsihteeri Merja Heikkonen sekä Digi arkeen -neuvottelukunnan edustaja.
Voittaja kukitetaan Helsingissä 20.5. järjetsettävässä tilaisuudessa. Voittajatiimi palkitaan opintomatkalla Suomeen tai lähimaahan erikseen sovittavana ajankohtana.
Lisätietoa: [email protected]
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Henkilöasiakkaiden käsittelyajat
- Avioliitto ja parisuhde
- Lapsen saaminen ja adoptio
- Nimiasiat
- Muutto
- Edunvalvonta ja toisen asioiden hoitaminen
- Ulkomailla tapahtuneet elämänmuutokset
- Ilmoitus muutosta ulkomailla
- Ulkomailla syntynyt lapsi
- Ulkomailla solmittu avioliitto
- Ulkomailla rekisteröity parisuhde
- Ulkomailla myönnetty avioero
- Ulkomailla muuttunut nimi
- Ulkomailla vahvistettu sukupuoli
- Ulkomailla tapahtunut kuolema
- Kansalaisuuden rekisteröiminen
- Suomen kansalaisuuden säilyttäminen
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Kotikunta
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Todistukset väestötietojärjestelmästä
- Henkilötiedot väestötietojärjestelmässä
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Vaalit ja äänioikeus
- Kansalaisaloite
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Digituki kansalaisille
- Suomi.fi-verkkopalvelu
- Kaikki lomakkeet
- Avoin data
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Julkishallinnon poiminta- ja päivityspalvelu
- Päivityspalvelut yrityksille ja yhteisöille
- VTJ-muutosrajapinta
- Muutostietopalvelu
- VTJkysely-rajapinta
- VTJkysely-selainsovellus
- Asukasluettelopoiminnat isännöinti- ja huoltoyrityksille
- Kuntien poimintapalvelu
- Henkilötunnuksen uudistaminen
- Väestötietojen käytön edellytykset
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Digitaalisen henkilöllisyyden uudistus
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta