Hyppää sisältöön

Häiriö DVV:n sähköisessä ajanvarauksessa korjattu

26.10.2021 13.35

Digi- ja väestötietoviraston sähköisessä ajanvarauksessa aiemmin ilmennyt häiriö on korjattu. Häiriö ei estänyt ajanvarausten tekoa.

Häiriö koski vain sellaisten käyttäjien työasemia joiden Maa-asetus oli muu kuin Suomi esim. Yhdysvallat.

Häiriö ilmeni siten, että varaajalla näkyi varauksessa väärä viikonpäivä. Varauksen teko onnistui ja ajanvaraus oli voimassa varauksessa näkyvälle päivämäärälle. Vain viikonpäivän nimi oli väärin.

Digi- ja väestötietovirasto on korjannut häiriön ja nyt päivämäärä ja viikonpäivä vastaavat toisiaan.
Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa.

Häiriötiedote - etusivun nosto Häiriötiedote vain henkilöasiakkaat-etusivulle