Digi- ja väestötietovirasto rakentaa suomalaisten käyttöön digitaalisen identiteettilompakon – lompakkosovelluksen avulla voi hoitaa asioita koko EU-alueella
Lähivuosina kaikissa EU-maissa otetaan käyttöön digitaaliset identiteettilompakot, jotka mahdollistavat sähköisen tunnistautumisen, allekirjoittamisen sekä lupien ja todistusten osoittamisen luotettavasti koko EU-alueella. Digi- ja väestötietovirasto tuottaa älypuhelimella toimivan lompakkosovelluksen suomalaisten ja Suomessa asuvien käyttöön.
Jokainen EU-maa on velvoitettu tuottamaan omat lompakkosovelluksensa, jotka toimivat samalla käyttölogiikalla. Lompakon käyttäminen on kansalaisille vapaaehtoista. Lompakoiden käyttöönoton mahdollistaa toukokuussa 2024 hyväksytty eIDAS-asetuksen uudistus, jonka valmisteluun myös Digi- ja väestötietoviraston asiantuntijat osallistuivat.
– Digitaalinen lompakko mahdollistaa esimerkiksi viranomaisasioiden hoitamisen yli EU-rajojen. Lompakon avulla suomalaiset voivat tunnistautua sähköisesti muiden EU-maiden digipalveluihin ja muiden EU-maiden kansalaiset suomalaisiin palveluihin, ylijohtaja Pekka Rehn Digi- ja väestötietovirastosta kertoo.
Lompakon käyttäjä päättää itse mitä tietoja jakaa
Euroopassa yli maiden rajojen toimivalla identiteettilompakolla voi tunnistautua ja osoittaa luotettavasti erilaisia henkilöön liittyviä tietoja, kuten tiedon suoritetusta tutkinnosta, ammattipätevyydestä tai ajoluvasta. Lompakon käyttäjä päättää aina itse, mitä tietoja hän jakaa ja kenelle.
– Digitaaliset lompakot sujuvoittavat erityisesti niitä tilanteita, joissa tällä hetkellä täytyy esittää erilaisia paperisia todistuksia ja lupia. Lompakko myös parantaa turvallisuutta, kun tietojen oikeellisuuden voi tarkastaa digitaalisesti, Pekka Rehn kertoo.
Lompakoiden käyttöönoton mahdollistaa uudistunut eIDAS-asetus
EU:n parlamentti ja neuvosto hyväksyivät toukokuussa 2024 uudistetun eIDAS-asetuksen, jossa säädetään henkilöiden tunnistamisesta EU-valtioiden rajat ylittävässä asioinnissa sekä sähköisen asioinnin luottamuspalveluista. Uudistetun asetuksen keskeinen velvoite on, että kaikkien EU-jäsenvaltioiden pitää tarjota asetuksen vaatimukset täyttävä digitaalinen identiteettilompakko viimeistään kahden vuoden päästä teknisten täytäntöönpanosäädösten valmistumisesta.
Asetusta täydentäviä teknisiä täytäntöönpanosäädöksiä valmistellaan parhaillaan ja ne on tarkoitus antaa kahdessa osassa vuosien 2024 ja 2025 aikana. Ensimmäiseksi annetaan lompakkoa koskevat täytäntöönpanosäädökset.
Suomi osallistuu eurooppalaisen identiteettilompakon pilotointiin
Euroopassa on jo käynnissä eurooppalaisten digitaalisten identiteettilompakoiden käyttötapausten pilotointi. Suomessa pilotoidaan nyt lompakon käyttämistä seuraavissa tilanteissa: tunnistautuminen julkisen hallinnon sähköisiin palveluihin, mobiiliajokortin käyttö, henkilötietojen osoittaminen, yrityksen digitaalinen lompakko ja opintotodistustietojen osoittaminen. Pilotointia tehdään osana eurooppalaisia pilottikonsortioita: Potential, EWC ja DC4EU. Digi- ja väestötietovirasto hyödyntää piloteista saatuja oppeja lompakkosovelluksen toteutuksessa.
Valtiovarainministeriön hanke ohjaa kansallisen digitaalisen identiteetin lompakon toteuttamista. Lompakon teknisestä toteutuksesta vastaa Digi- ja väestötietovirasto.
Lue lisää eurooppalaisesta digitaalisesta identiteettilompakosta dvv.fi-sivustolla
Lisätiedot:
Ylijohtaja Pekka Rehn, [email protected], puh. 0295 535 046
Johtaja Mikko Pitkänen, [email protected], puh. 0295 535 092
- Individuals
- Moving
- Check your own personal details
- Certificates from the Population Information System
- Names
- Guardianship
- Having or adopting a child
- Marriage
- Death and estate inventory
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Loss of citizenship of another country
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Guide for students
- Municipality of residence
- Family relationships and Marital Status
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Services of notary public
- Confirmation of gender
- Population information in the Population Information System
- Elections and Right to vote
- Certification of purchase
- Registration of a gift notification
- Citizen Certificate and electronic identity
- Organisations
- Certificates, cards, seals and stamps
- For social welfare and healthcare service providers
- For organisations
- Electronic sealing service
- Timestamping Service
- Electronic signature
- Service certificates
- Advisory service, support and revocation service
- Certificate Directory
- Test the use of a certificate
- Card Reader Software
- Information about certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- Population Information System query interface
- Browser-based Population Information System query
- Resident selection service
- Selection service for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Selection service for wellbeing services counties
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- Certificates, cards, seals and stamps
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- News
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation