Muutoksia Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikkoihin: usealla paikkakunnalla tarjolla etäpalvelua 1.12. alkaen

Julkaisuajankohta 28.11.2025 10.23
Tyyppi:Tiedote

Digi- ja väestötietoviraston (DVV) palvelupaikkojen määrä muuttuu 1.12. alkaen. DVV sulkee palvelupaikkansa Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Kokkolassa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Seinäjoella ja tarjoaa näillä paikkakunnilla jatkossa etäpalvelua. Etäpalvelu mahdollistaa henkilökohtaisen neuvonnan ja ohjauksen saamisen siten, että asiakas ja asiakaspalvelija sijaitsevat eri paikkakunnilla.

Digi- ja väestötietovirasto on tarjonnut etäpalvelua käyntiasioinnin lisäksi näillä paikkakunnilla 1.9. alkaen. Nyt virasto siirtyy tarjoamaan vain etäpalvelua näillä kuudella paikkakunnalla. Etäpalveluun siirtymisen ja palvelupaikkaverkoston muutoksen taustalla ovat valtionhallinnon säästöt ja sähköisen asioinnin yleistyminen. Esimerkiksi vuonna 2024 asioinnista noin 94 prosenttia tapahtui muiden kanavien kautta kuin käyntiasioinnissa. 

Digi- ja väestötietovirastossa voi asioida paikan päällä Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Palvelupaikat ovat avoinna pääasiassa ajan varanneille. Aika henkilökohtaiselle käynnille varataan etukäteen. 

Etäpalvelussa asiakas ja asiakaspalvelija kohtaavat videoyhteydellä 

Puhelinpalvelussa asiakkaalle voidaan tarvittaessa varata aika etäpalveluun, kun asiakas tarvitsee henkilökohtaista neuvontaa tai ohjausta. Etäpalvelussa on käytännössä kyse siitä, että asiakas saapuu asiointipisteeseen ja saa videoyhteyden Digi- ja väestötietoviraston asiantuntijaan. Etäpalvelu on maksutonta ja saatavilla vain ajanvarauksella. 

Etäpalvelun kautta saa henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta. Asiointipisteessä ei voi tulostaa eikä skannata lomakkeita tai asiakirjoja. Asiointipisteeseen ei voi myöskään jättää lomakkeita eikä asiakirjoja. 

Vain harvat asiat edellyttävät virastossa käyntiä 

Digi- ja väestötietovirasto palvelee valtakunnallisesti, pääosin verkossa ja puhelimitse. Vain tietyt asiat vaativat käyntiä palvelupaikassa. Palvelut, jotka edellyttävät henkilökohtaista käyntiä paikan päällä, ovat vihkiminen, tietyt julkisen notaarin palvelut ja ulkomaalaisten rekisteröinti. Asioida voi sopivimmassa palvelupaikassa alueesta riippumatta. Lisäksi virasto vihkii pareja edelleen ympäri Suomen.  

Virasto osallistuu yhteisen etäpalvelun kehittämiseen 

Lisäksi Digi- ja väestötietovirasto osallistuu etäpalvelun kehittämiseen yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Viranomaisten yhteistä etäpalvelukonseptia kokeillaan syyskuusta 2025 helmikuuhun 2026 Suomi-pisteissä Imatralla, Nurmeksessa ja Porvoossa yhdessä Poliisin, Kelan ja Verohallinnon kanssa. Kokeilu näillä kolmella paikkakunnalla on osa Valtion palvelu- ja toimitilaverkon uudistaminen 2020-luvulla -hanketta. 

Lisätietoa:  

Näin asioit Digi- ja väestötietovirastossa  

Palvelupaikkojen sijainnit ja aukioloajat 

Käyntiasiointia vaativat palvelut 

Etäpalvelu

Tiedote - VAIN Henkilöasiakkaat-etusivulle