Markkinakartoitus tunnistusvälineistä luo pohjaa digitaalisen henkilöllisyyden ratkaisulle – vastaa tietopyyntöön
Digi- ja väestötietovirasto on käynnistänyt markkinakartoituksen tunnistusvälineiden sekä niihin liittyvien palveluiden tuottajille. Kartoituksen tuloksia hyödynnetään digitaalisen henkilöllisyyden uudistuksessa, jossa tuotetaan mobiilisovellus ja vaihtoehtoinen väline tunnistautumiseen ilman älypuhelinta.
Digi- ja väestötietovirasto kehittää ratkaisua digitaalisen henkilöllisyyden uudistuksessa yhdessä Poliisin kanssa, osana valtiovarainministeriön hanketta. Hankkeessa tuotetaan digitaalinen henkilöllisyystodistus, joka on mobiilisovellus. Tämän lisäksi tuotetaan vaihtoehto mobiilisovellukselle eli tunnistusväline, joka ei edellytä mobiililaitetta ja mahdollistaa tunnistautumisen julkishallinnon sähköisiin palveluihin.
Tavoitteena kestävä ja saavutettava tunnistusväline
Tänään on julkaistu tietopyyntö nykyisten tunnistusvälineiden kartoittamiseksi. Digi- ja väestötietovirasto on kiinnostunut tunnistusvälineistä, joiden tuottaminen on kustannustehokasta ja jotka ovat fyysisesti kestäviä. Lähtökohtana on, että ratkaisu täyttää saavutettavuus- ja esteettömyysvaatimukset. Lisäksi ratkaisun tulee olla tietoturvallinen ja luotettava. Käytännössä tunnistusväline voi olla esimerkiksi tunnuslukulaite. Varsinaisen tunnistusvälineen lisäksi kartoitetaan siihen liittyviä tausta- ja tukipalveluita.
Markkinakartoitus toteutetaan tietopyyntönä, joka on julkaistu HILMA-palvelussa. Digi- ja väestötietovirasto toivoo tietopyyntöön vastauksia mahdollisimman monelta toimijalta, jotka tuottavat aihealueeseen liittyviä tuotteita tai palveluita. Tietopyyntö on julkaistu siten, että siihen voivat vastata sekä suomalaiset toimijat että toimijat muista EU-maista. Tietopyyntöön voi vastata 31.3.2022 asti.
Markkinakartoituksen avulla Digi- ja väestötietovirasto lisää omaa markkinatuntemustaan sekä kartoittaa markkinoilla olevia eri toteutusvaihtoehtoja. Markkinakartoitusta hyödynnetään mahdollisessa hankintamenettelyssä, jotta muun muassa hankinnan kohde, sopimusehdot ja hinnoittelumalli voidaan määrittää järkevästi.
Lue lisää digitaalisen henkilöllisyyden uudistuksesta >>
Lisätiedot:
Digi- ja väestötietoviraston hankinta
[email protected]
Eduskunta ei ehdi käsitellä digitaalisen henkilöllisyyden uudistusta mahdollistavia lakiesityksiä ennen istuntokauden loppua. Eurooppalaisen digitaalisen identiteettilompakon valmistelu jatkuu. Lue lisää tiedotteestamme.
- Individuals
- Moving
- Check your own personal details
- Certificates from the Population Information System
- Names
- Guardianship
- Having or adopting a child
- Marriage
- Death and estate inventory
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Loss of citizenship of another country
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Guide for students
- Municipality of residence
- Family relationships and Marital Status
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Services of notary public
- Confirmation of gender
- Population information in the Population Information System
- Elections and Right to vote
- Certification of purchase
- Registration of a gift notification
- Citizen Certificate and electronic identity
- Organisations
- Certificates, cards, seals and stamps
- For social welfare and healthcare service providers
- For organisations
- Electronic sealing service
- Timestamping Service
- Electronic signature
- Service certificates
- Advisory service, support and revocation service
- Certificate Directory
- Test the use of a certificate
- Card Reader Software
- Information about certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- Population Information System query interface
- Browser-based Population Information System query
- Resident selection service
- Selection service for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Selection service for wellbeing services counties
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- Certificates, cards, seals and stamps
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- News
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation