Digihumaus-raportti 2024: Ikääntyminen ja monimuotoistuminen kirittävät hallintoa, mutta digitaaliseen infrastruktuuriin pitää panostaa nykyistä enemmän
Digi- ja väestötietovirasto on tänään julkaissut uuden Digihumaus-raportin. Raportissa analysoidaan muutoksia Suomen väestössä ja niiden merkitystä julkiselle hallinnolle. Raportti on jatkoa neljänä aiempana vuotena julkaistuille Digihumaus-raporteille. Raportissa aihe on pilkottu neljään alatrendiin: ikääntyminen, maahanmuutto, alueiden eriytyminen sekä monimuotoistuminen.
”Ikääntyminen ja väestön monimuotoistuminen eivät ole taakka, vaan meidän tulee yhteiskunnassamme arvioida kriittisesti vanhoja luutuneita käsityksiämme näistä asioista. Samaan aikaan yhteinen digi-infrastruktuurimme vaatii nykyistä enemmän kehittämistä ja ylläpitoa. Tämä tulisi ottaa huomioon myös taloudellisissa panostuksissa”, sanoo pääjohtaja Janne Viskari Digi- ja väestötietovirastosta.
Ikääntyminen on muutoksessa
Viskari sanoo, että Suomen väestö ikääntyy ja väestöllisen huoltosuhteemme ennustetaan nousevan reilusti tulevan 10–15 vuoden aikana.
”Väestön ikääntyminen vaikuttaa kansantalouteemme ja eläkejärjestelmäämme, mikä tulee ottaa huomioon digitaalisten palveluiden kehityksessä.”
Samaan aikaan on tärkeää huomata, että ikääntyminen itsessään on muutoksessa. Eläkkeelle jäädään keskimäärin entistä toimintakykyisimpänä ja turvatummalla toimeentulolla. Ikääntyminen ei ole vain taakka ja yhteiskuntamme täytyy tarkastella kriittisesti vanhoja käsityksiään ikääntymisestä.
Ikääntyvä väestö vaikuttaa myös alueiden kehitykseen. Suomen sisällä väestö keskittyy tulevaisuudessakin kaupunkeihin ja taajama-alueille. Valtaosassa maakunnista väestö pienenee ja ikääntyy. Kuntien ja hyvinvointialueiden lähtökohdat palveluntarjoajina eriytyvät. Tulevaisuudessa alueet ovatkin yhä erilaisempia julkisten alustapalveluiden käyttäjiä. Tarve toimiville ja käytettäville yhteisille digiratkaisuille korostuu jatkossakin, datan yhteentoimivuutta ja liikkuvuutta unohtamatta.
Monimuotoistuminen lisää tarvetta asiakasymmärrykselle
Suomalaisten arvot ja asenteet muuttuvat, ja tämän lisäksi maahanmuutto lisää maamme heterogeenisyyttä. Julkishallinnon asiakaskunta onkin tulevaisuudessa moninaista ja monimuotoista.
Raportin mukaan julkishallinnonkin tulee panostaa palveluita kehittäessään tutkittuun tietoon ja asiakasymmärrykseen, kun vanhat mallit ihmisten elintapojen ja -kulkujen ymmärtämiseksi eivät enää toimi. Keskeistä on myös pohtia sitä, millä tavoin asiointitapoja voisi räätälöidä eri kanavissa.
Digi-infrastruktuuri vaatii panostuksia
Uudella tapaa ikääntyvä ja monimuotoistuva väestömme luo uusia vaatimuksia tulevaisuuden julkisille digipalveluille. Erilaisille palveluntarjoajille tarvitaan yhteisiä digiratkaisuja, jotta asiointi on moninaiselle asiakaskunnalle helppoa ja hallinnolle tehokasta.
”Ratkaisut eivät toimi ilman toimivaa digitaalista infrastruktuuria, jonka merkitys Suomen kaltaisessa digitalisaation edelläkävijämaassa on verrattavissa teiden tai sähköverkon tapaiseen fyysiseen infrastruktuuriin. Nykyisellään digi-infrastruktuurissamme on jo kertynyttä korjausvelkaa, joka tulisi ottaa huomioon taloudellisissa panostuksissa. Asiakaslähtöisillä palveluilla ja turvallisella ja toimivalla digi-infrastruktuurilla voimme jatkossakin turvata luotettavat ja sujuvat julkiset palvelut myös tulevaisuudessa”, sanoo Viskari.
Tutustu uuteen Digihumaus-raporttiin
Lisätietoja raportista
- Digi- ja väestötietovirasto, erityisasiantuntija Eetu Jokela, p. 0295 535 056, [email protected]
- Digi- ja väestötietovirasto, erityisasiantuntija Joonas Aitonurmi, p. 0295 535 189, [email protected]
Mikä Digihumaus-raportti?
Digihumaus-raportti on Digi- ja väestötietoviraston vuosittain julkaisema raportti. Se esittää kehitysehdotuksia, joilla näköpiirissä oleviin yhteiskunnallisiin haasteisiin voitaisiin vastata hyödyntämällä paremmin olemassa olevia ja uusia teknologioita sekä kehittämällä hallinnon toimintatapoja. Vuoden 2024 raportin tietopohja on muodostettu analysoimalla eri tutkimuslaitosten raportteja ja Tilastokeskuksen ennusteita sekä osallistamalla laajasti sekä Digi- ja väestötietoviraston henkilökuntaa että sidosryhmiä.
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based VTJkysely application
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation