Rakkausvirasto vihkii tänä kesänä yli 1300 paria – vihkiminen onnistuu vaikkapa kuumailmapallossa
Digi- ja väestötietovirasto on myös Rakkausvirasto. Viime vuonna vihimme 10 638 paria avioliittoon. Avioliittoja solmitaan niin virka-aikana virastotaloissa kuin virka-aikojen ulkopuolella parien toivomissa kohteissa.
Häät ovat rakkauden juhla, jossa Digi- ja väestötietovirastolla on tärkeä tehtävä. Virastossa työskentelee 140 vihkijää eri puolilla Suomea. Töitä heille riittää erityisesti kesällä, sillä vihkimisiä on varattu kesä-elokuulle jo reilusti yli 1300.
Muista varata vihkiminen ajoissa
On hyvä olla liikkeellä hyvissä ajoin, jos tahtoo naimisiin suosittuina kesäkuukausina. Helsingissä kesäkuu sekä kaikki kesäperjantait ovat täyttyneet jo aikaisin keväällä, muuten virka-ajan vihkimisiin on kesäisin noin kuukauden varausaika. Muilla paikkakunnilla vihkimisvaraukset ovat väljemmässä – vihille pääsee 2–3 viikon päästä varauksesta.
– Juhannushäiden suosio on hiljaisessa nousussa, vaikka huippuvuosista näiden määrä on laskenut. Tänä juhannuksena vihimme kahdeksan paria eri puolilla Suomea, johtaja Ari Torkkel Digi- ja väestötietovirastosta kertoo.
Siinä missä muualla maassa elokuun jälkeen vihkimisten tahti hidastuu, Lapissa sesonki alkaa – talvi on selvästi suosituin vihkiaika.
Vihille virastossa tai omassa lempipaikassa
Virastossa pääsee maksutta naimisiin arkipäivisin. Iltaisin ja viikonloppuisin vihkijän voi tilata maksusta parin itse toivomaan paikkaan. Vihkijöitä on kutsuttu mitä luovimpiin paikkoihin: tilausraitiovaunuun, syvälle luonnon helmaan, festivaaleille, igluun ja suopotkupallo-tapahtumaan.
– Olemme vihkineet niin maalla, merellä ja ilmassa. Eräskin tuore vihkipari poistui kuumailmapallosta laskuvarjolla vihkimisen jälkeen, Ari Torkkel muistelee.
Isot vai pienet häät?
Moni valitsee pienimuotoisen siviilivihkimisen, jossa parin ja vihkijän lisäksi paikalla on kaksi todistajaa.
– Kesähäissä on usein runsaastikin vieraita: juhlien vieraslista voi ylittää jopa sata henkeä. Nämä vierasmäärät vastaavatkin jo samoja, mitä ne olivat ennen koronaa. Koronavuosina vieraita oli tyypillisesti noin 20–30 henkeä, Ari Torkkel arvioi.
Muista avioliiton esteiden tutkinta
Ennen vihkimistä parien täytyy pyytää avioliiton esteiden tutkintaa, jotta varmistetaan, että avioliitolle ei ole esteitä, kuten alaikäisyys tai voimassa oleva avioliittoa.
– Esteiden tutkintaa voi nykyään pyytää helposti sähköisen palvelun kautta. Pyyntö kannattaa tehdä muutamaa viikkoa ennen vihkimistä, Ari Torkkel muistuttaa.
Sukunimivaihtoehtoja on monia
Sukunimen valinnassa pareilla on monia vaihtoehtoja. Avioliiton esteiden tutkinnan yhteydessä pari voi ilmoittaa, haluavatko he ottaa käyttöön toisen puolison sukunimen tai yhdistelmänimen vai säilyttää omat nimensä.
– Viime vuosien aikana oman sukunimen säilyttäminen on tullut yhä suositummaksi ja vastaavasti puolison nimen ottaminen on vähentynyt. Enää alle puolet valitsee puolison sukunimen. Pieni osa pareista ottaa käyttöön uudissukunimen. Tämä ei onnistu vihkimisen yhteydessä, vaan nimenmuutosta pitää hakea erikseen ja hyvissä ajoin, Ari Torkkel sanoo.
Muistilista ennen vihkimistä
- Varaa vihkiminen hyvissä ajoin
- Pyydä avioliiton esteiden tutkintaa viimeistään muutamaa viikkoa ennen vihkimistä.
- Ilmoita esteiden tutkinnan yhteydessä sukunimivalintanne
- toisen puolison sukunimi
- yhdistelmänimi
- omien sukunimien säilyttäminen
- Jos tahdotte käyttöön uudissukunimen, pitää sitä hakea erikseen ja hyvissä ajoin. Lue lisää uudissukunimen hakemisesta
Lisätiedot:
johtaja Ari Torkkel, puh. 0295 536 515, [email protected]
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based VTJkysely application
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation