Eurooppalaisen identiteettilompakon tekninen määrittely etenee
Digi- ja väestötietovirasto on yhdessä suomalaisten ja eurooppalaisten organisaatioiden kanssa osallistunut keväästä 2023 alkaen aktiivisesti eurooppalaisen digitaalisen identiteettilompakon valmisteluun. Euroopassa on valmisteltu rinnakkain lompakon käytön mahdollistavaa asetusta ja teknisiä määrittelyjä sekä viitearkkitehtuuria.
Digi- ja väestötietovirasto on vastannut Suomessa Toolbox-työstä eli teknisestä määrittelystä. Tämän työn sisällöstä on kerrottu säännöllisesti webinaareissa, joihin sidosryhmien edustajat ovat aktiivisesti osallistuneet. Webinaarit jatkuvat myös tänä vuonna.
Sopu lompakkosovelluksen lainsäädännöstä syntyi marraskuussa 2023
Marraskuun 2023 alussa EU:n neuvosto ja parlamentti pääsivät sopuun eurooppalaisen lompakkosovelluksen lainsäädännöstä. Oletus on, että asetus tulisi voimaan tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana ja lompakoita olisi saatavilla vuoden 2026 loppuun mennessä. Euroopan komission on tarkoitus julkaista alkuvuoden aikana uusi versio myös lompakon viitearkkitehtuurista.
Sekä asetuksen että viitearkkitehtuurin valmistelu jatkuu. Asetuksen voimaantulon jälkeen komissiolla on puoli vuotta aikaa valmistella tarkemmat täytäntöönpanoasetukset, joihin viitearkkitehtuuri linkittyy tiiviisti teknisen toteutuksen näkökulmasta. Viitearkkitehtuuria valmistellaan teknisessä asiantuntijaryhmässä muutaman viikon mittaisissa kehitysjaksoissa.
Juuri nyt pinnalla on yksi keskeisimmistä teknisen ja toiminnallisen määrittelyn osa-alueista eli lompakoihin liittyvän luottamusmallin määrittely. Luottamusmalli vaikuttaa merkittävästi siihen, miten lompakoita voi käytännössä hyödyntää.
Turvallisuuden ja käytettävyyden pitää olla tasapainossa
Riittävä turvallisuus, luotettavuus ja tietoturva pitää olla huomioituna lompakkosovelluksia ja niihin liittyvää sääntelyä kehitettäessä. Toisaalta on myös varmistettava ratkaisun käytettävyys ja saatavuus sekä loppukäyttäjille että hyödyntäjäorganisaatioille. Esimerkiksi vaatimus korkeasta varmuustasosta varmistaa turvallisuutta, mutta on samalla haaste.
Käytännössä tämä voi aiheuttaa haasteita esimerkiksi lompakkosovellusten käyttöönottoon, koska vain pienellä osalla suomalaisista on mahdollisuus tunnistautua korkean varmuustason tunnistusvälineellä. Tähän asti palveluiden digitalisointi Suomessa on nojannut pitkälti laajasti käytössä oleviin korotetun varmuustason tunnistusvälineisiin, joilla on onnistuttu toteuttamaan riittävä tietoturva korkealla käytettävyydellä.
Lompakon pilotointi on käynnissä
Asetuksen valmistelun rinnalla aloitettiin viime vuonna myös eurooppalaisen digitaalisen identiteettilompakon erilaisten käyttötapausten pilotointi esimerkiksi mobiiliajokorttiin ja digitaalisiin tutkintotodistuksiin liittyen. Pilotoinnilla varmistetaan, että ratkaisu sopii heti valmistuttuaan erilaisin käyttötapauksiin. Tutustu tarkemmin pilotoitaviin käyttötapauksiin.
Lisätietoa:
[email protected]
Katso myös:
Asetukseen liittyvä neuvotteluasiakirja Euroopan parlamentin sivuilla
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based VTJkysely application
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation