Digi- ja väestötietoviraston vuosi 2023: automaattista päätöksentekoa ja uusia digipalveluja
Pääjohtaja Janne Viskari kertoo, miltä näytti Digi- ja väestötietoviraston neljäs vuosi.
Mikä oli viime vuoden 2023 merkittävin uudistus?
Viime vuonna tuli voimaan uusi automaattista päätöksentekoa koskeva sääntely, jota hyödynsimme DVV:ssä, kun se oli mahdollista. Uuden lain nojalla automatisoimme osan nimenmuutosmenettelyistä, ja automaattisen päätöksen saa nyt nimenmuutoksista, jotka eivät edellytä viranomaisen tapauskohtaista harkintaa. Sellaisia ovat esimerkiksi paluu entiseen sukunimeen ja etunimen muuttaminen yleisesti käytössä olevaan tavanomaiseen etunimeen. Automaattista päätöksentekoa on tarkoitus laajentaa yhä useampiin palveluihin tämän vuoden aikana.
Jatkoimme viime vuonna myös muiden palveluidemme ja asianhallintamme sähköistämistä. Tässä kehittämistyössä painotimme palveluja, joilla on eniten käyttäjiä, kuten holhoustoimen palveluita. Väestön ikääntyessä holhoustoimen palveluiden kysyntä on jo pitkään kasvanut merkittävästi ja sen ennakoimme edelleen kasvavan tulevina vuosina. Keskeisenä keinona vastata suureen kysynnän kasvuun on lisätä asioiden sähköistä vireilletuloa ja sähköistä käsittelyä siinä määrin kuin se on voimassa olevan lainsäädännön puitteissa mahdollista. Viime vuoden loppupuolella julkaisimme Edunvalvonnan asiointipalvelun, jossa voi hoitaa osan edunvalvontaan liittyvistä asioista digitaalisesti ja jatkossa enemmänkin.
Miten hyvin Digi- ja väestötietovirasto onnistui palvelemaan asiakkaitaan?
Palvelumme olivat taas viime vuonna erinomaisen toimintavarmoja. Mittareidemme mukaan myös asiakkaamme olivat yleisesti ottaen tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Henkilöasiakkaidemme palveluiden käsittelyajat olivat kaikissa palveluissa kohtuullisia, joskin joidenkin palveluiden kysynnässä on suurta kausivaihtelua. Esimerkiksi muuttoja tapahtuu paljon kesän ja vuodenvaihteen jälkeen. Tulevaisuudessa tavoitteenamme on saada kausivaihtelusta johtuvaa käsittelyaikojen vaihtelua tasattua nykyistä tehokkaammin viraston sisäisillä järjestelyillä eli seuraamme aktiivisesti käsittelyaikoja ja siirrämme ketterästi henkilöstöä hoitamaan asioita, joissa sillä hetkellä on eniten kysyntää.
Viime vuonna suuri osa sotaa Suomeen paenneista ukrainalaisista tuli oikeutetuksi hakemaan kotikuntaa Suomesta. Toteutimme tätä varten uuden digitaalisen palvelun ja avasimme ukrainalaisille uuden puhelinpalvelun sekä erillisen palvelupisteen Helsingissä. Palveluneuvojiksi rekrytoimme ukrainankielistä henkilöstöä.
DVV:n toimintaa on vuosittain laajennettu koko viraston olemassaolon ajan niin työntekijämäärän kuin budjetinkin osalta. 2023 jää toimintavolyymeissa huippuvuodeksi ja olemme aloittaneet valmistautumisen toimintojen sopeuttamiseen, joka jatkuu lähivuosien ajan.
Digi- ja väestötietoviraston toimintakertomus on julkaistu kokonaisuudessaan dvv.fi-sivustolla. Tutustu tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen.
Lisätietoa:
pääjohtaja Janne Viskari, Digi- ja väestötietovirasto, [email protected]
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based VTJkysely application
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation