Edunvalvontavaltuutettujen ja yksityisten edunvalvojien asiointi valtuuttajan puolesta helpottuu asteittain vuosina 2024–2025
Edunvalvontavaltuutettu voi pian ryhtyä hoitamaan valtuuttajansa taloudellisia asioita Suomi.fi-valtuuksia hyödyntävissä digipalveluissa. Uudistuksen mahdollistaa uusi holhousasioiden rekisteri, josta Suomi.fi-valtuudet voi luotettavasti tarkistaa puolesta-asiointioikeuden. Rekisteri otetaan käyttöön toukokuun aikana.
Niiden asiointipalveluiden, joissa asioidaan henkilön puolesta taloudellisissa asioissa, tulee tältä osin päivittää asiakasohjeistuksensa. Muuten uudistus ei edellytä Suomi.fi-valtuuksia hyödyntäviltä organisaatioilta toimenpiteitä.
Pähkinänkuoressa:
Edunvalvontavaltuutettu voi hoitaa valtuuttajansa asioita, kun:
- hänelle on annettu edunvalvontavaltakirjassa oikeus hoitaa valtuuttajansa taloudellisia asioita
- hänen asiointioikeuksiaan ei ole rajoitettu koskemaan esimerkiksi tiettyä omaisuuserää kuten perintömökkiä
- edunvalvontavaltakirjassa ei erikseen edellytetä sitä, että valtuuttajan puolesta asioi aina kaksi edunvalvontavaltuutettua yhdessä
- hänellä on digiasiointia varten oma vahvan tunnistautumisen väline kuten verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne
- asiointipalvelu tarkastaa puolesta-asiointioikeuden Suomi.fi-valtuuksista.
Edunvalvontavaltuutettu voi hoitaa valtuuttajansa taloudellisia asioita digipalveluissa ilman erillisiä Suomi.fi-valtuuksia
Holhoustoimen rekisterin käyttöönoton jälkeen edunvalvontavaltuutetut voivat hoitaa valtuuttajansa taloudellisia asioita esimerkiksi Verohallinnon ja Traficomin digipalveluissa. He eivät tällöin tarvitse asiointiin erillistä Suomi.fi-valtuutta.
– Parhaassa tapauksessa asiakas ei välttämättä edes tiedä Suomi.fi-valtuuksista. Palvelu mahdollistaa taustalla turvallisen ja sujuvan asioinnin, kertoo johtava asiantuntija Tuuli Krekelä Digi- ja väestötietojärjestelmästä.
Edunvalvontavaltuutetut asioivat siis jatkossa samalla tavalla roolipohjaisesti kuten esimerkiksi toimitusjohtajat, lasten huoltajat ja yhdistysten puheenjohtajat, joiden oikeus puolesta-asiointiin tarkastetaan PRH:n ja Digi- ja väestötietoviraston rekistereistä.
Yksityiset edunvalvojat saavat saman mahdollisuuden loppuvuodesta 2024. Uudistushanke on Euroopan Unionin rahoittama.
Monissa palveluissa edunvalvontavaltuutettu tarvitsee yhä erillisen valtuuden
Edunvalvontavaltuutettu ei voi asioida vastaavalla tavalla sellaisissa digipalveluissa, jotka eivät vielä hyödynnä Suomi.fi-valtuuksia. Esimerkiksi pankeilla ja vakuutusyhtiöillä on omat käytäntönsä puolesta-asioinnin mahdollistamiseen.
Neuvontatyössä asiakasta tulee ohjeistaa tarkastamaan aina kustakin palvelusta, miten hän voi asioida siellä valtuuttajansa puolesta.
Työryhmä valmistelee muutoksia edunvalvontaa ja edunvalvontavaltuutusta koskevaan lainsäädäntöön
Oikeusministeriö on marraskuussa 2023 asettanut työryhmän, joka tehtävänä on valmistella ehdotus edunvalvontaa ja edunvalvontavaltuutusta koskevan lainsäädännön ajantasaistamiseksi.
Lisätietoa oikeusministeriön hankkeesta
Edunvalvontaa ja edunvalvontavaltuutusta koskevan sääntelyn ajantasaistaminen -hankkeen etenemistä voi seurata oikeusministeriön sivuilla.
– Yhtenä DVV:n tavoitteena on, että lainsäädäntö mahdollistaisi edunvalvojien ja edunvalvontavaltuutettujen tehtävien rekisteröinnin nykyistä kattavammin. Tämä lisäisi myös edunvalvontavaltuutettujen ja yksityisten edunvalvojien mahdollisuuksia hoitaa päämiesten ja valtuuttajien asioita digipalveluissa toimivaltansa puitteissa, toteaa johtava asiantuntija Suvi Malinen.
Kun edunvalvojien ja edunvalvontavaltuutettujen tehtävät on rekisteröity uuteen holhousasioiden rekisteriin, Suomi.fi-valtuudet voi hyödyntää sitä puolesta-asiointioikeuden tarkastamisessa. Tällöin edunvalvontavaltuutettu ja yksityinen edunvalvoja voivat asioida sujuvasti roolinsa ja toimivaltansa mukaisesti kaikissa Suomi.fi-valtuuksia hyödyntävissä asiointipalveluissa.
Edunvalvontavaltuutettu voi saada lisää asiointioikeuksia toistaiseksi Suomi.fi-valtuuksilla – valtuushakemus ei edellytä digitunnuksia
Edunvalvontavaltuutetulla voi olla oikeus hoitaa muitakin kuin valtuuttajansa taloudellisia asioita. Jos hän haluaa asioida esimerkiksi valtuuttajansa terveysasioissa, hän tarvitsee toistaiseksi joko erillisen Suomi.fi-valtuuden tai muun palvelussa käytössä olevan valtakirjan.
Valtuuttaja voi Suomi.fi-valtuuksilla antaa luottohenkilöilleen asiointioikeuden esimerkiksi apteekkiasiointiin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluihin kuten OmaKantaan.
Suomi.fi-valtuuden antaminen on mahdollista esimerkiksi allekirjoitetulla valtuushakemuksella. Valtuuttaja ei siis tarvitse digitaitoja tai -tunnuksia. Lisätietoa siitä, miten digitaidoton henkilö voi antaa Suomi.fi-valtuuksia löytyy osoitteesta www.suomi.fi/fi/avustettu-valtuuttaminen.
Seuraa hankkeen etenemistä Valtuuksien työtilassa
Ajankohtaista tietoa Digi- ja väestötietoviraston hankkeesta löydät Valtuuksien työtilasta.
Info edunvalvontavaltuutettujen digiasioinnista valtuuttajansa puolesta 15.5. klo 9
Järjestämme hankkeesta infon Suomi.fi-valtuuksia hyödyntäville asiointipalveluille ke 15.5. klo. Ilmoittaudu mukaan
- Individuals
- Moving
- Check your own personal details
- Certificates from the Population Information System
- Names
- Guardianship
- Having or adopting a child
- Marriage
- Death and estate inventory
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Loss of citizenship of another country
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Guide for students
- Municipality of residence
- Family relationships and Marital Status
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Services of notary public
- Confirmation of gender
- Population information in the Population Information System
- Elections and Right to vote
- Certification of purchase
- Registration of a gift notification
- Citizen Certificate and electronic identity
- Organisations
- Certificates, cards, seals and stamps
- For social welfare and healthcare service providers
- For organisations
- Electronic sealing service
- Timestamping Service
- Electronic signature
- Service certificates
- Advisory service, support and revocation service
- Certificate Directory
- Test the use of a certificate
- Card Reader Software
- Information about certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- Population Information System query interface
- Browser-based Population Information System query
- Resident selection service
- Selection service for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Selection service for wellbeing services counties
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- Certificates, cards, seals and stamps
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- News
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation