Viidennes vuoden muutoista rekisteröidään elo-syyskuun aikana
Loppukesä on vilkasta muuttoilmoitusten aikaa Digi- ja väestötietovirastossa, kun kymmenet tuhannet opiskelijat ja lapsiperheet muuttavat opiskelujen ja koulujen alettua. Muuttajalle yksi tärkeimmistä hoidettavista asioista on muuttoilmoituksen tekeminen. Alla vinkit muuttoilmoituksen tekoon.
Digi- ja väestötietovirastossa rekisteröidään elo-syyskuun aikana viidesosa koko vuoden muutoista eli noin 160 000 muuttoilmoitusta. Normaalisti muuttoilmoituksia rekisteröidään noin 50 000 kuukaudessa ja koko vuoden aikana yli 730 000.
Muuttoilmoitusten määrä vaikuttaa käsittelyaikaan. Kun normaalisti rekisteröinti tehdään kahdessa viikossa, nyt rekisteröintiin kuluu neljästä viiteen viikkoa. Käsittelyaika lasketaan muuttopäivästä alkaen, ei siis ilmoituksen jättämisestä.
Muutto voidaan rekisteröidä aikaisintaan muuttopäivänä
Muuttoilmoitus kannattaa tehdä ajallaan eli kuukautta ennen ja viimeistään viikon kuluttua muutosta. Kun muuttoilmoituksen tekee ohjeiden mukaan, tiedot päivittyvät mahdollisimman pian muuttopäivän jälkeen väestötietojärjestelmään ja posti tulee heti oikeaan osoitteeseen.
Digi- ja väestötietovirastossa muutto voidaan rekisteröidä väestötietojärjestelmään aikaisintaan muuttopäivänä. Tämä johtuu siitä, että väestötietojärjestelmässä on aina oltava ajantasainen tieto huoneistossa asuvista, eikä tietoja voida siksi syöttää ennalta.
Osa käsittelystä tehdään automaattisesti. Erityisesti alkusyksyn muutoista suurin osa on opiskelijoiden muuttoja toiselle paikkakunnalle, jotka vaativat virkailijan käsittelyn kotikunnan muuttumisen vuoksi. Viivästyksiä rekisteröinnissä aiheuttavat erityisesti puutteelliset tiedot ja niiden tarkistaminen.
Vinkit muuttoilmoituksen tekemiseen
- Tee muuttoilmoitus aikaisintaan kuukautta ennen muuttopäivää tai viimeistään viikon kuluttua muutosta DVV:n ja Postin yhteisessä verkkopalvelussa. Tarvitset tunnistautumista varten suomalaiset verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen.
- Tee vakinainen muuttoilmoitus, jos muutat esimerkiksi lapsuudenkodistasi toiselle opiskelupaikkakunnalle pysyvästi, etkä aio muuttaa sinne takaisin vuoden sisällä. Lue lisää myös tilapäisestä muuttoilmoituksesta muuttosivuiltamme.
- Kirjaa osoitetiedot ja täytä lomake huolellisesti. Tarvittaessa kerro tilanteestasi lisätiedoissa tarkemmin. Näin vältyt lisätietopyynnöiltä, ja käsittely etenee sujuvammin.
- Tee ainoastaan yksi muuttoilmoitus. Jos tuleva osoite muuttuu ilmoituksen tekemisen jälkeen ennen muuttopäivää, tee muuttoilmoitus uuden osoitteen mukaisesti. Lisätietoihin voi laittaa, että aikaisempi muuttoilmoitus on aiheeton ja sen voi hylätä.
- Kun olemme käsitelleet muuttoilmoituksesi, uusi osoitteesi päivittyy väestötietojärjestelmään. Voit tarkistaa omat tiedot Suomi.fi-henkilötiedot -palvelussa .Jos joskus olet ottanut käyttöön muuttoeston, käy napsauttamassa se pois samassa palvelussa ennen muuttoilmoituksen laatimista.
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based VTJkysely application
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation