Sujuvoitamme lapsiperheen arkea: vanhemmuuden tunnustamisen voi tehdä sähköisesti neuvolassa
Vanhemmuus voidaan tunnustaa jo odotusaikana neuvolakäynnin yhteydessä. Vuoden vaihteessa voimaan tullut vanhemmuuslaki sujuvoitti menettelyä aiempaan verrattuna. Uudistus koskee lähes puolta perheistä, joille syntyy Suomessa lapsi. VanhemmuusWeb löysi nopeasti käyttäjänsä, sillä yli 95 prosenttia neuvolassa vastaanotetuista ilmoituksista on tehty onnistuneesti palvelussa.
Vuoden 2023 alusta lähtien neuvoloissa on voitu sähköisesti vastaanottaa avioliiton ulkopuolella syntyneiden lapsien vanhempien isyyden tai toisen äitiyden tunnustaminen. Neuvoloiden terveydenhoitajat ja kätilöt lähettävät tiedon VanhemmuusWebin kautta Digi- ja väestötietovirastoon (DVV).
Uudistuksen mahdollisti vuoden alussa voimaantullut uusi vanhemmuuslaki, jonka myötä vanhemmuuden vahvistaminen nopeutui. Lapselle voidaan muun muassa rekisteröidä vahvistetun vanhemman sukunimi ja myöntää passi halutulla nimellä aiempaa nopeammin. Vanhemmuuden vahvistaminen vaati monen viranomaisen toimenpiteitä ja aikaa kului: vanhemmuuden vahvistamisessa oli mukana niin neuvolat, lastenvalvojat kuin DVV. Nyt asian voi hoitaa suoraviivaisemmin ja nopeammin jo ennen lapsen syntymää.
Vanhemmuuden vahvistamisella on suuri vaikutus koko perheelle. Vasta vahvistamisen jälkeen toinen vanhempi on oikeudellisesti yhtälaisessa asemassa lapsen synnyttäneen kanssa. Vanhemmuuden vahvistamisella on myös välittömiä vaikutuksia esimerkiksi lapsen huoltajuuteen.
– Tavoitteena on ollut helpottaa perheiden arkea ja edistää lapsen etua, sanoo johtava asiantuntija Heidi Keskinen. Uudistuksen myötä tuore perhe on voinut keskittyä uuteen arkeen lapsen kanssa, kun viranomaisasiat on voitu hoitaa etukäteen, hän lisää.
Palvelu toteutettiin yhdessä neuvoloiden kanssa
DVV toteutti uuden sähköisen palvelunsa tiiviissä yhteistyössä äitiysneuvoloiden terveydenhoitajien ja kätilöiden kanssa. Useat terveydenhoitajat eri puolilta Suomea olivat mukana kehitystyössä tuomassa ymmärrystä neuvoloiden toimintaympäristöistä ja tarpeista. Yhteistyössä syntynyt palvelu auttaa hoitajia palvelemaan perheitä paremmin. Digilomakkeeseen valmiiksi täydentyvät tiedot vähentävät virheitä ja varmistavat, että ihmisten henkilötietoja käsitellään luotettavasti viranomaisten järjestelmissä. VanhemmuusWeb löysin nopeasti käyttäjänsä, sillä yli 95 prosenttia neuvolassa vastaanotetuista ilmoituksista on tehty onnistuneesti palvelussa.
VanhemmuusWebin mahdollisti lain ja toimintatapojen yhtäaikainen kehittäminen
Vanhemmuuslaki on esimerkki uudistuksesta, jossa asiakkaiden, eli tässä tapauksessa perheiden, palvelua julkishallinnossa voidaan parantaa digitalisaation avulla. Lainsäädännön uudistusten rinnalla DVV kehittää omissa palveluissaan digitaalista asiointia sekä taustapalveluiden, tietojärjestelmien, prosessien ja digitaalisen tietopohjan kehittämistä. Jo nyt monissa palveluissa asiakkaalle tarjotaan mahdollisuus sähköiseen asiointiin ja virkatyön asianhallinta on sähköistetty.
Tulevaisuudessa digitaalinen asiointi mahdollistaa asiakkaille helpon asioiden vireillepanon, ajasta ja paikasta riippumattoman asioinnin ja oman asioinnin seurannan. Asioinnin sujuvuuden lisäksi tavoitteena on saavuttaa kohtuulliset käsittelyajat, päätöksenteon virheettömyys sekä taata palvelujen toimintavarmuus ja luotettavuus. Palvelujen digitalisoinnilla pystytään myös ennakoimaan tulevaa palveluntarvetta, kuten väestön ikääntymisestä johtuvaa lisääntynyttä edunvalvontaa.
Tuleva vanhempi – näin vanhemmuutesi vahvistetaan
- Varatkaa aika yhdessä synnyttävän äidin kanssa äitiysneuvolasta, jolloin tunnustaminen tehdään. Ota mukaasi voimassa oleva henkilöllisyystodistus.
- Lapsen synnyttyä Digi- ja väestötietovirasto vahvistaa neuvolassa tunnustetun vanhemmuuden.
- Vahvistetun vanhemmuutesi näet Suomi.fi:stä.
Lisätiedot: Heidi Keskinen, johtava asiantuntija, [email protected], puh. 0295 535 076
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based VTJkysely application
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation