Skip to Content

Kaikista Suomi.fi-viesteistä ei ole saapunut sähköposti-ilmoitusta käyttäjille

Julkaisuajankohta 17.1.2020 12.30
Tiedote

Suomi.fi-viesteissä on ollut häiriö, jonka vuoksi osa Suomi.fi-viestien käyttäjistä ei ole saanut sähköposti-ilmoitusta uusista saapuneista viesteistä. Häiriössä oli kyse noin 150 000 viestistä, joista ei tullut erillistä sähköposti-ilmoitusta käyttäjille. Häiriö on korjattu. Digi- ja väestötietovirasto on aloittanut toimenpiteet, joiden avulla häiriön toistuminen jatkossa estetään.

Kaikki kansalaisille lähetetyt viranomaisviestit ovat saapuneet Suomi.fi-viesteihin normaalisti. Häiriön vuoksi osalla palvelun käyttäjistä on voinut sähköposti-ilmoituksen puuttumisen takia jäädä huomaamatta, että Suomi.fi-viesteihin on saapunut uusia viestejä. Digi- ja väestötietovirasto suosittelee kaikkia asiakkaitaan tarkistamaan saapuneet viestit Suomi.fi-viesteissä.

Ongelmatilanteissa yhteys viestin lähettäneeseen viranomaiseen

Suomi.fi-viestien kautta lähetettävien viestien määrä kasvaa voimakkaasti. Esimerkiksi joulukuussa 2019 palvelun kautta lähetettiin noin 563 000 yksittäistä viestiä. Palvelu on ollut käytössä vuodesta 2018 saakka. Nyt ilmennyt häiriö on yksittäisiä lyhyitä käyttökatkoja lukuun ottamatta ensimmäinen merkittävä häiriö palvelussa.

”Olemme pahoillamme häiriöstä käyttäjille mahdollisesti aiheutuneesta haitasta. Suuri osa palvelun kautta tulevista ilmoituksista ei edellytä vastaanottajalta toimenpiteitä. Joukossa voi kuitenkin olla myös kiireellisempiä ilmoituksia. Tällaisissa tilanteissa kannattaa ensimmäiseksi olla yhteydessä viestin lähettäneeseen viranomaiseen asian selvittämiseksi”, ohjeistaa ylijohtaja Timo Salovaara Digi- ja väestötietovirastosta.

”Olemme tiedottaneet häiriöstä kaikkia Suomi.fi-viestejä käyttäviä viranomaisia ja meillä on käynnissä toimenpiteet Suomi.fi-viestejä käyttävien kansalaisten tavoittamiseksi. Toivomme, että tämä poikkeuksellinen ja nyt jo korjattu häiriö sähköposti-ilmoituksissa ei vaikuta kansalaisten halukkuuteen ottaa käyttöön Suomi.fi-viestejä. Meillä on vahva usko sähköisen asioinnin hyödyllisyyteen ja voimme vakuuttaa, että teemme kaikkemme, jotta luottamus siihen säilyy”, kertoo ylijohtaja Salovaara.

Lisätietoja

Digi- ja väestötietovirasto
ylijohtaja Timo Salovaara, p. 0295 535 303, etunimi.sukunimi[at]dvv.fi
viestintä- ja markkinointijohtaja Liinu Lehto, p. 0295 535 385, etunimi.sukunimi[at]dvv.fi

Mikä on Suomi.fi-viestit?

Suomi.fi-viestien avulla kansalainen voi vastaanottaa viranomaisilta saapuvat ilmoitukset, päätökset ja muut tiedoksiannot tietoturvallisesti sähköisessä muodossa. Viestit saapuvat paperipostin sijaan Suomi.fi-verkkopalvelun Viestit-osioon, jonne kirjaudutaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Palvelua käyttävät mm. Verohallinto, Maanmittauslaitos, Traficom, Ulosottovirasto sekä useat sairaanhoitopiirit, kunnat ja kaupungit. Digi- ja väestötietovirasto vastaa palvelun ylläpidosta ja kehittämisestä. Palvelun käyttö on vahvassa kasvussa. Sitä käyttää tällä hetkellä 340 000 kansalaista ja 260 viranomaista.