Digi- ja väestötietovirasto toteuttaa EU-koronatodistusten tarkistuspalvelun Suomeen
EU:n koronarokotustodistusta voidaan käyttää rajanylitystilanteissa EU-alueella. Todistuksen tavoitteena on helpottaa turvallista ja vapaata liikkumista.
Todistuksella kansalainen voi osoittaa saaneensa koronarokotuksen, sairastaneensa koronan tai saaneensa ennen matkaa negatiivisen koronatestituloksen. Henkilön on kuitenkin ennen matkaa selvitettävä itse, millaista todistusta kohdemaa vaatii. EU-maat ottavat EU:n koronatodistukset (EU digital COVID certificate) ja niiden lukusovellukset käyttöön eriaikaisesti. Tämä tarkoittaa, että EU-mailla ei välttämättä ole täysin samaan aikaan valmiuksia antaa ja varmistaa todistuksia. Muiden todistusten osalta EU-maat päättävät itse, mitä todistuksia ne hyväksyvät maahan saapuvilta.
DVV toteuttaa Suomen EU-koronatodistusten tarkistuspalvelun, jonka avulla voidaan varmistua EU-koronatodistuksen sisällöstä ja oikeellisuudesta. Tarkistuspalvelua hyödynnetään matkustuksen yhteydessä viranomaisten käyttämissä tarkistussovelluksissa, joilla varmistetaan todistusten sisältö ja oikeellisuus. Palvelu välittää myös Suomessa myönnettyjen koronatodistusten tarkistusvarmenteet muiden EU-jäsenmaiden käyttöön. Kukin EU-jäsenmaa toteuttaa maakohtaiset ratkaisut EU-koronatodistusten myöntämiseen ja tarkastamiseen. Ratkaisut pohjautuvat EU:n eHealth -verkoston yhteistyössä laatimiin määrityksiin sekä näiden pohjalta julkaistuihin avoimen lähdekoodin referenssitoteutuksiin.
Miten EU-koronatodistus toimii?
- Todistuksen saa ladattua OmaKannasta PDF-muodossa säilytettäväksi puhelimessa tai tulostettavaksi paperille.
- EU:n koronatodistuksessa on QR-viivakoodi, joka sisältää digitaalisen allekirjoituksen todistuksen aitouden ja oikeellisuuden todentamiseen.
- Todistuksen tarkastamisen yhteydessä QR-koodi skannataan ja todistuksen myöntäneen tahon allekirjoitus todennetaan.
- EU-jäsenmaiden todistusten allekirjoitusavainten julkiset varmenteet välitetään Euroopan komission palveluväylän kautta, jonka avulla koronatodistus voidaan tarkastaa kaikkialla EU:ssa. Todistuksen haltijan tietoja ei välitetä palveluväylän kautta vaan ainoastaan todistusten myöntävien tahojen allekirjoitusvarmenteita.
Lisää tietoa EU-koronatodistuksista
• Kelan Omakannan sivuilta
• THL:n koronatodistus-sivut
• Euroopan komission sivut
• Re-Open EU -sivut
• eHealth-verkoston sivut
Lisätietoja
Digi- ja väestötietovirasto, Kehityspäällikkö Teemu Tukiainen, p. 0295 535 033, etunimi.sukunimi[at]dvv.fi
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Family relationships and Marital Status
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based Population Information System query
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation