Digi- ja väestötietovirasto testaa laajennettuja palveluaikoja Lahdessa ja Lappeenrannassa
Vastaamme asiakkaittemme toiveisiin ja testaamme Lahdessa ja Lappeenrannassa pidennettyjä aukioloaikoja loppuvuoden ajan.
5.9.–12.12.2023 palvelemme Lahdessa ja Lappeenrannassa myös ilta-aikaan ilman ajanvarausta aina parillisten viikkojen tiistaisin klo 16–18.
Laajennettuna palveluaikana on saatavilla neuvontaa, apua lomakkeiden täyttämiseen ja ajanvarauksen tekemiseen, mahdollisuus laittaa asiansa vireille ja palauttaa asiakirjoja.
Aukioloaikakokeilu on yhteisten palvelupisteiden yhteinen kokeilu ja sen jatkuu vuoden 2023 loppuun.
Suosittelemme varaamaan ajan ennakkoon
Suurin osa asioista ei edellytä käyntiä palvelupaikassamme, vaan asian voi hoitaa sähköisesti tai puhelimitse. Jos asiasi edellyttää viranomaisen tapaamista palvelupaikassamme, suosittelemme aina varaamaan ajan ennakkoon ajanvarausjärjestelmämme kautta. Näin saat hoidettua asiasi sujuvammin ilman turhaa odottamista.
Lahdessa ja Lappeenrannassa palveluaikoja on tarjolla ajanvarauksella tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9–16 välillä. Ajan voi varata niiden asioiden hoitamiseen, jotka edellyttävät käyntiä palvelupaikassamme.
Katso käyntiasiointia vaativat palvelumme
Varaa aika käyntiasiointia varten
Asiointi ilman ajanvarausta
Jos saavut hoitamaan asiaasi ilman ajanvarausta, varauduthan odottamaan vuoroasi. Vuoden 2023 loppuun saakka testaamme Lahdessa ja Lappeenrannassa laajennettuja aukioloaikoja, joten voit asioida kanssamme myös ilta-aikaan parillisten viikkojen tiistaisin.
Palvelemme Lahdessa ilman ajanvarausta 5.9.-12.12.2023:
- parillisten viikkojen tiistaisin klo 16–18
- aukioloaika seuraavina päivinä: 5.9., 19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11., 28.11. ja 12.12.
- keskiviikkoisin klo 9–12
- perjantaisin klo 9–12
Palvelemme Lappeenrannassa ilman ajanvarausta 5.9.-12.12.2023:
- tiistaisin klo 9–12 sekä klo 16–18 (Huom! Ilta-aika vain parillisilla viikoilla)
- aukioloaika klo 16–18 seuraavina päivinä: 5.9., 19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11., 28.11. ja 12.12.
- perjantaisin klo 9–12
Yhteisissä palvelupisteissä on saatavilla yleisneuvontaa, apua ajanvarauksen tekemiseen ja mahdollisuus lomakkeiden ja asiakirjojen jättämiseen myös niinä aikoina, jolloin Digi- ja väestötietoviraston oma asiakaspalvelu on suljettu. Lahden ja Lappeenrannan yhteiset palvelupisteet palvelevat näissä asioissa arkisin klo 8.00–16.15 ja tiistaisin syksyn ajan klo 8.00–18.00.
Pidennetty iltapäiväaukioloaika on valtionhallinnon yhteinen kokeilu, joka perustuu vuonna 2021 teetettyyn kyselyyn. Sen mukaan kansalaiset ovat kiinnostuneet mahdollisuudesta asioida myös klo 16 jälkeen, mutta ei niinkään viikonloppuisin. Kokeilujen tulosten perusteella päätetään muun muassa pidennetyn aukiolon ja yleisen palveluneuvonnan jatkosta.
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based VTJkysely application
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation