Blogit

Blogs

Digituki tuli jäädäkseen

Minna Piirainen Published Date 30.6.2021 10.45 Blog

Digituki lähtee kesän viettoon hyvien uutisten saattelemana. Vuonna 2018 pienistä alueellisista piloteista käynnistynyt digituen kehittämishanke kasvaa nimittäin vuonna 2022 isoksi, melkeinpä aikuiseksi. Käytännössä iloitsemme siis digitukitoiminnan vakiintumisesta osaksi Digi- ja väestötietoviraston toimintaa. Digituen jatkuvasti kehittyvät alueelliset digitukiverkostot säilyvät ja jatkavat toimintaansa entiseen tapaan paikallisesti.

Kahdessa vuodessa olemme onnistuneet polkaisemaan käyntiin suomalaisten digitaitojen järjestelmällisen kehittämistyön. Tässä työssä avainasemassa ovat olleet alueelliset digitukitoimijat ja digitukijoiden monipuolinen verkosto. Alueilla on tehty upeaa työtä digituen merkityksen esiinnostamiseksi koko Suomen laajuisesti, ja luotu fiksuja sekä innostavia tapoja edistää digiosaamista.

Olemme määrittäneet eettiset periaatteet digitukityöhön, luoneet digitukiverkoston jäsenmerkin, kehittäneet valtakunnallisen Digitukiviikko-tapahtuman ja innovoineet hienoja ja konkreettisia tapoja digitaitojen kehittämiseen. Verkoston motivaatio yhdenvertaisen Suomen rakentamiseen on ollut käsin kosketeltavaa, iso kiitos teille. Etenkin siksi tieto määräaikaisen työn jatkumisesta pysyvänä toimintamallina ilahduttaa.

Se on hieno uutinen myös siksi, että Suomessa ei koskaan aikaisemmin ole puhuttu yhtä paljon digituen tarpeellisuudesta. Digiosaamisen merkitys on alkanut kirkastua ja yhteinen äänemme on kuultu. On tärkeää, että tehtyä hyvää työtä päästään jatkamaan ja jakamaan vielä aiempaa tehokkaammin ja vaikuttavammin selkeämmällä toimintamallilla ja alueiden tekemän työn pohjalta.

Digitaidot kuuluvat kaikille, ja yhä nopeammin digitalisoituvassa maailmassa tukiverkoston tehtävänä on huolehtia siitä, että digi on myös kaikkien saavutettavissa. Kun alkuvuosina vahvasti koordinoivaa toimintamallia nyt selkeytetään, voidaan työssä jatkossa keskittyä vieläkin tiiviimmin olennaiseen: kansalaisiin ja heidän digiosaamisen kehittämiseen.

Nykyisten määräaikaisten ja lokakuun lopussa päättyvien maakuntien koordinoimien hankkeiden työ saa siis heti ensi vuonna jatkoa, kun Digi- ja väestötietovirasto ottaa vastuun digituen koordinaatiosta valtakunnallisesti. Suunnitelmissamme on rekrytoida työhön alueellisia digituen kehittämisen koordinaattoreita eri puolille Suomea.

Tärkeää on myös huomioida, että asiakkaidemme, tuen saajien näkökulmasta, mikään ei muutu. Digitukea saa, kuten ennenkin.

Uutta toimintamallia suunnitellaan yhdessä nykyisen verkoston asiantuntijoiden kanssa ja tämä työ jatkuu jälleen kesälomakauden jälkeen. Haluamme hanketoimijat mukaan myös uuden toimintamallin suunnitteluun, sekä hyödyntää hyviä olemassa olevia toimintamalleja jatkossakin. Kerromme digituen uudistumiseen liittyvistä päätöksistä ja tiedoista aina pikimmiten.

Pysykää siis kuulolla ja mukana, jatketaan hyvää työtä yhdessä!

Lue lisää Digituen muuttuvasta roolista: https://dvv.fi/digituen-toimintamalli


Blogin kirjoittaja Minna Piirainen on digituen projektipäällikkö Digi- ja väestötietovirastossa

[email protected], Twitterissä @minnapii

 

 

Blogi Minna Piirainen digituki

Population of Finland 5 626 476