Skip to Content

Yli 50 000 suomalaista saa tänäkin vuonna onnittelukortin

Julkaisuajankohta 18.1.2022 8.00
Tiedote

Suomen kenties odotetuin postikortti toimitetaan tammikuussa 2022 kymmenien tuhansien kansalaisten koteihin, kun vuonna 2004 syntyneet nuoret saavat 18-vuotissyntymäpäiväonnittelut. Viranomaisten ja julkishallinnon toimijoiden yhteistoivotuksessa onnitellaan täysi-ikäistyviä ja muistutetaan kansalaisoikeuksien ja velvollisuuksien laajenemisesta.

Vaikka suomalaiset nuoret itsenäistyvät tutkimusten mukaan eurooppalaisittain varhain, liittyy täysi-ikäistymiseen kuitenkin monta uutta ja yllättävää asiaa: muutto omaan kotiin, omista raha-asioista huolehtiminen sekä viranomaispalveluiden käyttäminen. Uusien asioiden kanssa voi monesti kaivata apua, eikä nuori välttämättä tiedä mistä sitä voi pyytää tai löytää.

Siksi eri viranomaiset ja julkishallinnon toimijat muistuttelevat nyt jo kolmatta kertaa koko ikäluokkaa postikortin ja sosiaalisen median kampanjan avulla näistä tärkeistä kanavista. Tammikuussa 2022 noin 53 000 nuorelle postitetaan onnittelukortti, jonka takaa löytyvät Digi- ja väestötietovirasto, Verohallinto, Kansaneläkelaitos, poliisi, Ohjaamot sekä Traficom.

Kampanja ohjaa nuoria ja heidän vanhempiaan Suomi.fi-verkkopalveluun, jonne on koottu oma osio 18-vuotiaille.

 – Meillä on kunniatehtävä auttaa tuoreita aikuisia uudessa elämäntilanteessaan. Kampanja on tavoittanut nuoret hyvin aiemmin, ja erityisesti onnittelukortti on osoittautunut tärkeäksi ja odotetuksi merkiksi aikuisuudesta. Jos kortti jostain syystä on jäänyt saapumatta, olemme saaneet yhteydenottoja sekä huolestuneilta nuorilta että heidän vanhemmiltaan, kertoo viestintä- ja markkinointijohtaja Liinu Lehto Digi- ja väestötietovirastosta.

Viestinnällä halutaan sekä tukea nuoria erilaisten ajankohtaisten asioiden hoitamisessa aina auton hankinnasta kesätöiden verotukseen että vinkata tarjolla olevista tukipalveluista, olipa kyse sitten henkisestä hyvinvoinnista tai vaikkapa asiointitunnuksista. Myös asiointi erilaisissa digitaalisissa palveluissa voi tuntua aluksi hankalalta.

– Täysi-ikäistyessä ei välttämättä tule ajatelleeksi, että monet asiat siirtyvät omalle vastuulle. Haluamme tavoittaa kaikki Suomen 18-vuotiaat ja saada heidät pohtimaan omaa elämäntilannettaan sekä mahdollista tuen tarvetta tässä, kertoo johtava asiantuntija Titta Korpilauri KEHA-keskuksesta.

Kohderyhmä on viranomaisille tärkeä, eikä viestintää tehdä pelkästään omin voimin. Vuoden aikana kuullaan myös nuoria itseään, kun yhteistyötä tehdään sosiaalisessa mediassa nuorten vaikuttajien kanssa. Tänä vuonna mukana ovat mm. 18-vuotiaat vaikuttajakaksoset Viivi ja Venla sekä formulakuljettaja Luka Nurmi.


 Suomi.fi/18v-kampanja

  • Suomi.fi/18v-sivustolle on koottu yhteen eri viranomaisten ja julkishallinnon organisaatioiden tuottamaa tietosisältöä täysi-ikäistyville.
  • Sivusto tarjoaa tietoa mm. oikeuksista ja velvollisuuksista, äänioikeudesta, ajokortin hankinnasta, työelämään siirtymisestä sekä oman talouden hallinnasta.
  • Tammikuun 2022 aikana postitetaan onnittelukortti väestötietojärjestelmän mukaan 18 vuotta täyttäville Suomessa asuville henkilöille.
  • Lisäksi kampanja näkyy sekä viranomaisten että nuorten vaikuttajien sosiaalisen median kanavissa.
  • Suosittua 18 v. -kampanjaa toteutetaan nyt kolmatta kertaa.
  • Suomi.fi-verkkopalvelun tuottaja ja kampanjan vetäjä on Digi- ja väestötietovirasto
  • Vuoden 2022 kampanjoinnissa ovat mukana myös Verohallinto, Kansaneläkelaitos, poliisi, Ohjaamot sekä Traficom.
  • Onnittelukortti lähetetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Tiedote - VAIN Henkilöasiakkaat-etusivulle