Digi- ja väestötietovirastoon on nimitetty uusia johtajia
Digi- ja väestötietovirastoon on nimitetty uusia johtajia tekemään sujuvaa Suomea. Virasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota ja tarjoaa palveluja eri elämäntilanteisiin. Digitalisaation edistäminen nykypäivän nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä vaatii pitkäjänteistä suunnittelua ja tekemistä.
Digitalisaatio tarjoaa keinoja myös Digi- ja väestötietoviraston oman toiminnan kehittämiseen. Vuonna 2020 toimintansa aloittanut virasto on kehittänyt palveluja, prosesseja, ohjeita ja toimintatapoja valtakunnallisesti toimiviksi. Tällä hetkellä virastossa panostetaan erityisesti asioinnin, asianhallinnan ja palvelutuotannon modernisointiin. Tavoitteena on, että asioiden hoitaminen viranomaisten kanssa olisi kaikille mahdollisimman sujuvaa riippumatta siitä, missä päin Suomea asuu tai asioi.
Eero Konttaniemi kehitys- ja tietohallintojohtajaksi
HTM Eero Konttaniemi aloitti kehitys- ja tietohallinto -yksikön johtajana 1.10.2023. Konttaniemi siirtyi Digi- ja väestötietovirastoon Maahanmuuttovirasto Migristä, jossa hän toimi vastaavissa tehtävissä. Konttaniemi on aikaisemmin työskennellyt mm. Väestörekisterikeskuksessa ja Poliisihallituksessa.
- On hienoa olla johtamassa Digi- ja väestötietoviraston kehitystä ja tietohallintoa ja siten edistää koko yhteiskunnan digitalisaatiota, Eero Konttaniemi kertoo.
Kati Pärnänen henkilöstöjohtajaksi
VTM Kati Pärnänen on nimitetty henkilöstöjohtajaksi 1.1.2024 alkaen. Pärnänen on aikaisemmin työskennellyt vastaavissa tehtävissä oikeusministeriössä. Pärnänen on myös työskennellyt viestintäjohtajana oikeusministeriössä ja viestintäpäällikkönä mm. sisäministeriössä sekä lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeassa.
- Lähden innolla kehittämään yhä parempaa työyhteisöä yhteistyössä koko organisaation kanssa, toteaa Kati Pärnänen.
Pirkko Anttila ja Heidi Rantatulkkila uusien henkilöasiakaspalvelu- ja väestötietopalvelut-yksiköiden johtoon
Digi- ja väestötietovirasto haluaa tarjota entistä parempaa asiakaspalvelua sekä ennakoida ja tuoda joustoa sisäisten resurssien käyttöön. Virastossa tehtiinkin syksyllä organisaatiomuutoksia toiminnan kehittämiseksi ja sen sujuvoittamiseksi. Samassa yhteydessä virastoon nimitettiin kaksi uutta johtajaa.
OTK, VT Pirkko Anttila on nimitetty henkilöasiakaspalvelu-yksikön johtajaksi ja OTK, VT Heidi Rantatulkkila väestötietopalvelut-yksikön johtajaksi. Uudet johtajat aloittivat tehtävissään 1.1.2024.
- Olen hyvin iloinen, että voin henkilöasiakaspalvelu-yksikön johtajana kehittää viraston asiakaslähtöistä toimintaa ja edistää palveluidemme digitalisaatiota, sanoo Pirkko Anttila.
- Pidämme uudessa organisaatiossa huolta siitä, että asiakkaat saavat lisää itsenäisiä onnistumisia ja mietimme, miten arjen työtä voidaan tehdä ja johtaa entistä sujuvammin. Nyt on lupa - ja vähän enemmänkin - innostua, kehittyä ja onnistua, kertoo Heidi Rantatulkkila.
Digi- ja väestötietovirasto toimii valtakunnallisesti ja työllistää noin 1000 henkilöä.
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based VTJkysely application
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation