Rajat ylittävä sähköinen resepti parantaa hoidon jatkuvuutta
Vuonna 2011 hyväksyttiin EU-direktiivi potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajat ylittävässä terveydenhuollossa. EU-kansalaisten liikkuvuus eri jäsenvaltioiden välillä lisääntyy. Siksi on tärkeää varmistaa, että kansalaisten saama hoito jatkuu ja he saavat turvallista lääkehoitoa myös silloin, kun he matkustavat EU-alueella (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2011/24/EU). Rajat ylittävän reseptin käyttökokemusten arvioimiseksi THL on käynnistänyt asiakastutkimuksen yhdessä Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksen kanssa. Tutkimuksen tulokset julkaistaan keväällä 2022.
Rajat ylittävät sähköiset terveyspalvelut varmistavat, että potilaat voivat liikkua vapaasti EU-maiden välillä ja saada korkeatasoista terveydenhoitoa myös toisessa maassa. Rajat ylittävällä sähköisellä reseptillä asioitaessa tieto toimitetusta lääkkeestä välittyy myös asiakkaan asuinmaan Reseptikeskukseen. Näin ei tapahdu, jos henkilö asioi ulkomailla paperisella reseptillä. Tiedon kulku maiden välillä ja hoidon jatkuvuuden varmistaminen parantavat siis EU-kansalaisten lääkitysturvallisuutta.
Jos esimerkiksi Suomessa määrätyt lääkkeet loppuvat kesken ulkomaanmatkan, asiakas voi hakea lääkkeet oleskelumaansa paikallisesta apteekista suomalaisella reseptillä. Samaten pidemmän ulkomaanmatkan aikana asiakas voi ostaa lääkkeensä paikallisesta apteekista sen sijaan, että ostaisi kaikki lääkkeet etukäteen Suomesta. Matkustavan kansalaisen kannattaa huomata, että kaikkia lääkkeitä ei kuitenkaan voida toimittaa rajat ylittävällä reseptillä.
Suomi ja Viro edelläkävijöitä rajat ylittävän reseptin käytössä
Direktiivin perusteella EU-alueella on aloitettu rajat ylittävien sähköisten terveyspalveluiden edistäminen. Tällä hetkellä kehitystyö keskittyy rajat ylittävän sähköisen reseptin ja sähköisen potilastietojen yhteenvedon valmisteluun ja asteittaiseen käyttöönottoon.
Suomi ja Viro ovat ensimmäisiä maita, joissa on otettu käyttöön sähköinen eurooppalainen lääkemääräys eli rajat ylittävä resepti. Suomalaisella sähköisellä reseptillä on voinut ostaa reseptilääkkeitä virolaisista apteekeista tammikuusta 2019 lähtien ja virolaisella reseptillä Suomesta kesäkuusta 2020 lähtien. Keskimäärin Virossa toimitetaan noin 25 reseptiä kuukaudessa ja Suomessa 7 reseptiä.
Tällä hetkellä rajat ylittävän reseptipalvelun on ottanut käyttöön myös Kroatia ja Portugali. Uusia maita on tulossa mukaan palvelun piiriin vaiheittain.
Lisätietoa rajat ylittävän reseptin käyttökokemuksista tarvitaan
Rajat ylittävän reseptin käyttökokemuksista on vasta rajallisesti tutkimustietoa. Varsinkin asiakkaiden kokemuksista ei ole aikaisempaa julkaistua tutkimustietoa.
Asiakaskokemusten arvioimiseksi THL on yhdessä Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksen kanssa toteuttanut syksyllä 2021 asiakastyytyväisyystutkimuksen rajat ylittävällä sähköisellä reseptillä Virossa asioiville asiakkaille. Tavoitteena on tutkia suomalaisten kokemuksia rajat ylittävällä sähköisellä reseptillä asioinnista virolaisessa apteekissa ja rajat ylittävän reseptin vaikutuksista lääkkeiden saavutettavuuteen ja lääkitysturvallisuuteen. Lisäksi tavoite on tunnistaa rajat ylittävän sähköisen reseptin mahdollisia kehittämiskohteita ja hyödyntää niitä rajat ylittävän reseptin kehittämisessä ja laajentamisessa muihin EU-maihin. Tutkimuksen tulokset julkaistaan keväällä 2022.
Lisätietoa eurooppalaisesta lääkemääräyksestä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, erityisasiantuntija Annika Koivisto, [email protected]
Aikaisempia kokemuksia rajat ylittävän reseptipalvelun hyödyistä
Aikaisemmissa tutkimuksissa on korostunut rajat ylittävän reseptipalvelun kehittämistilanne, ja nyt onkin paikallaan arvioida käyttöönoton jälkeisiä kokemuksia. Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa haastateltiin farmasian ammattihenkilöitä heidän kokemuksistaan epSOS-hankkeesta (European Patient Smart Open Services, 2008-2014). Hankkeessa oli tavoitteena kehittää, pilotoida ja arvioida rajat ylittäviä sähköisiä terveyspalveluja. Hanke loi pohjaa nykyisille rajat ylittäville sähköisille terveyspalveluille. Tutkimukseen valitut farmasian ammattihenkilöt olivat olleet mukana pilotoimassa rajat ylittävää reseptiä.
Farmasian ammattihenkilöiden mielestä rajat ylittävä resepti vähentäisi toimitusvirheitä ja parantaisi lääkitysturvallisuutta asiakkaan asioidessa ulkomailla. Haastateltavat nostivat rajat ylittävän reseptin suurimpana etuna esille mahdollisuuden lukea resepti farmasian ammattihenkilön äidinkielellä; sen koettiin vähentävän kielimuuria ja helpottavan kommunikointia. Farmasian ammattihenkilöt arvelivat, että reseptin käännöksen vuoksi reseptin toimitusvarmuus kasvaisi.
Vuonna 2021 julkaistussa Reelika Jõgin pro gradu -tutkimuksessa tutkittiin suomalaisten ja virolaisten farmasian ammattihenkilöiden kokemuksia rajat ylittävästä reseptistä. Tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksen, Kelan, Tarton yliopiston farmasian osaston ja Viron lääkeviranomaisen välisenä yhteistyönä. Suurimpana etuna rajat ylittävässä reseptissä farmasian ammattilaiset mainitsivat lääkkeiden saavutettavuuden paranemisen. Vastaajat kokivat sähköisen eurooppalaisen reseptin parempana kuin paperisen reseptin. Suurimpina haasteina rajat ylittävässä reseptissä vastaajat mainitsivat rajat ylittävän reseptin toimituspalvelun jäykkyyden, maiden väliset erot lääkkeiden määräämis- ja toimituskäytännöissä, asiakkaiden vähäisen tietämyksen rajat ylittävän reseptin säännöistä sekä kielimuurin.
Osa ”Maailman sujuvinta maiden välistä arkea ja liikkuvuutta digitalisaation avulla” -hanketta
Suomi oli Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtaja vuonna 2021. Vuoden 2021 alussa käynnistyi puheenjohtajuuteen liittyvä ”Maailman sujuvinta maiden välistä arkea ja liikkuvuutta digitalisaation avulla” -hanke. Sen tavoitteena on sujuvoittaa ihmisten ja yritysten rajat ylittävää arkea ja liikkumista edistämällä viranomaisten välistä tiedon vaihtoa Pohjoismaissa. Hankkeessa luodaan toimintamalli ja hyviä käytänteitä rajat ylittävän tiedonvaihdon vahvistamiseksi ja tehostamiseksi. Hanke on kestoltaan kolme vuotta ja ajoittuu vuosille 2021–2023.
Digi- ja väestötietovirastolla on keskeinen rooli hankkeen toteutuksessa. Virasto vetää puheenjohtajuuskauden hankkeen toteutusta ja koordinoi hankkeen työryhmien työskentelyä. Hankkeen aluksi laaditaan selvitys ihmisten rajat ylittävän arjen nykytilasta. Hankkeen päätuotos on yhteinen toimintamalli rajat ylittävän tiedonvaihdon vahvistamiseksi ja tehostamiseksi.
Valtiovarainministeriö omistaa hankkeen ja ohjaa sen toteutusta. Mukana toteutuksessa ovat myös STM:n, OKM:n ja OM:n hallinnonalat.
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based VTJkysely application
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- Digital identity reform
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation