Väestörekisterikeskuksen arvio: Jos puolet Helsingissä siirtäisi viranomaisasiointinsa sähköiseksi, säästyisi pelkkien eurovaalien äänioikeusilmoitusten lähetyskuluissa yli 210 000 €, Uudenmaan alueella lähes 245 000 €
50 % vähemmän paperia viranomaisasioinnissa vapauttaisi miljoonia euroja palveluiden parantamiseen ja hyvinvointiin kaikkialla Suomessa.
Esimerkiksi Verohallinnon arvion mukaan se lähettää vuosittain n. 20 miljoonaa paperikirjettä, joiden kustannukset vuodessa ovat 10–20 miljoonaa euroa riippuen siitä, mitä kaikkia kuluja paperipostiin ajatellaan kuuluvan.
Helsingin alueelle pelkästään keväällä lähetettyjen eurovaalien äänioikeuslipukkeiden kustannus oli laskennallisesti noin 420 000 €. Jos puolet äänioikeutetuista olisi siirtynyt sähköiseen asiointiin, olisi kuluja säästynyt yli 210 000 €. Uudenmaan vaalialueella kustannussäästö olisi ollut lähes 245 000 euroa.
Tällä hetkellä Suomi.fi-viestit-palvelua käyttää Verohallinnon ja Väestörekisterikeskuksen lisäksi muun muassa Poliisi, Trafi sekä 47 % kunnista.
– Tiedonsaanti viranomaisasioista on jokaisen kansalaisen oikeus. Äänestysoikeusilmoitusten lisäksi lukuisat julkishallinnon toimijat sekä kunnat lähettävät tätä välttämätöntä viranomaispostia suomalaisille lukuisia kertoja vuodessa, joten siirtyminen sähköiseen tiedonantoon tarkoittaisi miljoonien säästöjä parempiin palveluihin ja hyvinvointiin meille kaikille, johtaja Timo Salovaara Väestörekisterikeskuksesta arvioi.
Salovaara korostaa, ettei kustannussäästöjen saavuttamisen tarvitse tarkoittaa sitä, että kaikki siirtyvät digitaalisiin kanaviin. Esimerkiksi veroilmoitusta täydensi verkossa tänä vuonna jo yli 80 % suomalaisista, mutta silti sen vastaanotti sähköpostiinsa vain reilu 3 % suomalaisista.
– Viranomaistiedotteet on totuttu saamaan perinteisen postin kautta, vaikka muissa asioissa oltaisiinkin jo siirrytty sähköiseen palveluun. Moni ei välttämättä edes tiedä, että Suomi.fi-viestit-palvelun kautta viranomaisviestinnän voi siirtää sähköiseksi alle minuutissa, jos pankkitunnukset tai muu sähköisen tunnistamisen väline on käden ulottuvilla, Salovaara kertoo.
Sähköisen palvelun suurin etu on joustavuus: virastoaikaan tiskille jonottamisen sijaan palveluihin voi kirjautua juuri silloin kun itselle sopii ja paperit saa halutessaan ladattua heti itselle talteen.
Väestörekisterikeskus peräänkuuluttaa, ettei digitaalisuus saa olla pakko, vaan halutessa kehitettävä taito, jonka oppimista myös tuetaan. Esimerkiksi Digituki-verkostoon kuuluvat järjestöt ympäri Suomen tarjoavat apua sähköisen asioinnin opetteluun.
– Kenenkään ei tarvitse huolestua digitaalisten palveluiden äärellä! Meillä viranomaisilla on velvollisuus neuvoa palveluiden käytössä ja lisäksi paikalliset järjestöt auttavat esimerkiksi laitehankinnoissa ja niiden käytössä, Salovaara muistuttaa.
3 helppoa vinkkiä paperipostin vähentämiseen:
- Ota käyttöön Suomi.fi-viestit-palvelut, jolloin saat tiedon muun muassa veroihin ja äänioikeuteen liittyvistä asioista jatkossa sähköisesti.
- Muuta laskut sähköisiksi, ja valitse kanta-asiakasohjelmien ja jäsenyyksien viestintäkanavaksi sähköinen asiointi.
- Ei mainoksia -tarra ovessa vähentää halutessasi turhan mainospostin ja tarjouskirjeiden määrää.
Miten arvio on laskettu?
Eurovaalien postituskustannus on laskettu kertomalla alueen äänioikeutettujen määrä arvioidulla postituskululla/hlö ja lisäämällä summaan alueelliset painatuskustannukset. Painatuskustannukset aluetta kohti on laskettu jakamalla painatuksen kokonaiskulut äänioikeutettujen yhteismäärällä ja kertomalla sitten kohdealueen äänioikeutettujen määrällä.
Lisätietoja:
Väestörekisterikeskus, johtaja Timo Salovaara, [email protected] tai p. 0295 535 303, 050 344 3111
Laskimme myös paljonko muut maakunnat ja kaupungit säästäisivät siirtymällä sähköiseen viestinvälitykseen:
- Individuals
- Processing times
- Marriage
- Having or adopting a child
- Names
- Moving
- Guardianship
- Life changes while living abroad
- Moving while living abroad
- Registration of a child born abroad
- Marriage concluded abroad
- Partnership registered abroad
- Divorce granted abroad
- Registration of a name change performed abroad
- Gender recognised abroad
- Death abroad
- Registration of citizenship
- Notification of retaining Finnish citizenship
- Legalisation of foreign documents
- Submitting foreign documents
- As a foreigner in Finland
- Registration of a foreigner
- Registration of a foreign student
- Municipality of residence
- Family relationships and Marital Status
- Instructions on arriving in Finland from Ukraine
- Guide for employed persons
- Fast track service for specialists and growth entrepreneurs
- Instructions for legalisation
- Submitting foreign documents
- Foreigner’s move to Finland, in Finland and out of Finland
- Check your own personal details
- Elections and Right to vote
- Suomi.fi Web Service
- Citizen Certificate and electronic identity
- Certificates from the Population Information System
- Population information in the Population Information System
- Registration of a gift notification
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Citizens’ initiative
- Death and estate inventory
- Public Service Info
- Address service
- Forms
- Digital support for citizens
- Organisations
- Certificates
- Population information services for organisations
- Public administration sampling and updating service
- Private sector information services
- PIS modified data interface
- Modified data update service
- VTJkysely interface
- Browser-based Population Information System query
- Resident sampling services for property management offices and maintenance companies
- Data extraction for municipalities
- Reform of personal identity code
- Conditions for using population information
- Maintaining the Population Information System
- Extracts from registers
- Suomi.fi services
- Services to promote digitalisation
- Digital support
- European digital identity wallet
- Digital security services
- Services of notary public
- Certification of purchase
- Right to officiate weddings
- E-services
- Finnish Authenticator identification service
- About the agency
- Digital and Population Data Services Agency
- Digital and Population Data Services Agency as an Employer
- Use our services electronically
- Contact
- Customer service for private customers
- Customer service for organisations
- Service locations
- Digital and Population Data Services Agency address, switchboard e-billing details
- Digital and Population Data Services Agency Management
- Marriage ceremony premises information
- Contact details for media
- International Affairs
- Invoicing
- Quality policy
- Equality plan for customers
- Data protection
- News
- Population Information System
- For media
- Brochures and publications
- Projects
- Foresight and research cooperation