PTV ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelukonsepti
Suomi.fi-palvelutietovarantoa hyödynnetään monialaisessa kansallisessa hyvinvoinnin palvelukonseptissa (Hyte-palvelukonsepti). Palvelukonseptin tavoitteena on se, että kansalaiset ja ammattilaiset löytävät nykyistä helpommin kuntien ja kolmannen sektorin tarjoamat hyvinvointia ja terveyttä edistävät palvelut.
Ajankohtaista
Käy tutustumassa Suomen Kuurosokeiden PTV-matkaan
Linkki juttuun Kehittäjille-sivustolla
Ovatko järjestösi toiminta ja palvelut jo mukana hyvinvoinnin palvelutarjottimilla hyvinvointialueilla?
Linkki blogiin SOSTEn sivustolla
Ohje järjestöille palvelujen tunnistamiseen
Järjestöillä saattaa olla haasteita tunnistaa Palvelutietovarantoon kuvattavia palveluitaan. Ohjeessa on esimerkki järjestön työvaiheista palvelukuvausten- ja asiointikanavien tunnistamiseksi sekä niiden kuvaamiseksi Suomi.fi-palvelutietovarantoon.
Kun palveluiden kuvaaminen pohdituttaa (tiivistelmä)
Kun palveluiden kuvaaminen pohdituttaa (laaja versio)
Ohje järjestöille: Mahdollisuuksina PTV ja Lähellä.fi palveluiden kuvaamiseen
Mahdollisuuksina PTV ja Lähellä.fi (tiivistelmä)
Mahdollisuuksina PTV ja Lähellä.fi (laaja versio)
Laadukkaan hyte-palvelukuvauksen tarkistuslista saatavilla
Mikä on hyte-palvelukuvauksen tarkistuslista?
- Tiivistelmä, johon on koottu kriteerit laadukkaalle palvelukuvaukselle.
- Tarkistuslistan tavoitteena on auttaa palvelukuvauksen tekijää tai sen tarkastelijaa arvioimaan palvelukuvauksen laatukriteerien täyttymistä.
Hyte-palvelukuvauksen tarkistuslista
Uusi PTV-palvelukuvausten seurantatyökalu hyvinvointialueille
Raportti päivitetään n. kerran kuukaudessa (huom! loma-ajat). Raportilla näkyvissä julkaisuajankohdan mukainen tilanne. Päivitetty 16.11.2025
Alueellisten PTV-palvelukuvausten (hyte) seurantatyökalu
Kansallista digikehittämistä koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Digi- ja väestötietovirasto on osallistunut kehittämistyöhön helmikuusta 2023 lähtien.
Hyte-palvelukonsepti kehittää hyvinvointi- ja terveyspalveluiden löydettävyyttä vuosina 2022–2025. Palvelukonsepti on yksi osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Konseptin tavoitteena on parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta sekä vahvistaa ennaltaehkäisyä ja ongelmien varhaista tunnistamista.
Hyte-palvelukonsepti-hanketyössä jokainen hyvinvointialue kehittää ja ottaa käyttöön digitaalisen palvelutarjottimen, joka kokoaa tiedot alueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluista ja toiminnasta.
Julkaistut palvelutarjottimet (THL)
Hyväksi havaitut keinot Suomi.fi-palvelutietovarannon käyttöön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä
- Osa 1: Mikä on Suomi.fi-palvelutietovaranto ja sen hyödyt
- Osa 2: Hyvinvointialueen työntekijän PTV-osaaminen hyte-teemassa
- Osa 3: Vinkkejä verkostoitumiseen hyvinvointialueella hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa työskentelevien kanssa
- Osa 4: Järjestöjen parissa työskentelyn aloittaminen sekä PTV-opastus ja ohjaus
PTV-koulutuksia
- Tulevat PTV-koulutukset ja klinikat löydät sivun alaosan Tapahtumakalenterista
Palvelutietovarannon ohjeita
Kaikkien Palvelutietovarantoa käyttävien toimijoiden tulisi ensimmäiseksi suorittaa eOppivan PTV-ajokortti
Palvelutietovarannon käyttöliittymän yleiset ohjeet
Suomi.fi-palvelutietovaranto Suomi.fi-kehittäjille sivustolla
Ohjeita järjestöille ja muille hyte-toimijoille
Erityisohjeet järjestöille (sis. Lähellä.fi tietojen siirtyminen palvelutietovarantoon)
Ohje järjestöille PTV-palveluluokkien, kohderyhmien ja asiasanojen antamiseen
Mahdollisuuksina PTV ja Lähellä.fi, pdf
Hyvinvointia ja terveyttä edistävät palvelut tarjolle -esite, pdf
Työkirja kunnille - Ohjeita, suosituksia ja vinkkejä kuntien PTV-työhön
Ohjeita ja vinkkejä kunnille liikuntapalvelujen kuvaamiseen Palvelutietovarantoon
Lisätietoa muualla
THL Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palvelukonsepti
DigiFinland Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) palvelukonsepti – Tarmoa
Suomen kestävän kasvun ohjelma – RRP
Suomen kestävän kasvun ohjelmalla vuosina 2022–2025 (RRP) tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua.
Ohjelma rakentuu neljälle pilarille, joista neljäs keskittyy sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuuden vahvistamiseen ja kustannusvaikuttavuuden lisäämiseen.
Ohjelmaa toteutetaan jokaisella hyvinvointialueella.
Usein kysyttyä Palvelutietovarannosta
Suomi.fi-palvelutietovaranto on keskitetty tietovaranto. Organisaatiot kuten kunnat, hyvinvointialueet, järjestöt ja yritykset tuottavat palvelutietovarantoon tiedot tarjoamistaan palveluista ja asiointikanavista.
Aivan ensimmäisenä kannattaa suorittaa PTV-ajokortti, sillä siitä saa kokonaiskuvan Palvelutietovarannosta.
- Palvelutietovarannon tiedot ovat saatavilla yhdenmukaisella tavalla. Tietojen yhdenmukainen kuvaamistapa lisää yhteentoimivuutta sekä parantaa tietojen vertailtavuutta ja läpinäkyvyyttä.
- Avoimen rajapinnan kautta Palvelutietovarannon tietosisällöt ovat hyödynnettävissä kaikkialla, missä palvelutietoja halutaan esittää.
- PTV ohjaa käyttäjää rakenteisen, laadukkaan tiedon tuottamisessa.
- Käyttäjä voi kuvata tuottamaansa sisältöä palveluluokin ja asiasanoin. Ne edesauttavat palvelun löytymistä esimerkiksi verkkopalveluiden ja hakukoneiden hakutuloksissa.
Suosittelemme PTV-ajokortin suorittamista, koska siitä saa yleisymmärryksen palvelun käytöstä. Se ei kuitenkaan ole edellytys siihen saako käyttölupaa PTV:hen, eli emme vaadi todistusta, että sen on suorittanut.
Kannattaa aloittaa PTV-ajokortista, jonka jälkeen voi perehtyä tarkemmin PTV-ohjeisiin:
PTV:hen kirjautuminen osoitteesta https://palveluhallinta.suomi.fi
Kaikki kentät, joissa ei lue, että ne ovat valinnaisia, ovat pakollisia. Käyttöliittymä ilmoittaa, jos pakollinen kenttä jää täyttämättä.
Haluan, että järjestöni tiedot siirtyvät Lähellä.fi:stä PTV:hen. Miten toimin?
Jos järjestösi on ottanut käyttöön Lähellä.fin, mutta ei PTV:tä, sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin kuvata toimintailmoitukset Lähellä.fihin ja pitää ne ajan tasalla. Tiedot siirtyvät automaattisesti Lähellä.fis:tä PTV:hen joka yö integraation mukana.
Yhdistykseni on ottanut PTV:n käyttöön, mutta haluaa poistua PTV:stä ja siirtyä käyttämään Lähellä.fi:tä. Miten toimin?
Riittää, että lähetät asiasta pyynnön osoitteeseen [email protected] sitten kun poiston saa tehdä. PTV-tuki arkistoi tällöin organisaation palveluineen ja asiointikanavineen PTV:stä. Kun tämä on tehty, järjestösi palvelut alkavat siirtyä integraation mukana Lähellä.fi:stä PTV:hen joka yö.
Olen kuvannut samoja tietoja sekä Lähellä.fi:hin että PTV:hen. Miten estetään, ettei PTV:hen siirry päällekkäistä tietoa?
Lähellä.fi tarkistaa PTV:ssä olevien organisaatioiden Y-tunnukset ja vertaa niitä Lähellä.fi:ssä oleviin Y-tunnuksiin. Jos jokin Y-tunnus löytyy molemmista järjestelmistä, tietojen siirtyminen estetään koneellisesti, ettei PTV:hen tulisi päällekkäisiä tietoja.
Jos järjestösi siis on ottanut käyttöön sekä Lähellä.fin että PTV:n ja syöttänyt PTV:ssä organisaation Y-tunnuksen, Lähellä.fihin kuvatut sisällöt eivät siirry PTV:hen. Jos Y-tunnusta ei ole annettu, PTV:hen muodostuu tuplaorganisaatio, joten, huolehdithan, että organisaatiollasi on PTV:ssä Y-tunnus.
Haluan lopettaa Lähellä.fin käytön ja siirtyä ylläpitämään tietoja PTV:ssä. Miten toimin?
Hae PTV:n käyttölupaa.
Kun käyttölupa on myönnetty, käy Lähellä.fi:ssä muuttamassa organisaatiosi nimen ja Y-tunnuksen kirjoitusasua siten, että ne poikkeavat hieman PTV-hakemuksessa olevista. Sen jälkeen odota seuraavan vuorokauden puolelle, että muuttunut data on siirtynyt Lähellä.fi:stä PTV:hen. (Data siirtyy Lähellä.fistä PTV:hen joka aamuyö).
Kirjaudu PTV-pääkäyttäjätunnuksilla PTV-käyttöliittymään, jolloin sinne muodostuu oikealla nimellä ja Y-tunnuksella järjestösi organisaatiotieto. PTV:ssä on kuitenkin edelleen myös Lähellä.fistä siirtynyt vanha organisaatio sisältöineen.
Seuraavaksi kopioi vanhan organisaation alta palvelut ja asiointikanavat uuden organisaatiosi alle, muokkaa ne julkaisuvalmiiksi ja jätä ne luonnostilaan.
Vaihtoehto 1: Mikäli järjestösi haluaa jatkossa ylläpitää tietoja vain PTV:ssä, käy kopioimisen jälkeen poistamassa organisaatiosi ja sen sisällöt Lähellä.fi:stä, arkistoi Lähellä.fistä tullut organisaatio (organisaation arkistoiminen arkistoi myös sen alla olevat sisällöt) ja julkaise sitten uuden organisaation alle kopioimasi luonnostilaiset uudet sisällöt.
Vaihtoehto 2: Mikäli järjestösi haluaa jatkossa ylläpitää tietoja sekä Lähellä.fi:ssä että PTV:ssä, älä poista Lähellä.fi:ssä olevia tietoja, vaan käy muuttamassa Lähellä.fihin Y-tunnus ja järjestön nimi PTV:ssä olevien tietojen kanssa identtiseen muotoon, jotta palvelut eivät jatkossa enää tule PTV:hen.
Voinko ylläpitää tietoja sekä Lähellä.fi:ssä että PTV:ssä?
Järjestö voi itse valita, kuvaako palvelunsa Suomi.fi-palvelutietovarantoon vai Lähellä.fi:hin. Samojen palveluiden kuvaamista sekä Lähellä.fi:hin että PTV:hen ei suositella. Järjestö voi sen kuitenkin perustelluista syistä halutessaan tehdä (jos esimerkiksi järjestöavustus edellyttää Lähellä.fi:hin kuvaamista).
Haluan, että järjestöni tiedot siirtyvät PTV:stä Lähellä.fihin. Miten toimin?
Tämä ei ole mahdollista. Lähellä.fin ja PTV:n välillä toimiva integraatio on yhdensuuntainen, eli tiedot siirtyvät Lähellä.fi:stä PTV:hen, mutta mitään tietoja ei siirry PTV:stä Lähellä.fi:hin. Jos haluat, että palvelusi näkyvät sekä Lähellä.fi:ssä että PTV:ssä, sinun tulee kuvata ne Lähellä.fi:hin.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Milloin alamme seurata alaikäisen omaisuuden hoitoa
- Tietoa edunvalvojille
- Alaikäisen edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Milloin alaikäinen tarvitsee edunvalvojan elatusapuasiaa varten
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Ohjeita leskeksi jääneelle lasten huoltajalle
- Usein kysyttyä alaikäisen edunvalvonnasta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet, kortit ja leimat
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Digi- ja väestötietovirasto sosiaalisessa mediassa
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö