Hoppa till innehåll

Näkövammaisten liitto: Saavutettavuusteko-tunnustuspalkinto hankepäällikkö Jani Ruuskaselle Väestörekisterikeskuksesta

Julkaisuajankohta 17.5.2017 16.37
Tiedote

Näkövammaisten liitto on jakanut Saavutettavuusteko-tunnustuspalkintonsa hankepäällikkö Jani Ruuskaselle Väestörekisterikeskuksesta.

Jani Ruuskanen, VäestörekisterikeskusJani Ruuskanen on saanut palkinnon vuosia kestäneestä työstä digitaalisten palveluiden saavutettavuuden edistämiseksi.

Hän on ollut mukana muun muassa Suomi.fi-hankkeessa, hankepäällikkönä valtiovarainministeriön Palveluväylä-hankkeessa ja Näkövammaisten liiton, käyttäjälähtöisen suunnittelun asiantuntija Adagen ja Yleisradion yhteisessä Saavutettavuus huomioitu -leiman ohjausryhmässä. Ruuskanen on lisäksi vuosien varrella konsultoinut näkövammaisia, jotta heidän tarpeensa huomioitaisiin, kun sähköisiä palveluita kehitetään ja toteutetaan.

Palkinto luovutettiin 17.5.2017 Helsingin Narinkkatorilla.

Näkövammaisten liitto jakaa Saavutettavuusteko-tunnustuspalkinnon yksittäiselle ihmiselle tai organisaatiolle, joka on edistänyt toiminnallaan saavutettavuutta ja näin tukenut näkövammaisten itsenäistä elämää ja tiedonsaantia.

Saavutettavuusteko-tunnustus jaettiin nyt toisen kerran.