Blogit

Blogit

Valo tunnelin päässä – Digi- ja väestötietovirasto valmiina lentoon

Janne Viskari Julkaisupäivä 19.11.2019 12.56 Blogit

Tammikuun alussa aloittavan Digi- ja väestötietoviraston, lyhennettynä DVV, valmistelut ovat loppusuoralla ja toiminnot alkavat olla valmiita käynnistettäväksi. Fuusiossa yhdistyvät Väestörekisterikeskuksen, yhdeksän alueellisen maistraatin sekä Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön toiminnot ja henkilöstö. Laki Digi- ja väestötietovirastosta säädettiin jo edellisellä vaalikaudella ja istuva eduskuntakin on jo ehtinyt tänä syksynä käsitellä ja hyväksyä niin kutsutut liitelait, joissa pääasiassa muutettiin yli sataan muuhun lakiin ja säädökseen viraston nimi ajantasaiseksi.

Lanseerausta vaille valmis

Uusi DVV rakentuu hallinnollisesti nykyisen Väestörekisterikeskuksen pohjalle ja viraston pääjohtajana jatkaa allekirjoittanut kuluvan toimikauden loppuun eli syksyyn 2022. Muun ylimmän johdon rekrytoinneissa kantavina periaatteina olivat ammattimainen johtamisosaaminen, ymmärrys yhteiskunnan kehitystrendeistä sekä näkemys miten digitalisaation ja muun teknologian keinoin virasto voisi auttaa yhteiskuntaa näköpiirissä olevien muutosten ja haasteiden ratkomisessa. Johtamisjärjestelmä ja organisaatiorakenne valmistui alkusyksystä ja henkilöstön sijoittelu organisaatioon tapahtui marraskuun alussa. Joulukuun alussa käynnistyy somessa, televisiossa, radiossa ja paikallismediassa DVV:n lanseerauskampanja, joka ei toivottavasti jää moneltakaan huomaamatta.

Dialogia verkossa ja kasvotusten

Henkilöstöä on kuultu tiiviisti koko pari vuotta kestäneen valmistelun ajan. Valmistelutyössä on ollut aktiivisesti mukana n. 150 työntekijää ja kaikkia n. 850 työntekijää on pidetty ajan tasalla säännöllisissä henkilöstöinfoissa sekä yhdistyvien virastojen yhteisessä intranetissa ja Slack-kanavalla. Olen myös itse kiertänyt tulevia toimipisteitämme varsin ahkerasti. Kaikissa 36 toimipisteessä en ole vieraillut, mutta kaikkien yhdeksän maistraatin alueella olen tehnyt kaikkiaan viisi koko maan kattavaa kierrosta painottuen suurimpiin toimipisteisiin. Yhteensä vierailumatkoja on siis takana jo useita kymmeniä. Parhaillaan meneillään olevalla kierroksella mukana on koko tuleva ylin johto ja toimipisteissä vierailujen ja henkilöstön tapaamisen lisäksi teemme myös käytännössä virastollemme kuuluvia työtehtäviä, joita henkilöstö on meille varannut vierailujen yhteyteen. Vierailut ovat osoittautuneet niin hyödyllisiksi, että suunnitelmissa järjestää niitä myös muulle johdolle.

Rohkeus, arvostus ja luottamus ohjaamaan toimintaa

Eräänä keskeisenä tämän syksyn ponnistuksena olemme laatineet virastolle strategiaa koko henkilöstön voimin. Työntekijät kertoivat verkkokyselynä mitkä ovat heidän omat arvonsa ja miten niiden tulisi näkyä viraston toiminnassa. Vastausten pohjalta Digi- ja väestötietoviraston arvopohjaan tulee kuulumaan sellaisia henkilöstön keskuudessa laajasti näkyviä asioita kuten rohkeus uudistamiseen, muiden ihmisten ja mielipiteiden arvostaminen sekä luottamuksen kasvattaminen yhteiskunnassa. Näiden teemojen tarkempi kiteytys on vielä työn alla ja julkaistaan tuonnempana. Strategiaa kiteytettiin myös yhteisessä työpajassa tulosohjaajan eli valtiovarainministeriön kanssa.

Keväthumaus kertoo digitrendit

Lisäksi järjestimme ympäri Suomea työpajakierroksen, joissa osallistujina oli koko henkilöstö. Työpajoissa henkilöstö valmisteli näkemyksensä millaisia kehitystrendejä he näkevät yhteiskunnassa sekä lähivuosina että pidemmällä aikavälillä. Näiden pohjalta laadimme yhteenvedon millaisena Digi- ja väestötietovirasto näkee yhteiskuntamme tulevaisuuden sekä kerromme näkemyksemme miten siihen voisi vastata. Selvitys julkaistaan Finlandia-talossa Keväthumaus-seminaarissa keskiviikkona 11.3.2020. Ilmoittautuminen ei ole vielä auki, mutta päivämäärä kannattaa jo laittaa kalenteriin!


Janne Viskari
ylijohtaja, Väestörekisterikeskus

Suomen väkiluku 5 624 557