Skip to Content

Suomi.fi-tunnistuksen kehityskohteita pohdittiin asiakkaiden ja Väestörekisterikeskuksen työpajassa

Julkaisuajankohta 30.10.2019 9.00
Tiedote

Suomi.fi-tunnistuksen tulevien vuosien kehityskohteita pohdittiin Suomi.fi-tunnistuksen hyödyntäjien ja Väestörekisterikeskuksen yhteisessä työpajassa lokakuussa. Työpajan tavoitteena oli saada eväitä palvelun hyödyntäjiltä kehityskohteiden priorisointiin.

Mukana työpajassa oli edustajia 26 eri organisaatiosta, sekä hallinnollista että teknistä puolta edustavia henkilöitä. Työpajakeskustelussa eri näkökulmat nousivat hyvin esille, kiitos osallistujien kirjon, kertoo Riitta Partala, Suomi.fi-tunnistuksen palveluomistaja.

-Tietyt teemat kuitenkin nousivat esiin puheenvuoroissa toistuvasti. Näitä olivat esimerkiksi ulkomaalaisten henkilöiden asioinnin mahdollistaminen, tunnistamisen eri tasot sekä henkilön luotettava tunnistaminen puhelinasioinnin yhteydessä, Partala sanoo.

-Sovelluskehityksen parissa työskennellessä asiakkaita pääsee tapaamaan harvemmin. Oli hienoa päästä kuulemaan organisaatioasiakkaiden kysymyksiä ja ajatuksia Suomi.fi-tunnistuksen tiekarttaan liittyen ihan kasvokkain, kiittelee Ulla Kankkunen, Tunnistuksen tuoteomistaja.

Vuoden 2019 merkittävimpiä kehityskohteita Suomi.fi-tunnistuksessa ovat olleet eIDAS-tuen rakentaminen, TUPAS-rajapintojen korvaaminen, pilveistyksen aloitus sekä ulkomaalaisten henkilöiden tunnistusratkaisun suunnittelu. Työpajassa ja edeltäneessä kyselyssä Tunnistuksen hyödyntäjien toivotuimpia ominaisuuksia olivat mm. mobiiliyhteensopivuuden parantaminen, eIDAS-tuen toteutus Suomi.fi-viestien avulla, anonyymi vahva tunnistus ja teknisen integraation hallinnoinnin jatkokehitys.

Työpajan, sekä sitä edeltäneen ennakkokyselyn tuloksia hyödynnetään Suomi.fi-tunnistuksen tulevien vuosien tiekartan suunnittelussa. Väestörekisterikeskus työstää tiekarttaa parhaillaan ja tiedotamme heti kun siitä on ensimmäinen versio julkaistavissa. Tarkoitus on myös järjestää infotilaisuus, jossa tiekarttaa voidaan käydä läpi ja jossa hyödyntäjät voivat kysyä tarvittaessa lisätietoja.

Myös muiden Suomi.fi-palveluiden tiekarttoja valmistellaan. Yksi tapa seurata palveluiden kehittämistä on osallistua kuukausittaisiin Suomi.fi-infoihin. Löydät lisätietoa niistä osoitteesta https://esuomi.fi/palveluntarjoajille/suomi-fi-infot/.