Skip to Content

Suomi edistää digitalisaatiota Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajana vuonna 2021 – Digi- ja väestötietovirastolla keskeinen rooli puheenjohtajuuskauden hankkeen toteutuksessa

Julkaisuajankohta 22.1.2021 10.48
Tiedote

Suomi on Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtaja vuonna 2021. Vuoden alussa on käynnistynyt puheenjohtajuuteen liittyvä Maailman sujuvinta maiden välistä arkea ja liikkuvuutta digitalisaation avulla -hanke, jonka tavoitteena on sujuvoittaa ihmisten ja yritysten rajat ylittävää arkea ja liikkumista edistämällä viranomaisten välistä tiedon vaihtoa Pohjoismaissa. Hankkeessa luodaan toimintamalli ja hyviä käytänteitä rajat ylittävän tiedonvaihdon vahvistamiseksi ja tehostamiseksi. Hanke on kestoltaan kolme vuotta ja kohdistuu vuosille 2021-2023.

Digi- ja väestötietovirastolla on keskeinen rooli hankkeen toteutuksessa. Virasto vetää hankkeen toteutusta ja koordinoi hankkeen työryhmien työskentelyä.

Pohjoismaiden pääministerien vuonna 2019 antaman yhteisen vision mukaan Pohjolasta tulee maailman kestävin ja integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä.

Suomen puheenjohtajuushankkeessa tiedonvaihdon toimintamallia kehitetään ihmisten rajat ylittävän liikkumisen tilanteisiin ja tapahtumiin liittyvien palvelu- ja tietokokonaisuuksien avulla. Hankkeen yhtenä tavoitteena on esimerkiksi, että Suomessa määrätyn sähköisen lääkemääräyksen voisi tulevaisuudessa hakea toisen Pohjoismaan apteekista.

Hankkeessa keskitytään ihmisten liikkuvuuden parantamiseen erityisesti koronakriisin jälkeisenä aikana. Tällä hetkellä koronavirusepidemian torjumiseksi tehdyt toimet rajoittavat ihmisten liikkumista myös Pohjoismaiden välillä. Kun rajat ylittävää tiedonvaihtoa lisätään, voidaan jatkossa helpottaa ihmisten arkea ja elämää niin arjessa kuin kriiseissä.

Hankkeessa tarkastellaan tietojen vaihtoa ja rajat ylittävää arkea kolmen kokonaisuuden avulla:

  1. Opiskelu toisessa Pohjoismaassa ja Baltiassa
  2. Terveydenhuollon palvelujen käyttö toisessa Pohjoismaassa tai Baltian maassa
  3. Pohjoismaiden ja Baltian maiden lainsäädännön säädöstietohaku

Hankkeen aluksi laaditaan selvitys ihmisten rajat ylittävän arjen nykytilasta. Hankkeen päätuotos on yhteinen toimintamalli rajat ylittävän tiedonvaihdon vahvistamiseksi ja tehostamiseksi.

Valtiovarainministeriö omistaa hankkeen ja ohjaa sen toteutusta. Mukana toteutuksessa ovat myös STM:n, OKM:n ja OM:n hallinnonalat.

Lisätietoja hankkeesta:

Torbjörn Sandell, Hankkeen hankepäällikkö, Digi- ja väestötietovirasto, etunimi.sukunimi[at]dvv.fi
Mikko Pitkänen, Hankkeen projektiryhmän puheenjohtaja, Digi- ja väestötietovirasto, etunimi.sukunimi[at]dvv.fi

Hankkeet