Skip to Content

Lisää koulutuksia saavutettavien asiakirjojen toteuttamisesta!

Julkaisuajankohta 31.10.2018 15.43
Tiedote

Suuren kysynnän vuoksi Väestörekisterikeskus järjestää lisää koulutuksia saavutettavien asiakirjojen toteuttamisesta. Järjestämme maksuttomat koulutukset 9.11. ja 23.11. Koulutukset ovat samansisältöisiä.

Saavutettavien asiakirjojen toteuttaminen

Uuden saavutettavuuslainsäädännön mukaisesti myös verkkopalveluun liitettävien toimisto-ohjelmilla tehtyjen asiakirjojen tulee olla saavutettavia. Varsinaiset vaatimukset ovat samoja kuin verkkopalveluiden saavutettavuudelle, mutta toteutustavat ovat erilaisia.

Tässä koulutuksessa käymme askel askeleelta esimerkkien kautta läpi saavutettavan pdf-asiakirjan toteuttamisen. Keskitymme perusasioihin sekä usein toistuviin ongelmakohtiin kuten lomakkeisiin ja taulukoihin. Tavoitteena on, että koulutuksen käynyt pystyy itsenäisesti tuottamaan saavutettavia pdf-asiakirjoja.

Kouluttajina toimivat Avaavan saavutettavuusasiantuntijat.

Kesto kussakin tilaisuudessa on 1h 30 min. Kuhunkin koulutukseen mahtuu mukaan 100 henkilöä. Ilmoittautuminen päättyy aina edellisenä päivänä (torstaina) kello 12, jonka jälkeen osallistuville lähetetään sähköpostitse kalenterivaraus ja osallistumislinkki. Koulutukset ovat maksuttomia ja avoimia kaikille!

Koulutus pe 9.11. klo 9.30-11. Ilmoittautuminen päättyy torstaina 8.11. klo 12.

Koulutus pe 23.11. 9.30-11. Ilmoittautuminen päättyy torstaina 22.11. klo 12.

Etkö pääse koulutukseen?

Koulutuksesta löytyy myös nauhoite, jonka voit katsoa milloin sinulle sopii. Katso nauhoite koulutuksesta tämän linkin takaa.