Skip to Content

Valtiovarainministeriö ja Väestörekisterikeskus:
Lähes kaikki maakunnat hakivat avustusta digituen alueelliseen koordinointiin

Julkaisuajankohta 11.11.2019 15.10
Tiedote

Valtiovarainministeriö myöntää avustusta digituen alueelliseen koordinaatioon maakuntien liitoille. Digituen alueellisen koordinaation tavoitteena on taata digituen saatavuus Suomessa niiden henkilöiden auttamiseksi, jotka eivät osaa tai pysty käyttämään digitaalisia palveluja.

Alueellisen koordinointityön laajentaminen käynnistyi elokuussa valtionavustuskierroksella, jossa kaikille maakuntien liitoille, mukaan lukien Ahvenanmaa, tarjottiin mahdollisuus hakea avustusta digituen alueelliseen koordinointiin.

Valtionavusta haki yhteensä 14 aluetta mukaan lukien alueet, jotka ovat toimineet digituen alueellisina pilotteina vuodesta 2018 lähtien. Pilotteina toimivat Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjanmaa ja Uusimaa. Uusina maakuntina valtionavustusta hakivat Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Kymenlaakso, Pirkanmaa, Pohjois-Savo, Satakunta sekä Varsinais-Suomi.

Digituen alueelliseen kehittämiseen ajalle on varattu yhteensä 2,4 miljoonaa euroa.


”Digituen tarjonta ja löydettävyys tulee kehittymään Suomessa entistä kattavammin", valtiovarainministeriön erityisasiantuntija Sanna Juutinen iloitsee.

Alueellisen koordinoijan tehtävänä on alueen digituen tarpeen ja tarjonnan kartoittaminen, digituen verkoston kokoaminen, digituen saatavuuden ja tarjonnan kehittäminen yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa, digituen tunnettavuuden kehittäminen ja aktiivinen viestintä alueen digituesta sitä tarvitseville.

”Digitukea tarjoavat laajasti eri toimijat. Maakuntien liittojen tavoitteena on parantaa kansalaisten mahdollisuutta saada digitukea ja löytää sen luo”, Juutinen täsmentää.

Väestörekisterikeskus koordinoi digitukea valtakunnallisesti

Väestörekisterikeskus toimii digituen järjestäjien valtakunnallisena tukijana.

”Meidän tavoitteemme on yhdistää voimat, jotta Suomeen saadaan rakennettua kattava ja yhdenvertainen digituen tarjonta”, kertoo projektipäällikkö Minna Piirainen Väestörekisterikeskuksesta.

”Digikansalaistaitojen vahvistamiseksi tarvitaan vahvaa yhteistyötä niin järjestöjen, kuntien maakuntien, hankkeiden, tutkimuslaitosten kuin valtion toimijoidenkin kesken”, Piirainen jatkaa.  

Väestörekisterikeskus auttaa maakuntien liittoja hankesuunnitelmien tekemisessä, tukee alueellisten koordinoijien työtä sekä seuraa tavoitteiden toteutumista. Lisäksi Väestörekisterikeskus tukee digitukea tarjoavien tahojen osaamisen kehittämistä ja kokoaa aineistoja, esimerkiksi, tietosisältöjä ja uutisia, joiden avulla digituen kehittäminen on helpompaa.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Sanna Juutinen, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30506, sanna.juutinen(at)vm.fi
Projektipäällikkö Minna Piirainen, Väestörekisterikeskus, puh. 0295 553 5280, minna.piirainen(at)vrk.fi

vm.fi/digituki
vrk.fi/digituki