Blogit

Blogit

Analogisia emme enää ole, koodareilta haluamme oppia, olkaamme siis valistuneita virkamiehiä – erään opintopiirin anatomia

Aino Heikkinen Julkaisupäivä 13.4.2018 12.56 Blogit

Väestörekisterikeskus tulee olemaan yksi suomalaisen yhteiskunnan digitalisaation merkittävistä tekijöistä. Tämä vaatii jo ennestään hyvin osaavalta henkilöstöltämme entistä enemmän osaamista. Kaikkea emme tee itse, vaan siitä vastaavat yhteistyökumppanimme. Puhuaksemme samaa kieltä heidän kanssaan tarvitsemme koulutusta. Meidän on puhuttava ”koodaria” siinä missä koodarin ”virkamiestä”.

Keväällä 2018 päätimme kokeilla meille uutta menetelmää. Aloimme selvittää, voisimmeko opiskella ohjelmoinnin perusteita siten, että saisimme apua Helsingin yliopistolta. Ajatuksena oli yhdistää vapaa-ajalla tapahtuvaa opiskelua ja työnantajan tukea tavalla, jota meillä ei ole aikaisemmin tehty.

Kehityspäällikkö Reko-Aleksi Renvik ja henkilöstön kehittäjä Tuula Aaltonen tekivät ison työn, kun he valmistelivat yhdessä Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen kanssa sopivan tavan, jolla Väestörekisterikeskuksen valikoituneet virkamiehet pääsivät osallistumaan opiskelijoille ilmaiseen ”Ohjelmoinnin Mooc 2018 -verkkokurssiin. Väestörekisterikeskuksen työntekijät opiskelevat kurssin materiaaleja itsenäisesti eteenpäin opinto-ohjelman mukaisesti vapaa-ajallaan. Yliopistolta saatiin avuksi Henri Peurasaari, joka pitää kerran viikossa opiskelijoillemme työajalla opintopiirin. Opintopiirissä käydään läpi opittua ja moukaroidaan läpi eteen nousseiden esteiden.

Yksi opiskelijoista on ollut suunnittelija Heli Hautaniemi, joka on ollut kiinnostunut koodauksesta aikaisemminkin. Hän kertoo, että kokemus opintopiirin ja oman ajan yhdistämisestä on ollut hyvä: ”Olin etukäteen ajatellut, että koodaus saattaisi olla mielenkiintoista. Aavistus on pitänyt paikkaansa. Vaikka aikaisempaa koodauskokemusta ei juuri ollut, opiskelu on silti ollut motivoivaa ja opiskelumalli on ollut toimiva. On ollut hyvä, että ennen kurssia oli realistinen käsitys siitä, että kurssi tulee vaatimaan myös oman ajan käyttöä. Opintopiirissä pääsee eteenpäin ja käytävällä voi vaihtaa kanssaopiskelijoiden kanssa myös kuulumisia siitä, kuinka harjoitustyöt etenevät.”

Väestörekisterikeskus haluaa panostaa työntekijöidensä osaamiseen. Kun yhdistetään substanssin toive, henkilöstöhallinnon sekä ulkopuolinen apu ja lisätään siihen innostusta, uteliaisuutta ja tulevaisuususkoa, voidaan saada hyviä tuloksia. Opintopiiri itsessään ei ole uusi keksintö. Näin toteutettuna se tuntuu kuitenkin hyvältä kokeilulta, jossa kohtaavat viimeisin yliopistotasoinen opetus ja halu kehittää itseä ja palveluita yhteistyössä muiden kanssa. Tämä on vasta alkua.

Haluatko olla osa suomalaista digitalisaatiotarinaa? Seuraa työpaikkailmoituksiamme www.valtiolle.fi!

 

Kirjoittaja on Väestörekisterikeskuksen henkilöstöpäällikkö.

Suomen väkiluku 5 624 557