Blogit

Blogit

Suomi.fi-palvelut nyt ja tulevina vuosina

Jani Ruuskanen Julkaisupäivä 4.6.2019 9.00 Blogit

Suomi.fi-palveluiden jatkokehityshanke (SuoJa, 2018-2019) on jatkunut ketterästi puolentoista vuoden ajan. On aika tarkastella missä ollaan ja mitä on vielä tulossa vuoden 2019 aikana. Samalla yritän arvioida, millaisia laajempia kehitystarpeita on näköpiirissä vuosille 2020-2023.

Olemme siirtyneet kaikkien Suomi.fi-palveluiden kehitystyössä yhdenmukaiseen kokonaisketterään kehittämistapaan. Palveluja kehitetään yhtenä kokonaisuutena, mikä mahdollistaa resurssien ohjaamisen sinne, mistä on saatavilla nopeimmin hyötyjä asiakasorganisaatioille. Kaikille palveluille on myös rekrytoitu liiketoimintaomistajat, jotka vastaavat kukin omasta palvelustaan (tuotanto, kehittäminen, asiakkuudet, käyttöönotot). Omistajat vastaavat lisäksi yhtenä tiiminä koko Suomi.fi-alustan hallinnasta ja kehittämisestä.

Käyttöönottojen ja asiakkaidemme tueksi kehitämme kaikille Suomi.fi-palveluille yhteistä Palveluhallinta-sivustoa. Tavoitteena on saada kaikkien Suomi.fi-palveluiden käyttöönottoihin liittyvät käyttö- ja tietolupaprosessit kokonaisuudessaan digitaalisiksi ja tarjota samalla organisaatioasiakkaille näkymät ja työkalut palveluiden hallintaan ja käyttötilastoihin.

Vuoden 2019 tärkeimmät kehityskohteet palveluittain

Suomi.fi-tunnistus

  • Tunnistus-palvelussa korvataan yhteistyössä kaikkien pankkien kanssa nykyiset Tupas-rajapinnat OpenID-rajapinnoilla syyskuun loppuun mennessä. Taustalla on Traficomin määräys. Tämä ei näy mitenkään loppuasiakkaille, mutta parantaa pankkitunnistautumisen turvallisuutta.

  • Tunnistus-palveluun liitetään uusia eIDAS-notifioituja tunnistusvälineitä. Saksan tunnistusväline on jo tuotannossa (julkaistu alkuvuodesta 2019) ja seuraavana vuorossa ovat Viron ja Italian tunnistusvälineiden kytkennät.

  • Tunnistus-palveluun kytketään loppuvuodesta Väestörekisterikeskuksen hankkima erillinen ulkomaalaisten tunnistuspalvelu, jolla ratkaistaan erityisesti EU:n ulkopuolisten käyttäjien tunnistautuminen. Ominaisuus on oleellinen, jotta voimme korvata nykyisen organisaatioiden KATSO-tunnistautumisratkaisun Valtuudet-palvelulla vuoden 2020 alusta alkaen.

Suomi.fi-valtuudet

  • Valtuuksien keskeisillä kehitystoimenpiteillämahdollistamme KATSO-palvelun korvaamisen. Parhaillaan kehitämme ns. ”virkailijaliittymää”, jonka avulla organisaatioiden käyttäjät voivat luoda sähköisiä valtakirjoja asiakkaidensa puolesta. Tämä on oleellista tilanteissa, joissa organisaatio tai henkilö ei voi itse suoraan tehdä valtakirjoja (esim. julkinen organisaatio, ulkomaalainen yritys ja tulevaisuudessa myös henkilöasiakas, joka ei itse asioi lainkaan verkossa).

  • Uutena ominaisuutena palveluun on tulossa mahdollisuus tehdä useamman valtuuttajan yritysvaltakirjoja. Tämä ratkaisee esimerkiksi tilanteet, joissa edellytetään yrityksen hallituksen tai useamman nimenkirjoittajan yhteistä edustusoikeutta sähköisissä palveluissa.

  • Toteutamme yhteistyössä Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa myös mahdollisuuden yhdistysten puolesta asiointiin rekisteripohjaisesti.

Suomi.fi-viestit

  • Viestit-palvelussa on jo julkaistu yritysten Viestit-palvelu alkuvuodesta 2019. Tämän avulla yrityksen nimenkirjoittaja voi ottaa Viestit käyttöön. Ominaisuus ei ole yritysten käytössä ennen kuin useammat julkiset organisaatiot aloittavat viestien lähettämisen yrityksille. Yritysten Viestit-palvelu laajenee syksyllä myös valtakirja- ja valtuuskoodipohjaiseksi. Tämä mahdollistaa lähes kaikkien yritysasiakkaiden viestien käytön, joten nyt on organisaatioiden viimeistään aika aloittaa Viestit-palvelun käyttöönotto myös yrityksille lähetettävän paperipostin korvaamiseksi digitaalisella viestinnällä.

  • Mobiilisovellukseen olemme toteuttaneet lähes valmiiksi yritysten rekisteripohjaisen Viestit-toiminnallisuuden. Ominaisuus tulee tuotantokäyttöön arviolta elokuussa.

  • Loppuvuoden aikana keskitymme Viestien arkkitehtuurin yksinkertaistamiseen ja uusien rajapintojen kehittämiseen, sekä erityisesti uusiin käyttöönottoihin, joita on tulossa suuri määrä (organisaatioita, jotka lähettävät viestejä).

  • Viesteissä on jo tapahtunut merkittävä muutos kansalaisten tavassa vastaanottaa viestejä, kun mobiilikäyttäjien määrä on jo ylittänyt selainkäyttäjien määrän. Yli 100 000 kansalaista on jo ladannut itselleen mobiilisovelluksen! Panostamme siis edelleen sovellusten laatuun ja mm. tukeen uusille tuleville puhelin- ja tablettimalleille.

Suomi.fi-verkkopalvelu ja Palvelutietovaranto

  • Suomi.fi-verkkopalvelua ja Palvelutietovarantoa kehitetään loppuvuoden ajan yhdessä. Molemmissa palveluissa panostamme erityisesti käytettävyyteen ja sisällön laatuun ja käyttöönottojen tukemiseen.

Suomi.fi-palvelut 2020-2023

Tulevan neljän vuoden ajalle ajoittuu paljon kehitystarpeita Suomi.fi-palveluihin liittyen.

Kansallisesti tavoitteena on tukea asiakkaiden (kansalaiset, yritykset ja yhteisöt) ensisijaisesti sähköisesti tapahtuvaa asiointia julkisissa palveluissa. Tämä edellyttää mm.

  1. Valtuuksien kehittämistä tukemaan kaikkia puolesta asioinnin tilanteita (mm. edunvalvonta, kuolinpesät ja tiskiasioinnin tukeminen).

  2. Viestien edelleen kehittämistä ja käyttöönottojen tukemista siten, että kaikki suomalaiset yritykset voivat vastaanottaa kaiken viranomaispostin sähköisesti.

  3. Suomi.fi-verkkopalvelun ja Palvelutietovarannon kehittämistä tukemaan yhdenmukaista palveluiden käyttöaste- ja laatutietojen keräämistä ja julkista saatavuutta.

  4. Suomi.fi-verkkopalvelun kehittämistä tukemaan paremmin erilaisia kansalaisten ja yritysten elämäntilanteita (asiointipalveluiden ja opastavien sisältöjen paketointi).

  5. Suomi.fi-mobiilisovelluksen, Valtuuksien ja Tunnistuksen kehittämistä tukemaan paremmin yhä kasvavaa mobiiliasiointia.

Tuemme Suomi.fi-palveluiden kehittämisellä Euroopan Unionin rajat ylittävää sähköistä asiointia ja siten yhteisten sisämarkkinoiden kehittymistä.

Tärkeimpänä huomioitava asiana tältä osin on EU:n digitaalinen palveluväylä -asetus (Single Digital Gateway). Se velvoittaa jäsenmaat tuottamaan yhdenmukaiset tiedot rajat ylittävistä menettelyistä ja palveluista vuoden 2020 loppuun mennessä ja merkittävän määrän sähköisiä asiointipalveluja EU-laajuisesti vuoden 2023 loppuun mennessä. Asetuksen toimeenpanossa erityisesti Tunnistuksen, Valtuuksien, Viestit-palvelun ja Suomi.fi-verkkopalvelun edelleen kehittäminen on tärkeää.

Tulevina vuosina Suomi.fi-palveluiden kehityksessä korostuu myös yhteistyö palveluja hyödyntävien organisaatioiden kanssa sekä asiakas- ja loppukäyttäjätarpeiden yhä parempi huomioiminen. Tältä osin kehitämme koko viraston toimintaa ja etsimme uusia tapoja asiakkaillemme osallistua niin palveluidemme ohjaamiseen kuin yhteiskehittämiseen kanssamme.

Tässä vaiheessa kuitenkin vedämme hetken henkeä ja jatkamme uusin voimin heti elokuussa. Toivotankin kaikille asiakkaillemme erinomaisen hyvää ja rentouttavaa kesälomakautta!

Kirjoittaja toimii Suomi.fi-palveluiden jatkokehityshankkeen (SuoJa 2018-2019) hankepäällikkönä.

Suomen väkiluku 5 624 557