Hyppää sisältöön

Väestörekisterikeskus keskeyttää osittain vahvan sähköisen tunnistamisen välityspalvelujen kilpailutuksen

Julkaisuajankohta 14.12.2017 13.01
Tiedote

Väestörekisterikeskus on päättänyt osittain keskeyttää käynnissä olevan vahvan sähköisen tunnistamisen välityspalvelujen kilpailutuksen. Kilpailutus tehtiin Väestörekisterikeskuksen perustamassa dynaamisessa hankintajärjestelmässä tunnistuspalveluntarjoajien luottamusverkostoon kuuluvien sähköisen tunnistamisen välityspalvelujen kesken*.

Kilpailutuksessa edetään mobiilivarmenteiden välityksen osalta, mutta muiden tunnistusvälineiden välityksen osalta kilpailutus keskeytetään. Muita tunnistusvälineitä, joita rekisteröidyt korotetun tason välityspalvelut voivat välittää, ovat pankkitunnuksilla tehtävät tunnistautumiset.

”Kilpailutukseen saatiin mukaan välitettäväksi kaikki markkinoilla olevat pankkitunnukset ja mobiilivarmenteet, joten lähtökohta oli kansalaisten kannalta hyvä. Kokonaisuudessaan uusi kilpailutus olisi kuitenkin nostanut valtion maksamia tunnistuskustannuksia merkittävästi”, kertoo Digitaalisten palvelujen johtaja Joonas Kankaanrinne Väestörekisterikeskuksesta.

Kansalaisille kilpailutuksen keskeytyksellä ei ole vaikutusta, sillä nykyiset sopimukset ovat voimassa vuonna 2018. Sähköisiin palveluihin pääsee siis edelleen tunnistautumaan kaikkien pankkien pankkitunnuksilla, sähköisellä henkilökortilla ja mobiilivarmenteella.

”Ensisijainen tavoitteemme on edelleen löytää ratkaisu luottamusverkostosta tekemällä uusi kilpailutus, joka takaisi valtiolle kohtuulliset tunnistuskustannukset. Jos tämä ei onnistu, käynnistämme laaja-alaisen vuoropuhelun valtion tarpeista ja roolista sähköisen tunnistamisen toimintaympäristössä”, kertoo Kankaanrinne.

*Lain mukaan kaikkien markkinaehtoisesti vahvaa tunnistamista tarjoavien tai välittävien toimijoiden on kuuluttava luottamusverkostoon. Luottamusverkoston jäsenten on annettava liikkeelle laskemansa tunnistamisväline luottamusverkostossa edelleen välitettäväksi.

Lisätietoja

Väestörekisterikeskus, Digitaalisten palvelujen johtaja Joonas Kankaanrinne, p. 0295 535 233, etunimi.sukunimi[at]vrk.fi

valtiovarainministeriö, Kehittämispäällikkö Kimmo Mäkinen, p. 0295 530 930, etunimi.sukunimi[at]vm.fi